Kaunis pieni ihminen

Yön aikana lunta oli satanut jäädäkseen, ajattelin avattuani makuuhuoneen sälekaihtimet. Heräsimme vaimoni kanssa ennen poikaa aamukahville ja ihmettelimme maan valkeutta. Oli viitteitä, että tänään olisi hyvä syntymäpäivä, koska Tallinnan laivalta tuttu veikko oli löytänyt vaimoni pöksyihin. Olin levollinen ja pyrin keräämään eilen mainitsemaani viisautta todennäköiseen tulevaan. Puolen päivän aikaan poika päätti lähteä mummulaan kävellen. Halusin lähteä mukaan saattamaan. Halusin kertoa, että en osaa kuvitella parempaa veljeä vauvalle. Juttelimme minun isoveljeydestäni. Muistelin kuinka pikkuveljeni kulki päiväkotiin mukanani minun matkatessa kouluun. Erotessamme tahoillemme poika mietti, että tänään olisi hyvä jos pikkuinen syntyisi, kun päivämäärä on sellainen kuin on. Otin polvioperaation jälkeen ensimmäiset juoksuaskeleet ja hölkkäsin Kuivasjärven ympäri kotiin. Vaimoni näytti tuskaiselta. Sauna oli päällä. Laitoin ruokaa uuniin ja sunnuntaisaunoimme hyvän tuulisina, söimme yhdessä. Vaimolla supisteli kivuliaasti ja punaisella tussilla oli lapulle kirjoitettu kellon lyömiä: 14:54, 15:18, 15:27, 15:38, 15:48  Oli aika lähteä. Keittiön ikkunan edestä käveli hevonen. Veimme pojalle koulurepun mummulaan. Oli kylmä, nappasin pojan syliin ja hän antoi auton ikkunasta autossa istuvalle äidilleen suukon.
Ajoin sairaalaan ja sitten oli aika. Osasin käyttäytyä ja tein kaiken mitä vaimoni pyysi. Hieroin pohkeesta, laskin supistusten sekunteja, tarjosin mehua, soitin kelloa ja tunsin olevani kerrankin paikassa, jossa minun pitää olla. Vaimoni oli kovilla. Kunnioitus rakastamaani naista kohtaan kasvoi ponnistus ponnistukselta. Vauva lähti syntymään kasvot ylös päin. Katseeni kohtasi tummat silmät kun kätilö auttoi vielä lastani syntymään. Sitten se oli siinä. Terve, kaunis, pieni ihminen teki minusta puolitoistakertaisen isän 2.12.2012. Enempää minulla ei ole valitettavasti sanoja kuvaamaan tunnetta tai  jos yrittäisin ne pilkkaisivat yhteistä onneamme.

Poika painaa pisteen syntymällään tälle kasvukertomukselleni, kipuilulle. Päässä soi kaunis musiikki    

Oho, onpa porno kätilö!

Nyt pitää ehkä ymmärtää, että pian syntyvä lapsi ei ole uhkapeliorientoitunut. Hän on päättänyt syntyä sopivalla hetkellä eikä vanhempien vedonlyönnillä näytä olevan mitään väliä. Pitänee laittaa muistiin ja kostaa sopivalla hetkellä.
Oikeastaan tämä päivä on ollut tervetullut syntymättömyyspäivä. Aamusella pääsimme osallistumaan vaimoni kanssa pojan joulujuhlaan. Poika oli juhlassa esitettävän näytelmän pääosassa. Tunsin perusteetonta ylpeyttä siinä määrin, että hihkuin paikallani ja pyöreähkö olemukseni tuntui soikeilevan. Perusteetonta ylpeyttä siinä mielessä, että minulla ei ollut osuutta eikä arpaa huikeasti onnistuneessa roolisuorituksessa. Tällä hetkellä istuskelemme pojan kanssa kahdestaan kotona, sauna on lämpiämässä ja toteutamme yhteistä joulukalenteriprojektin viimeisiä viilauksia. Vaimoni on syömässä ystäviensä kanssa pikkujoulun merkeissä. Se on tervetulleinta vaihtelua viimeisillään odottavan arkeen.
Omat ajatukset tulevasta alkavat puskea pinnalle. Minua ovat mietityttäneet omat mahdolliset typeryydet h-hetkellä. En ole kovin herkkä nähdessäni kummallisuuksia. Kokisin nöyryyttävänä jos ajautuisin auttajasta potilaaksi nähdessäni lapseni päälaen ensimmäistä kertaa livenä. Vaimoni kanssa meillä on huono tapa sättiä toisiamme kun jännitys hipoo tapin tapin tappia. Minun pitäisi saada jostakin viisautta tunteiden jyllätessä pitää rauha ja antaa vaimolleni parasta mahdollista tukea. Suoritus on sellainen jota mies ei voi ikinä käsittää. Mielessäni on käynyt jännittää, että sanon tai teen jotakin sellaista jota muistellaan vielä syntyvän lapsen ensimmäisissä tupareissa ja joka kerta tietyn promille määrän täyttyessä.
Kutkuttavaa, että pian kolme tuntia kestäneeltä ravintolakeikalta vaimoni on unohtanut puhelimen kotiin. Nämä illat on pitempiä kuin pitkät päivät ennen sitä.
 

Limatulppa Tallinnan laivalla

Vaimoni on viimeisen viikon aamuisin vinosti hymyillen todennut, että tänään olisi hyvä päivä syntyä. Limatulppaa tai lapsivettä ei ole kuitenkaan kuulunut. Kymmenessä vuodessa limatulppa on kokenut muutoksen.
Muistan, kun valtavan kokoinen Tallinnan laiva oli parkkeerannut taas Oulun keskustaan. Yökerho keinui leppoisasti ja paljon kauniita nuoria ihmisiä oli esittelemässä evoluution menestystä. Väkeä oli juhlimassa tungokseen asti. Pyrin Onnelan käytävillä ja tanssilattialla hakeutumaan seksuaalisuuden holtittomuuden vaaravyöhykkeelle. Naiset olivat kauniita ja minä olin itsevarma. Erotiikkaa tihkuva vartaloni ei ole vertikaalisesti kovin  menestynyt ja jonottaminen täydelle baaritiskille äly booliämpärissä kävi työstä. Edessäni tulppana jonotti huojunnasta päätelleen jo Tallinnasta palaava ikäihminen. Ikäihminen tässä ympäristössä tarkoitti arviolta neljänkymmenen ikää ja painoindeksiä. Herra oli pukeutunut ruskehtavaan ruudulliseen flanellipaitaan ja niskaa koristi helvetinmoinen läskiniskapoimu. Tuoksuna oli Polon kuikasta tujaus. Väistelin aikani huojuntaa ja pistävää hajua. Hain kontaktia tiskin takana kiirehtivään työntekijään. Vinkkasin juomanlaskijalle ko. herran. Hän supatti korvatappiinsa ilmeisesti painavia sanoja, koska järjestyksenvalvojat kävivät pian saattelemassa väsyneen limatulpan yli laidan. Tämä vastasi kymmenen vuotta sitten käsitystäni limatulpasta. En ikimaailmassa olisi uskonut, että toivon löytäväni limatulpan vaimoni pöksyistä.

Odinillakaan ei mennyt jatkuvasti isän hommat nappiin

En päässyt Casino-arvalle, vaikka ruoskin vaimoni pyyhkimään pölyjä, vaihtamaan kissanhiekat ja asentamaan jouluvaloja. Itse surisin malliksi pölynimurin ja höyrypesurin kanssa perässä. Synnytys, joka eilen saatiin aikaiseksi oli hääjuhlamme valokuvien tulostus valokuva-albumiin. Kaksi vuotta kuvat ovat tietään kansioon hakeneet, mutta eilen viimeinenkin kuva löytyi albumista. Nyt voidaan katsella valokuva-albumia kuin ennen vanhaan hyvään aikaan.

Pojan parannuttua kuumetaudista kävimme lauantai-iltana katsomassa Lasten- ja nuorten elokuvafestivaaleilla esitetyn piirretyn Thor ja taikavasara. Ennen elokuvaa kankaalla pyörivät festivaalielokuvien trailerit. Mieleeni jäi trailerin pätkä, jossa lapsi huusi veljelleen: "Miksi sää tuota teet, ku ei se ole edes sun isä!"

Valvesalin äänentoisto oli niin heikkoa, että päätin sulkea Thorin hieman sivummalle ja ajattelin trailerin lausahdusta omaan miljööseeni. On todennäköistä, että uudella tulokkaalla on vanhempiensa tapaan kipakka temperamentti ja tulee sanomaan asioita, joita jälkeenpäin katuu. Loukkaannuin jo ajatellessani tilannetta vanhemman veljen puolesta. On hyvin todennäköistä, että mahdollisen lausahduksen jälkeen Kuivasjärven kaislikossa suhisisi hetken aikaa kasvatuksellisessa hengessä. Aioin antaa luunapin vaimoni mahaan palattuamme kotiin varmuuden vuoksi. Viime hetkellä maistoin Hesburgerin majoneesin movemberin kasvattamilta viiksiltä ja rauhoituin. On ehkä sittenkin parempi odottaa nämä teini- ja uhmaiän miekkailut todeksi. Odinkaan ei luottanut poikaansa, mutta lopputulos oli torstai. 

Ukkosenjumala Thor ja taikavasara © ODIN

Eilen illalla asettuessani yöunille vaimoni mahasta työntyi minua kohti hyvän yön toivotukseksi polvi. Luonnehdin mielessäni polvennostoa ähäkutti-eleeksi ja manasin valmiiksi massiivista pettymyksen tunnetta jos joudun hankkimaan Casino-arvan ensi lauantaina 1.12.        

Maailmassa kasvaa paljon hyviä ja kauniita asioita

Vaimoni näyttää päivä päivältä enemmän valmiilta räjähtämään. Kävimme äsken toivottavasti viimeistä kertaa neuvolassa ilman vauvaa. Seuraava aika on varattu 3.12. päivää ennen laskettua aikaa.  Kaino toivomuksemme on, että minut puolitoistaiseksi isäksi muuttava ihmislapsi löytäisi tien pian ulos. Kävimme lyhyen keskustelun lapsen luonteesta matkalla neuvolaan. Lapsen luonnehan muuttui vuorokauden vaihtuessa varsin radikaalisti. Viime yönä (22.-23.11.) lapsen horoskooppimerkki muuttui skorpionista jousimieheksi. Luonneanalyysin mukaan elämän syvällisyyden tutkiminen saa nyt jäädä. Tilalle astuu suuri optimisti, jolla ei ole epätoivolle elämässään mitään sijaa. Samassa tähtimerkissä positiivisuuttaan loistaa myös lapsen äiti. Tämä muutos vain yhdessä yössä, vautsi vau-au-au-auuh.
Olemme lyöneet vetoa lapsen syntymäpäivästä vaimoni kanssa. Panoksena on Casino-arpa. Minun veikkaukseni osuu ensi sunnuntaihin  25.11. ja vaimoni veikkasi päivää, jolloin lapsi on jo syntynyt. Kun tulokas joskus kysyy, että millaista hänen syntymänsä aikaan on ollut, olen valmistautunut vastaamaan.
Olen pannut merkille ennen syntymääsi, että sää on ollut harmaa ja syksyinen koko marraskuun. Syysloman aikana oli hetken talvista ja jopa jouluista. Tästä huolimatta pihamme nurmikko on pysynyt vihreänä ja kastelee kengät kun kävelen hakemaan aamun sanomalehteä. Isoveljesi on odottanut innoissaan syntymääsi. Tämän viikon sairastelusta huolimatta hänen silmissään on ollut paljon rakkautta. Nuorempi maatiaiskissa Ellen steriloitiin tiistaina ja kaikki meni hyvin. Lempiohjelmiamme televisiossa ovat olleet Vain elämää, veljesi nauraa vedet silmissä Justimukselle ja äitisi yksi suosikeista on Solsidan. Minä kuntoutan polveani ja haluaisin saada ainakin osan painosta pois, joka on kertynyt odotellessani pääsyä leikkaukseen. Ajattelen, että tuot mukanasi takaisin kaikki värit, jotka marraskuu on äitisi kohtuun piilottanut. Olet ollut koko ajan sydämellisesti tervetullut, synnyt minun ja äitisi rakkaudesta ja tuot mukanasi paljon hyvää. Tulet olemaan elävä muistutus, että maailmassa kasvaa paljon hyviä ja kauniita asioita.

Vauva-ajan termistö

Odotusajan termistö alkaa kirkastua minullekin, kun vaimoni on kantanut hedelmöitynyttä siementäni pian 40 viikkoa. Termi raskausaika on jo selvä. Esimerkiksi eilen raskautta kanniskeltiin Ouluhallin parkkipaikalta Oulun energia areenalle hitaasti, varmasti ja kivuliaasti. Raskaus laskettiin jäähallin puupenkille hämeenlinnalaisten fanikatsomon viereen. Tässä ympäristössä Jumalan suunnitelma sukukypsyyden kehittymisestä yhdessä ikääntymisen kanssa tuntui perusteettomalta. Havainnoin ihmisraunioiden käyttäytymistä. Mietin kuinka he ovat nousseet kahdelle jalalle ja liittyneet kädellisten heimoon. Pahinta ihmisrodun halveksintaa oli, että aivotärähdyksen vuoksi tajuttomana makaava HPK:n pelaaja ei saanut sympatiaa tai edes fiilistä hetkeksi laskemaan. Sen sijaan ympärillä istuva ilmeisen syyntakeeton toppapukukansa sai päälleen kuolaa ja kirouksia. Jääkiekkopelin ymmärtäminen olisi ollut jo hepreaa arabiaksi kyrillisinkirjaimin tälle ihmisen kuvaa häpäisseelle selkärangattomien heimolle. Vaimoni kanssa silti osin tämän takia raskauskin unohtui hetkittäin. Minä tunsin itseni mainitun lauman taustalla kuohuessa, hetkittäin mainioksi ja mukavaksi seuramieheksi. Paluumme ottelusta kävi Autogrillin kautta Syksyn sävelen seuraan. Skrovsmål ja light-cola ei poistanut toista jo erittäin selväksi käynyttä termiä nykyisessä perheemme ajanlaskussa. On menossa odotusaika ja vaikka meillä on aikaa odottaa, se hidastaa sekunnit ja sadasosat. Odottaminen on saanut mausteeksi jännitystä, kipua, selviä reaktiota mahan sisältä ympäröivään maailmaan. Termit raskaus- ja odotusaika selkiytyivät miehiseen näkökulmaani kuukausia vaimoani myöhemmin.

Kuvasta on linkki mielestäni Syksyn sävelen parhaimpaan esitykseen

Isänpäivä

Viimeinen isänpäivä puolikkaana on takana. Tämän maanantain Kalevassa oli gallub-kysymys, onko isä lahjan arvoinen. Paras vastaus oli ei-puolella perusteluineen: "Isä on paljon arvokkaampi kuin lahja. Isä on roolimalli lapselle."  Onhan tuo klisee, mutta päivän tapahtumien  jälkeen kurittava ja samalla kannustava sellainen.
Isänpäiväkorttiin oli taivuteltu paperista kaksi koalaa puuhun roikkumaan. Ylempi esitti minua ja alempi pojan äitiä. Vaimoni oli hankkinut juhlan kunniaksi minulle uudet lököhousut. Ne tulivat tarpeeseen, kun edelliset olin hankkinut 15kg sitten. Poika halasi minua aamukahvin painikkeeksi ja halusi pitää pelipäivän Pleikkarilla. Pyysin häntä lopettamaan 2,5h pelaamisen jälkeen ja imuroimaan pikaisesti oman huoneensa kuten edellisenä päivänä olimme sopineet. Poika huusi vastaan, että isänpäivänäkö pitää muka imuroida. Olin hämilläni vastauksesta ja muistin taas inhoavani tunnetta vastustuksesta silloin, kun pyydän poikaa lopettamaan pelaamisen. Peli loppui, mutta minä menin imuroimaan. Harmitti niin paljon, etten jaksanut.
Isäni ja veljeni tulivat käymään päivällisellä. Valmistin meille Wellingtonin hirvipaistista, olutkastiketta ja perunamuusia. Vaimoni teki torttuja jälkiruuaksi. Minusta oli mukava touhuta ruuan kimpussa isänpäivän kunniaksi. Lopputulos miellytti kaikkia. Ruuassa oli tarinaa, koska hirvi oli pojan isän isän metsästämä, jonka isä oli laittanut tuliaisina meille. Syömässä olivat pappa- ja setäpuoli eli kolmessa sukupolvessa kaikki elossa olevat isät liittyivät tavallaan ruokapöytään kun isäni keskusteli vaimoni kanssa vaimoni isän työstä Norjassa öljylautalla. Minulla oli hyvä mieli harvinaisesta yhteisestä ajasta.
Isäni ja veljeni lähdettyä oli aika tarkistaa pojan koulutehtävät. Huomasin, että kekseliäästi veltto poikarukka oli jättänyt edellisellä kerralla läksyistä tekemättä joka toisen tehtävän. Tämä oli mennyt opettajaltakin läpi.  Kehotin poikaa tekemään myös ne tehtävät. Se ei sopinut hänelle, koska ne olivat jo tarkistettu koulussa eivätkä olleet läksynä tällä kertaa. Vaadin ne kuitenkin tehtäväksi, koska huijaamisen jäljet tulevat aina vastaan ennemmin tai myöhemmin. Kun poika huomasi, että tehtävät on tehtävä, hän sanoi minut homoksi. Tämän sanottuaan poika sai pestä itse suunsa nestesaippualla ja tehdä tehtävät loppuun sen jälkeen.
Ilta rullasi taas rutiinien vankoilla raiteilla Vedetään hatusta- ja Tanssii tähtien kanssa ohjelmien ansiosta. Ohjelmien jälkeen oli pojalla aika mennä sänkyyn lukemaan ja nukkumaan. Hän halusi piirtää sarjakuviaan lukemisen sijaan. Pian hän toi luettavaksi yhden onnistuneen stripin. Viihdyttyämme hetken sarjakuvan kanssa vaimoni pyysi häntä piirtämään vielä yhden ja menemään sänkyyn. Poika kiihtyi ja huusi isolla äänellä, että hän haluaa piirtää vielä ainakin kolme sarjakuvaa. Äiti ei innostunut tästä ja perusteli, että aamulla on aikainen klo 7 herätys. Vastaukseksi poika huusi: "Voi Jumalau!". Pyysin poikaa sammuttamaan valot kielenkäytön takia ja kerroin tulevani hetken päästä sanomaan hyvät yöt. Poika kimitti, että eihän hän sanonut sitä edes loppuun vaan; jumalau. Kerroin, että idea ja ei-hyväksyttävä käytös äidin pyyntöä kohtaan tuli silti selväksi. Rauhoittumisen jälkeen peittelin pojan, halasin ja kerroin rakastavani häntä. Aamulla poika vastasi halaukseen lujempaa.

                

Kuoleman pyrettä

Tunnelma oli kireä. Talossa oli lapseni aiheuttama sotatila. Tunsin purevani takahampaita yhteen ja samalla työntäväni leukaa eteenpäin. Tämä on maneeri, joka toistuu hermostuessani tarpeeksi paljon. Olin omakotitalossa, jossa lapsena asuin. Talo oli viimeistä piirtoa myöten entisellään. Puolipanelit nousivat olkapäähän asti pitkällä käytävällä, jonka lattialla oli peräkkäin pitkiä ruskeita mattoja. Ulko-ovesta tullessa eteisen jälkeen vasemmalle avautui iso olohuone, jonka seinällä oli valokuvia perhetutuistamme.  Keittiössä valkoista tiilitakkaa koristi kuivatettu leipä ja takan vierestä oli ovi pesuhuoneeseen, saunaan ja vessaan.

Lapsi oli minun ja vaimoni yhteinen. Olimme käymässä mummulassa ja ikää pojalla oli jo nelisen vuotta. Hän oli identtinen poikapuoleni kanssa sinisilmineen ja vaaleine hiuksinen. Poika huusi innoissaan, pää punaisena leikkiä todeksi ja juoksi ympäri taloa. Meno oli niin villiä, että komensin häntä lopettaamaan. Kutsuin häntä jostain syystä pikkuveljeni nimellä. Silti hän juoksi olohuoneesta pesuhuoseen ja sieltä käytävälle. Mennessään hän osui olohuoneen hyllyn päällä jonossa edustaviin valokuviin. Kehykset tippuivat ja särkyivät sirpaleiksi parkettilattialle. Yritin juosta perässä ja ottaa hänet kiinni. Polveni olivat vielä kipeät enkä tavoittanut villikkoa. Poika huusi edelleen ja lähti kiipeämään oven karmien avulla keittiön oven päälle. Poika laittoi jalkansa rivan päälle ja käsillä hän piti kiinni oven yläreunasta.  Ehdin tarttua nilkoista poikaa, mutta samalla kun tartuin niihin, hän hyppäsi. Nilkat tarttuivat sekunnin sadasosaksi käteeni ja poika lähti kaatumaan pää edellä kohti lattiaa ja käytävän seinää. Poika tipahti niskoilleen lattian ja seinän kulmaan. Kuului pieni napsahdus. Napsahdus katkaisi pojan huudon ja oli kuoleman hiljaisuuden vuoro huutaa. Näin, että pojan takaraivo makasi lapaluiden välissä hervottomana. Silitin hädissäni pojan vaaleita hiuksia ja yritin herätellä häntä. Ravistaessani poikaa hereille, pää pyörähteli velttona luonnottomasta asennosta toiseen. Käteni tärisivät, rintaa puristi ja huusin niin etten koskaan. Hän oli kuollut. Minä olin menettänyt, mitä ilman en olisi valmis edes elämään. Nostin oven rivalta enkeliksi taivaaseen lennähtäneen poikani syliin. Löin päätäni puolipaneeliin ja huusin kattoa kohti pienuuttani. Huusin, huusin ja huusin!

http://www.funnywallphotos.com/mother-alone-with-baby/

Kuulin pienen ynähdyksen omasta suustani ja pomppasin istualleni. Olin yltäpäältä hikinen ja rintaa painoivat hehtaarit. Poskellani oli kyyneleitä ja kissakin sängyn jalkopäässä nousi ihmettä katsomaan. Se halusi aikaista aamiasta.
Oli aivan hirvittävän painostava olo, joka suli hiljalleen aamun valoihin. Kerroin unesta vaimolleni myöhemmin illalla. Hän arveli, että minua alkaa alitajuisesti vastuun taakka painamaan. Hän sekoitti minulle unen tulkinnasta ja keittiöpsykologiasta pyrettä, jota en ollut valmis nielemään. Vastuu saattaa silti ehkä alitajuisesti alkaa painaa. Tiedän ainakin, että aukiletta ei saa mennä sormella tökkimään.

Nyt meni pieleen

"Ihanan kevyt olo ja mukava, kun voi pyöriä miten päin vain, eikä paina yhtään. Apua, mä en halua tuntee kuinka painavalta mä oikeesti tunnun, kun nousen altaasta ylös."

Uintireissu oli mukavaa yhteistä tekemistä parin viikon kotona pyörimisen jälkeen. Vaimoni tunsi itsensä pitkästä aikaa kevyeksi ja kivuttomaksi. Minulle polven kuntouttaminen on tuntunut mielekkäimmältä juuri uima-altaassa. Uimassa voisi käydä yhdessä vielä toisenkin kerran. Tosi asia on, että synnytys alkaa olla niin lähellä, että uintireissuja ei ole kuukausikortin edestä jäljellä.

Luin joka toiselta riviltä vaimoni sähköpostista viikkokirjettä raskausviikosta 37. Jokin nappasi pinnillä sydämeni vasemmasta puolesta kirjeen kerrottua, että lapsi on valmis syntymään. Synnytys saa ja voi alkaa millä hetkellä hyvänsä. Laskettuaika on kolmen viikon päässä tiistaina 4.12. Vaimoni ensimmäinen synnytys tapahtui muistaakseni viikkoa ennen laskettua aikaa. Päätin, että matkoja kauas vaimostani en halua enää tehdä. En suostu jäämään synnytyksestä hetkeksikään paitsi. Olen valmis liikuttumaan, itkemään onnesta, ja huutamaan riemusta. Nyt sitä vauvaa jo kohta tänne päin!

Sairaalakassi on nyt syytä pakata ja laittaa odottamaan oven pieleen.

    

Vieteri kiristyy

Vaimoni on kipeä, maha on kova ja siitä voi hetkittäin erottaa kantapään. Käveleminen näyttää vaikealta ja on helppo ymmärtää mitä raskaana tarkoittaa. Se näyttää olevan konkretiaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Viimeinen kuukausi kuulemma hidastuu. Kuukausi kiristää elämän vieteriä äärimmilleen kunnes paukahtaa pitkään ja vauhdikkaaseen elämän makuiseen ralliin. Nyt on viikko yhteistä äitiys- ja sairauslomaa takana. Välillä on naurattanut vedet silmissä ja suurimmaksi osaksi ei. Liikkuminen on minullakin vielä hidasta ja joka askel on harkinnan takana. Olen ollut pitkälti hermostunut ja kireä. En tiedä kuinka iso rooli lähestyvällä synnytyksellä on, mutta enemmän tunnistan  pinnaa kiristävän jatkuvan nilkuttamisen ja pienen kolotuksen polvessa.

Perjantaina sain kutsun saunomaan ja viettämään Klamydia-iltaa. Oli mukava jutella kavereiden kanssa niin pinnallista tissikakkapyllyä ja kovastikin elämän kivijalan alla makaavia perustuksia sivuavia asioita. Iltaan muodostui DJ- tyylinen ohjelma, jossa jokainen vuorollaan soitti haluamansa kappaleen ja joka neljännen rallin tuli olla illan nimikkoyhtyeen. Minulle ehdottomasti sykähdyttävin ja elämäntilanteeseen sopiva kappale oli jo varpajaisbiisiksi ristitty Sonata Arctican tuore I have a right. Aivan oivallinen aivoitus maltaan pehmittämästä illan kulusta huolimatta. Joskus sitä vain tarvitsee illan hyvien kavereiden kanssa silläkin hinnalla, että eilinen oli krapulasta haikeaa ja hidasta.

Runoraadista Ylen Areenalta bongasin isyyttä sivuavan Harri Hertellin runon Kommunikaatiosta. Hertellin tekstejä on lisää Mieliemme pelloilla.

Kommunikaatiosta

Vaginan halkaissut lapsi

enkoodaa äitinsä parkaisun

tunkeuduttuaan metallisten hoitohuoneiden

ja kuivuvien sideharsojen maailmaan,

jossa teräsmieheksi pukeutunut musta sankari pelkää,

ettei koskaan putoakaan narulta.

Figarosikari on sammunut klinikan käytävälle:

tuore isä vetää perässään tukevaa unta

ja haaveita nuoruutensa ihastuksesta,

jonka pikkuhousujen alle katosivat vikkelän teinipojan hapuilevat sormet

viimeisen lukukauden jälkeen

lähipuiston nurmikolla

joka oli vihreä, kuin henkilökunnan suojavaatteet.

Lapsi herättää hänet sohvalta

dekoodaten sokeana itkuista aariaa

ja isä havahtuu hetkessä,

kiirehtii laskuhumalasta sekavana

katsomaan lopputulosta,

jonka jalkapallo-ottelussa tekemää ensimmäistä maalia

ei kukaan ole kuvaamassa kameralla.

Viesti ei tavoittanut kohdetta.   

Perhevalmennusta, kyyneleitä ja investointeja

Kutsuimme vaimoni kanssa itsemme päiväkahville äitini luokse. Äiti viihtyi kahvipöydässä ja toivoi tuntevansa vauvan liikkeitä vaimoni mahassa. Pian toka-vekaralle tuli hikka. Äitini laittoi kätensä vaimoni mahan päälle. Äiti nauroi ja onnellisuuttaan päästi kyyneleet valumaan silmistään. Ihmeellistäkin huomata kuinka pienellä, vielä syntymättömällä vauvalla on niin koskettavan myönteinen vaikutus. Ehkä lapsenlapsi on puhtaasti iso rakkaus ja ihmisen ainoita rakkaussuhteita ilman pitkäkestoisia sitovia velvollisuuksia. Tämä on pieni palkka siitä, että on hoitanut oman vanhemman roolinsa niin hyvin, että vanhemmuus on innostava ja koukuttava haaste myös omalle lapselle.

Eilen alkoi perhevalmennus. Ensimmäisen kerran aiheena olivat parisuhde sekä äidiksi ja isäksi tuleminen. Meidän mielestä valmennus oli mukava tapahtuma ja kiinnostuksemme aiheisiin päästi puolitoistatuntisen kulumaan nopeasti. Erityisesti mieleen jäi lastenpsykiatri Jari Sinkkosen esiintyminen Riittävän hyvä vanhemmuus videossa. Paljon pieniä hyviä asioita mietittäväksi esimerkiksi vauvan ja vanhempien vuorovaikutuksesta ja aivojen nopeasta kehittymisestä. Muistankohan oikein, että ensimmäisen vuoden aikana aivojen paino viisin kertaistuu. Siinä kasvuvauhdissa hymyilevä ja empaattinen ilmapiiri lienee tervetulleempaa kuin, että aivot ovat kerenneet viisin kertaistua ja pääsääntöisesti ympärillä vanhempia on suututtanut ja väsyttänyt. Toinen mieleen jäävä ja parisuhteesta keskustelua herättänyt aihe oli Parisuhteen palikat. Palikoista rakennettiin taloa mallintava kasa, joka kuvasi parisuhdetta. Kivijalkana oli sitoutuminen ja tiilinä toimivat eri parisuhteen palikat seksuaalisuudesta, sanoista, teoista ja yms. Palikkatalon  tarkoitus oli minun mielestä hoksauttaa, että suhde ei ole vain käsittämätön möykky vaan se vaatii toimiakseen huomiota eri asioihin. Ihan hyvää ja aina tervetullutta ajateltavaa kenen tahansa parisuhteeseen. Minua mietitytti talon rakennuksessa välikattona toiminut palikka, jonka toisessa päässä oli oikeutetusti luottamus, mutta toisessa päässä anteeksianto. Ymmärrän, että anteeksiantava ja virheitäkin salliva ilmapiiri on tärkeä parisuhteessa, mutta pitääkö sen sulkea alleen kaiken? Onko luottamus ja anteeksianto samalla viivalla parisuhteen rakentamisessa. Mietin näiden suhdetta vielä illallakin ja päädyin ajatukseen, että itseasiassa anteeksianto ja luottamus ovat jopa toisensa pois sulkevia asioita ja vähintään persoonallinen ratkaisu välikatoksi. Enemmän tekisi mieli ajatella, että toistuva anteeksi pyytäminen ja  - antaminen ovat muiden rakennuspalikoiden heikkoutta ja ennen pitkää käy myös luottamuksen päälle. Kuntavaalien opettamalla tavalla anteeksianto on kuin torjuntavoitto. Kun tarpeeksi kauan saa pelkkiä torjuntavoittoja ei jäljelle jää kannatusta eikä parisuhdetta. Perhevalmennukselle annan täydet pisteet siitä, että se haastoi onnistuneesti ajattelemaan.

Valmennuksessa istuimme pienillä "lasten" puutuoleilla. Perhevalmennuskerran lopussa palautteita kerätessään valmennusta ohjanneet ammattilaiset kertoivat palautteissa toistuvan, että tuolit ovat huonoja, mutta niille ei oikein voi mitään. Minulla kiehahti! Viimeisillään raskaana olevat äidit viettivät julkisessa tilassa puolitoistatuntisen lasten syöttötuolia muistuttavassa 60- luvulta tutussa puuhäkkyrässä. Ei BusinessOulun tiloissa tai kaupungintalolla ihmiset istu käyttökelvottomilla jakkaroilla hetkeäkään. Ei ikivanhat ja huonot tuolit johdu määrärahojen puutteesta vaan puutteellisesta tahtotilasta. Oulun uudessa talousarvioesityksessä mainittiin asiakaslähtöisyys, maltilliset investoinnit ja synergia edut. Neuvolan odotusaulan häkkyrät ovat malliesimerkki kuinka nämä voisivat tulla powepointista lihaksi. Olen sitä mieltä, että edustuskäytössä olevien tilojen kalusteiden on oltava moitteettomia, että mielikuva hyvin ja laadukkaasti tehtävästä työstä huokuu jokapaikasta. Tällaisissa tiloissa mm. tuolit on uusittava aika ajoin. Käytöstä poistetuille tuoleille on käyttöä esim. neuvolassa raskaana olevien äitien pyllyjen alla. Näin syntyy synergia etu, asikaslähtöistä ajattelua  0% investoinnilla. Ajatus, että terveyskeskusten ei tule osoittaa tuolein tai kalustein tekevänsä hyvää ja laadukasta työtä onkin jo toinen juttu.

Lopuksi haluan kiittää luettuani vuoden 2011 verotietoja hyvin ansainneita ihmisiä siitä, että olette kustantaneet esimerkiksi perhevalmennustamme isolla panoksella.              

Sano joo ja sano jees.

Siirsin Jari Tervon tyhjälle penkille Ouluhallin katsomossa. Poika kiersi viimeisen lämmittelykierroksen yleisurheilukoulun aluksi ja siirtyi venyttelemään lämpimiä, mutta periksi antamattomia lihaksiaan.

Oikea polvi maahan, vasen koukkuun eteen ja lantio suorana työntö eteenpäin, venytys näytti tuntuvan. Istualtaan venytys kantapäät mahdollisimman lähellä takapuolta nostivat polvet korviin. Polvia tuli painaa kyynärpäillä kohti lattiaa. Poika ei ole kovin elastinen, mutta innokas senkin edestä. Tunsin voimakkaasti, kun noustuaan ylös poika huomasi minut katsomossa ja nosti tervehdykseksi nenää pari senttiä niskalihaksilla. Vastasin samalla tavalla, vaikkakin leveämmin hymyillen. Mieleni olisi tehnyt huutaa kurkku suorana kuinka syvästi tunsin hellyyttä, mutta se olisi ollut nolointa se. Poika kääntyi selin minuun, otti vasemmalla kädellä kiinni oikeasta kyynärtaipeesta selkänsä takana ja kuunteli jalat ristissä ohjaajan ohjeita. Kai kuukauden päässä siintävä synnytys herkistää, kun yleisurheilukoulun alkulämmittelyn hoitanut poikani sai sydänalassa pyörimään onnellisuutta. Otin Koljatin takaisin syliini ja naureskelin sille ääneen. Vaikutin varmasti kanssa katsojista fiksulta, kun ensin leuka väpättäen tervehdin hillitysti venyttelevää poikaa ja sitten hekottelen ääneen kirjalle lopun puolitoistatuntisen.

Kotosalla aamupalalla ennen pojan kouluun lähtöä keskustelimme kuinka paljon vasta puhumaan oppinut lapsi joutuu kuulemaan kieltoja. Ei sinne, ei tätä, ei mene sinne ja ei - ei - ei jne. Vaimo kertoi vau.fi- sivulla olevasta blogista, jossa äiti kertoi lapsensa oppineen matkimaan jatkuvaa ei-ei-jankutusta. Lapsi oli vastannut kaikkeen ei ja tehnyt sitten positiivisen päätöksen. En tiedä tarkemmin oliko kyseessä, että lapsi ei ollut vielä oppinut kyllä-sanaa tai muuta myönteistä ilmausta.      Kuulosti aika raskaalta, mutta käytännössä ihan mahdolliseslta kehitykseltä. Poika kuunteli meidän keskustelua ilmeisesti tarkaan. Hän käveli äitinsä viereen ja nosti tämän paitaa mahan kohdalta ja puhui sisarukselleen, "Sano joo ja jees tai oukkei niin menee hyvin, jooko?"

Aivan hellyttävää ja ennen kokemattoman puhtaalla tavalla myönteistä. Tässä linkki mainittuun vau.fi-kirjoitukseen.

 

Kuomat rockia!

Autossa Radio Rockilta soi räyhäkkä kitarasoolo, joka sai niskani nytkymään musiikin tahdissa. Vänkärin paikalla vaimoni voivotteli ja näytti mahan heiluvan musiikin tahdissa. Kummastelimme oliko kyseessä todella musiikillinen elämys vai hauska sattumus. Suljin autoradion ja vaimoni huokaisi helpotuksesta, kun mahan voimakas rössyäminen loppui heti. Avasin radion uudelleen ja kuin salaman iskusta vaimoni voihkaisi ja maha heilui hillittömästi. Sain erävoiton jatkuvassa radiokanava kisailussa. Radio Nova, Aalto ja Groove ovat vaimoni valintoja. Minä kuuntelen mieluummin Radio Rockia, Cityä ja jos siellä on liian kova meno niin Ylen Puhe on viimeinen valinta. Vaimoni kanavavalinnat ovat pääsääntöisesti niin rauhoittavia, että hermot minulta menee. Uusi tulokas on selvästi kanssani rock-meiningin kannalla. Olen saanut vastakaikua myös huutelemalla mahaan viisaita. Pylly tai jalka tai jotakin sellaista mahasta on noussut tervehdykseksi. Se tuntuu mukavalta.

Lueskelin eilen vaimolleni lahjaksi antamaani Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö- kirjaa. Kirja on yksi suosikeistani. Keskustelimme vaimoni kanssa kirjan innostamana itsetunnosta ja eri asioista, jotka siihen vaikuttavat. Kirjassa esiintyvät tytöt ovat kokeneet isoja pettymyksiä ja tämän vuoksi saaneet säröjä itsetuntoonsa. Kokemus, kun rakkain ja luotettavin ihminen hylkää romuttaa herkän tytön itsetuntoa. Kiinnitimme huomiota tapaan loukata lapsen itsetuntoa ajattelemattomuutta meidänkin perheessä. Lapset kiintyvät vanhempiinsa ja arvostavat heitä. Pahan puhuminen perheen sisällä toisistamme vavisuttaa aina lasta, koska silloin loukataan hänelle tärkeitä ja tarkemmin ajatellen elämän ainoita asioita. Olimme vaimoni kanssa Ouluhallissa todistamassa meille tuntemattoman äidin ja hänen arviolta 4- vuotiaan lapsensa sanallista miekkailua. Äiti sanoi varsin painokkaasti, että jos lapsi ei heti tottele niin joutuu isänsä luokse. Lapsi katsoi äitiään ja sanoi, ettei halua isän luo. Muistin tämän eilen. Olemme vaimoni kanssa luvanneet, että olipa tilanne mikä hyvänsä, niin toisiamme meidän ei tule mustamaalata missään tilanteessa lapsillemme. Poika on joskus halunnut testata puhummeko äidin kanssa pahaa hänen isästään. Hän on kertonut asioita, joihin meidän olisi helppo kuorossa kiekua pahaa isästä. Olen kertonut pojalle etten tunne hänen isäänsä kovin hyvin.  Olen vakuuttunut, että poika pitää isäänsä tärkeänä ja rakastaa häntä ja siksi minusta on pitänyt tehdä pojalle selväksi, että en halua puhua pahaa hänestä. Minulle poika on tärkein ja siksi hänelle tärkeät ihmiset ja asiat ansaitsevat minulta arvokkaan kohtelun. Voiko terveelle itsetunnolle antaa paremmat mahdolliset kasvaa tällä tavalla? Samaa viisautta pitäisi osata käyttää arjessa. Eihän meidän vanhempien tulisi kilpailla perheessä loisteliasuudesta ja parhaimuudesta vaan soutaa vene yhdessä laituriin siten, että siitä voi jatkaa vahvana ja vastuullisena nuorena vaikka lentämällä kohti omia tärkeitä päämääriä.

Ouluhallin 4-vuotiaan isä saattaa valita radiokanavan lapsensä äidin mielestä vastenmielisesti ja isän uusi nainen on hutsu pahimmasta päästä. Voi olla, että isä on aidosti vaarallinen ja pahamies. Silti Kuomat pitää saada jalkaan ilman, että arvostuksen puutteesta kärsivällä vanhemmalla on siihen roolia ollenkaan.

Autossamme saa myös joskus soida Radio Aalto, koska perheessämme rakastettu nainen pitää siitä.

Erilaiset isät Avaan, hellästi

Jos kieltäydyn syöttämästä lapselleni vauvaiässä kiinteää ruokaa, enkä suostu vaihtamaan vaippoja, onko rakkauteni ja välittämiseni silloin vaillinaista? Jos koen, että ympärileikkaus on suoritettava uskontoni vuoksi mahdollisimman pian syntymän jälkeen maassa, jossa se on laillista, onhan se ok? Jos uskontoni vuoksi kiellän verensiirron synnytyksessä ilmenneiden ongelmien vuoksi, olisiko rakkaudessani jotakin vikaa?

En halua ottaa kantaa esitettyihin kysymyksiin vastaamalla mikä on minun mielestäni oikein tai väärin. Haluan uskoa, että ihmiset pyrkivät tekemään aina parhaansa, että asiat elämässä olisivat mahdollisimman hyvin. Mietin, millä keinoilla ja teoilla minä voin osoittaa isänä, kokonaisena ja puolikkaana ja aviomiehenä rakkautta, kunnioitusta ja ylpeyttä perheessäni ja perheelleni. Luettuani edellisiä postauksiani olen huomannut, että yksinkertaistan asioita mielelläni. Pidän tätä vahvuutena itseni kaltaiselle ihmiselle, jonka ajatuksenjuoksu on sprintterityyppistä ja vahvuudet erityisesti pikamatkoilla. Ajattelen, että kakkavaipat, yöheräämiset ja kylvettämiset ovat minun tapojani näyttää, että  rakastan perhettäni. Sanojen lisäksi osoitan välittämistä viettämällä aikaa arkisimman vaatekasan varjossa kuolalle ja muille erilaisille eritteille haisevana. Kai samalla haluan osoittaa itselleni, että olen tärkeä ja tarpeellinen. Näin toimiessani todistan, että olen  tosissani enkä pelkkä blogin kirjoittaja, joka haaveilee unelmiensa isyydestä. Olen tietoinen, että vauvan hoitamisessa vaimoni tulee olemaan elämäni loppuun saakka yhden lapsen verran sujuvampi, mutta se ei vie isyydestäni tai keinoistani osoittaa kiintymystä yhteisiin asioihin, yhtään pois. Yksinkertaistettuna vielä, en ole keksinyt oikein muuta keinoa osoittaa syvällistä rakkautta kuin tekemällä ja opettelemalla asioita, jotka tulevat perheemme arjeksi. Jäämällä tai joutumalla ulkopuolelle perheemme arjesta kokisin olevani ulkopuolella omasta elämästäni. Siksi en halua, että vaimoni koskaan omii minulta yhtään lapseen liittyvää rutiinia (pl. imetys), koska olen kömpelö eikä edes siksi, että olen puusilmäinen ja -päinen neuvottava. Samalla haluan tehdä itsestäni tärkeän lapselle vauvasta lähtien, enkä astua esiin vasta myöhemmin, kun tarvitaan selkeät rakastavat rajat. Olen pyyhkinyt pojan persuustakin mielläni suhteemme alusta saakka. Uskon tämän 5- vuotiaan pojan pyllyn pyyhkimisen antavan syvyyttä rintaääneeni niin syvimmissä rakkauden tunnustuksissa kuin kipeissä kasvatuksellisissa keskusteluissakin hänen kanssaan. Antaako vauvana aloitettu kakkaralli vielä syvemmän rintaäänen?

Aviomiehenä lasten kanssa tehtävien arkisten asioiden lisäksi on pidettävä hellästi hyvänä naista, josta on tullut lapseni äiti. Välit on oltava kunnossa kaunottareen, johon olen rakastunut paljon ennen näitä uusia mahdollisuuksia osoittaa välittämistäni. Tulemme tarvitsemaan monta iloista nousuhumalaa, tuhat kappaletta karaokea Heinäkengässä ja loputtoman määrän hipaisuja pieneen punaiseen sydän tatuointiin niskassa, josta suhteemme lähti vahingossa käyntiin numerobaarissa. Enkä silti malta olla tunnustamatta, että ikävä tuntuu joskus vielä koskettavammalta kuin vieressä nukkuminen tai  kosketus.

Avaan myös särjet 

Nämä asiat pyörivät mielessäni AVA- kanavalla esitettävän Erilaiset äidit- sarjan ansiosta. Jos innostutte katsomaan sarjaa, toivon kiinnittävänne huomiota isän ja äidin suhteeseen. Haluan uskoa, että tässä suhteessa asuu yksi merkittävä mahdollisuus lapsen hyvälle kehitykselle. Kulttuurilla, uskonnolla, saati ihon värillä ei ole mitään tekemistä lapsen hyvän kehityksen kannalta vaan perheen aikuisten luomalla rakastavalla- ja kunniottavalla hengellä kotona arjessa.

Mustan kissan tango

Kissat elävät ehkä 10-15 vuotta ja hurjimmat pääsevät yli kahteenkymmeneen vuoteen. Poika lähtee mahdollisesti suorittamaan asepalvelustaan n. 20 vuoden iässä ja muuttaa pian sen jälkeen omilleen opiskelujen tai työn ansiosta. Näin tämän kuuluisi mennä ainakin suurin piirtein. Pojan ja nyt syntyvän vekkulin ikäero on 11 vuotta. Kissat ovat n. 2-3 vuotiaita nyt. Leikitellesäni ajatuksella tavanomaisesta koulutus- ja elämän polusta huomaan, että tietyille vuosille kasautuu paljon tapahtumia.

Ajokorttia ja ekaluokka

Nyt syntyvä lapsi täyttää seitsemän vuotta 2019 ja lähtee suorittamaan yhdeksän vuotista peruskouluaan. Samana vuonna pojan ylle laskeutuu täysikäisyyden vastuuta tuova viitta. Tänään keskustelimme pikkumiehen kanssa hänen rahasäästöistään. Poika halusi levittää kolikkonsa sängylle ja kokeilla miltä tuntuu maata  pää kolikoiden päällä kuin Roope-setä. Hän kertoi, että hän ei taida jaksaa säästää mihinkään niin järkevään kuin esimerkiksi ajokorttiin. Minusta ajatus ei tuntunut huonolta, pikemminkin järkevältä osatessaan huomioida ajankulumista. Jutustelimme, että jos hän ei menisikään autokouluun vaan minä opettaisin hänet ajamaan, kuten isäni teki minulle. Opetusluvalla opettaminen oli yksi mukavimmistä isä-poika kokemuksista, joka minulle on jäänyt mieleen. Tämä on ajankohtaista kun tänään äitinsä lonkkia painava pikkuihminen lähtee ensimmäiselle luokalle kouluun. Kissat ovat silloin kutakuinkin 10- vuotiaita ja minä olen 40-vuotias ekaluokkalaisen isä ja täysi-ikäisen puolikas.

Isät ja äidit yhdessä erikseen

Kolme - neljä vuotta tästä poika on todennäköisesti vasta muuttanut  pois kotoa ja kissat ovat jo kovastikin vanhuksia ja elämänsä ehtoopuolella. Asustelemme kolmestaan toka-vekaran ja toivottavasti vielä kahden kissan kanssa. Pojan huoneessa on ehkä vaimoni käsityöhuone ja reikiä seinissä muistuttamassa elämästä. Juhlista pitävä vaimoni on suuren merkkipäivän äärellä ja avioliittossa on takana jo pirun tusinan verran vuosia. Koetuista vaikeuksista vahvistuneena järjestän innoissani vaimoni tilaamia "yllätysjuhlia" yhdessä pojan kanssa. Juhlapaikka voisi olla häistämme tuttu. Haluaisin laulaa, mahdollisesti keppiin nojaten jotakin koskettavaa laulua suhteemme alkutaipaleelta. Luulen, että kumpikaan mummuistani ei ole paikalla näissä juhlissa. Isäni ja äitini tulevat juhliin ja mitä ilmeisemmin yhdessä, mutta erikseen. Samoin tulevat myös vaimoni isä ja äiti.

Mustan kissan tango vaikenee

Itkettää, kun mietin vuotta 2030. Poika on ehkä perheellinen mies. Hän on saman ikäinen kuin minä nyt. Joulukuussa toka-vekara tulee täysi-ikäiseksi ja minä täytän 50-vuotta. Olen ollut naimisessa vaimoni kanssa tuolloin 20-vuotta. Tukka hänellä on varmaan tötteröllä ja hösöttää menemään edelleen ja puhuu itsekseen. Silloin en osaa tarttua kuuntelemaan sitä saatikka, että se häiritsisi. Mietin vielä, että kukahan minun juhlissani laulaa? No, eivät kissat ainakaan.



Ennen tuota tunteikasta huhtikuun päivää pitää tehdä helvetin paljon.

Höyryissä

Poika, kun tuut koulusta niin hae aamun lehti postilaatikosta ja keitä aamukahvit.  Me äidin kans tullaan aamiaiselle kun saat sen valmiiksi. Kissoille ei tarvi antaa aamulla ruokaa kun lähdet kouluun. Me ruokimme ne yöllä ennen kuin mennään sänkyyn. Älä tuo kavereita suoraan koulusta kotiin ku voi olla, että me nukumme vielä tai jos on herätty niin ei ole kiva et aamiaspöydässä on vieraita. Me ei todellakaan voida viedä sinua aamulla kouluun ku me ollaan just nukahdettu yöunille ennen kuin sun kellos soi.   

Olen maannut tiistaista lauantaihin 80% ajasta sängyssä. Hyvään lepoon ovat siunanneet yhdessä tulehduskipulääkkeet ja opioidit. Nukun tramaleissani päivällä paljon, illalla katson kaikki elokuvat ja ohjelmat ja nukahdan kahden kolmen välillä yöllä. Ensi viikon jälkeen vaimoni jää äitiyslomalle ja pisimmillään mötköttelemme kotona joulukuun puoleen väliin saakka. Molemmat liikkuvat invalidisoituneesti. Paras tunnelma minulla on, kun näen todentuntuisia unia asioista, jotka tapahtuvat ihan kasvojen edessä kuvina.  Viime yönä en herännyt enää kipuun.

Hulluilla päivillä alennuksessa tyttöjen kivekset

http://sweetbooksnstuff.blogspot.fi/2011/11/monday-updates_21.html

 Sunnuntaina jo postasin, että viikosta on tulossa ajanjakso, joka taivuttelee draaman kaarta monilla eri tavoilla.. En ole kovin maanantaivastainen, mutta toki pitkä työviikko aiheuttaa oman sykkeensä viikonlopun jälkeiseen aamuun. Toissapäivänä maanantaina aamu oli aivan hirveä. Tavaksi jo näyttää tulleen, että ultraäänitutkimuspäivä  pitää sisällään kireyttä ja suoranaista parisuhdeperseilyä. Nyt ultrapäivänä riita oli valmis jo ennen kuin vaimoni oli päässyt ylös sohvalta, jossa nukkui kuorsaukseni takia. Olin herännyt viemään häntä töihin sovittuun aikaan. Tarkoitukseni  oli hakea kyynärsauvat itselleni tiistaista polvioperaatiota silmällä pitäen ja palata kotiin. Kotona oli tarkoitus tehdä valmisteluja töihin sairaslomaani varten ennen aamupäiväistä ultrausta. Ultrasta minun oli mentävä suoraan työpaikalle. Hermot pettivät, kun vaimoani ei huvittanutkaan herätä ja halusi minun torkuttavan hiljaa. Tuli haukuttua erilaisin sanakääntein laiska ja isomahainen naisen retale niin, että helvetin tulipätsissä laava kuplii vieläkin iloisesti kuumasta ja kiihkeästä hetkestä. Lopulta vaimoni kuitenkin pääsi erilaisten vaiheiden jälkeen hyytävässä hiljaisuudessa töihin ja minä sain keppini haettua. Lomavalmistelut jäivät Kalevan urheilusivujen jalkoihin.

Ultrassa

Muutaman tunnin päästä kaarsin taas Skodani kanssa Nuottasaareen hakemaan vaimoani. Matka kävi kohti Maikkulan keskusneuvolaa. Odotusaulassa haisi piki neuvolan vieressä tehtävien asvalttitöiden vuoksi. Piki saattoi olla jonkin suuremman voiman merkki aamun pahasta hetkestä ja käski pistävällä hajullaan keskittymään tulevaan. Meidät kutsuttiin sisään ja vaimoni kävi tällä kertaa hitaasti, mutta moitteetomasti tutkimusta varten sängylle pötkölleen. Tutkimuksessa mitattiin pää ja vartalo. Tyttö näytti olevan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta tytössä oli, että jalkojen välissä roikkuivat ilimiselvästi kivekset. Vaimoni oli juuri sunnuntai-iltana esitellyt ompelemaansa mekkoa ja äitini oli hankkinut ihania vaaleanpunaisia vaatteita. Katsoimme vaimoni kanssa toisiamme ja aloimme nauraa vedet silmissä. Rakenneultrassa lääkäri oli saanut meidät vakuuttuneeksi, että kyseessä on tyttö. Nyt kun omin silmin näin suhteettoman suuret pallit ruudussa niin riemuhan siitä repesi.

Kerrottuamme uutisen kotona poika suhtautui samalla tavalla. Hän nauraa rätkätti ja näytti ihan yhtä tyytyväiseltä isoveljen rooliinsa sisaruksen sukupuolen muutoksesta huolimatta. Omat ajatukseni pojan saamisesta ovat positiivisia. Minulla on kokemusta isoveljen roolista ja olen ollut tasapuolisessa kasvatusvastuusssa poikaani jo seitsemättä vuotta. Tyttö on edelleen tervetullut ja olisi rikastuttava lisä perheeseemme. Sattuneesta syystä kuitenkin koen, että olen kokeneempi poikalapsien kanssa. Kävi miten kävi sukupuoliruletissa ei ole kuin voittajia! Nimikuviot ainakin pyörähtävät uusiksi. Suuria taloudellisia menetyksiä kivekset eivät aiheuta, kun suurin osa vaatehankinnoista on tehty käytettynä.

Vielä pari ajatusta ystävyydestä

Vaimoni suhtautui palleihin hyvin. Minun mielestä yksi parhaista puolista vaimossani on juuri tapa suhtautua erilaisiin asioihin. Hän on perusvireeltään positiivinen ja löytää ns. muuttumattomista asioista aina jotakin ilmapiiriä parantavaa, positiivista näkökulmaa. Jos asioita voi taas muuttaa parempaan, hän on yksi tomerimmista ihmisestä tarttumaan toimeen. Vaimoni on minun paras ystävä.
Polveni leikattiin eilen tiistaina. Sairaalassa oli hyvä ystäväni ja hän oli töissä leikkaussalissa kun minua operoitiin. Hän kävi jututtamassa minua odotellessani pääsyä toimenpiteeseen, oli viimeinen kasvo ennen nukuttamista ja ensimmäinen kun heräsin. Hän oli soittanut heti leikkauksen jälkeen vaimolleni ja kertonut kaiken olevan kunnossa. Leikkauksen jälkeen juttelimme toimenpiteen sujumisesta asioiden oikeilla nimillä. Kotiuttamisen jälkeen kotona vaimoni avustuksella kampesin itseni parisänkyymme. Katselin ymärilleni ja huomasin taas, että tämä sama ystävä on ollut kasaamassa kaverina lähes kaikkia kotimme kalusteita, sänkyäkin, jossa nyt makaan. Nyt yritän zoomata hyllykön päällä olevaa tv:tä, jota käytän näyttönä tätä kirjoittaessani. Hyllykön ystäväni on kasannut tähän tilanteeseen metrin liian kauas. Onni on saada ystävä, joka huolehtii, auttaa ja ymmärtää kuinka isojen kysymysten äärellä olen mm. tämän polvioperaation kanssa. Tämän halusin vielä kirjoittaa vaikka eilen puhelimessakin kerroin hänelle saman.

Ruumiita, Monopolya ja tulevan viikon ralli

Pinnasängyn kaiteen alapuoliseen reikään poika laittoi näppärin sormin vastakappaleen ja pyöritti ruuvin toiselta puolelta siihen kiinni. Tein samaa asennustyötä sängyn toisessa päässä. Pian viimeinen kaluste vauvaa varten oli löytänyt paikkansa. Poitsu kysäisi minulta työn touhussa, miltä vauvan tuleminen minusta tuntuu. Minulle tuli hyvä mieli pojan kysymyksestä. En osannut vastata kuin korostamalla, että vauvan syntymästä huolimatta poika on aina yhtä tärkeä ja rakas. Mietin taas hiljaa, että perheeseen on tulossa tyttö, jolla on isä ja äiti ja pojalla on puolikas isä ja kokonainen äiti. Matematiikan tulos on puolta vaille reilu. Tämän blogikirjoittelun yksi syy on tässä problematiikassa. Tämä on isyyteni haastavin puolitoistakertainen vaatimus, halusinpa tai en. Koen painetta etten koskaan anna pojalle syytä ajatella, edes vahingossa, että hän on lapsistani puolikas.

Pinnasänky jökötti Ikeasta tutun persoonallisella tyylillä makuuhuoneen nurkassa takan piipun vieressä. Mielessä kävi töräytellä fanfaaritöräytyksiä, mutta jatkoimme pojan kanssa lauantain siivous- ja järjestelyoperaatiota, että aikaa Monopolyn pelaamiseen jäisi mahdollisimman paljon. Viime yönä heräsin katsomaan tavaraa täynnä olevaa pinnasänkyä. Sängyn päällä seinällä on kaksi taulua, joista toinen on lasikehyksissä oleva, jo edesmenneen kummisetäni, kirjoittama runo minulle. Runo on kirjoitettu ollessani pieni poika. En saanut päästäni ajatusta, että lasinen taulu tippuu pinnasänkyyn. Osuessaan lasinen taulu tekisi helposti pienestä ihmisestä selvää. Minulle rakas ja kaunis runo saisi aivan uudenlaisen merkityksen. Tänään runotaulu saa uuden paikan ainakin pinnasängyn siirtämiseen saakka. Uudesta paikasta se ei tule aiheuttamaan muuta kuin iloa, jota se on aiheuttanut jo 30 vuotta.

Tulevalla viikolla on paljon tapahtumia. Huomenna maanantaina menemme taas ultraan. Uskon, että edellisestä kokemuksesta on viisastuttu siitäkin huolimatta, että viime päivinä olen ollut kireä. Kireyteni johtuu juuri tämän viikon ohjelmasta. Maanantaina ultran lisäksi teen viimeisen työpaivän. Työpaikalleni jää pieni kaaos ja ihmiset ovat monessa asiassa epävarmoja. Pitempi lomani tulee pahaan saumaan, vaikka olen ripotellut erilaisia tehtäviäni monelle eri ihmiselle. Toivottavasti asiakkaat tulevat saamaan parhaan mahdollisen palvelun. Tiistaina pääsen korjauttamaan leikkauksella polvivammaa, jonka sain hiihtolomalla viikolla 10. Keskiviikkona poistetaan viisauden hammas ja lauantaina lähdemme syysloman aloittajaisiin Syötteelle mökkeilemään. Syyslomaviikon jälkeen vaimoni jää äitiyslomalle. Mikäli polven parantumisessa on ongelmia, voimme olla yli kuukauden neljän seinän sisällä, kipeinä, huonosti liikkuvina piruina. Meiltä vaaditaan uudenlaisia onnistumisia onnellisen avioliiton ruusun terälehdykällä valssaamiseen. Eniten minua kuitenkin mietityttää polvi. Korjauksessa kaikki saisi mennä nyt hyvin monestakin syystä. Haluan liikkumaan, laihtumaan ja parempaan kuntoon ja haluan hoitaa vauvaa alusta asti mahdollisimman hyvin kivuitta ja fyysisesti ja henkisesti mahdollisimman tasapainoisissa fiiliksissä.
     

Tyttöjen päivää juhlistamassa

Viikolla vietettiin ensimmäistä kansainvälistä Tyttöjen päivää. Tämän sävelten ja sanoman tahdissa antaisin tyttönikin mieluusti tanssahdella.

Ai niin vielä, Monopolyssa minulla oli enemmän rahaa, kun pankkikorttiautomaatista loppui patterit. Kruunasin itseni mestariksi, josta seurasi paljon melua. Toivon pojalle onnea ja menestystä Monopolyn naistensarjassa!

Silmiin katsova ventrilokvisti

Pojan tultua kotiin koulusta hän oli kysynyt äidiltään, että onko meillä tänään suunnitelmia. Äidin kielteisen vastauksen jälkeen poika oli vielä tarkentanut, että käydäänkö me edes missään tänään. Kun äiti oli vastannut tähänkin kielteisesti, niin poika oli tuuletellut ja juhlinut nyrkit pystyssä, riisunut kalsarisilleen ja kömpinyt peiton alle katselemaan digiboxille tallennettuja Simpsoneita. Koko päivä on mennyt "tössötellessä". Poika on käynyt välillä syömässä makaroonilaatikkoa ja iltapalaksi neljä hodaria. Tällainen perjantai-ilta on joskus hyvinkin paikallaan.

Viikko on ollut tasainen. Mieli on ollut rauhallinen. Töissä on tuntunut hyvältä viikon putkeen pitkästä aikaa. Ihmiset, joiden kanssa olen touhunnut ovat saaneet maistaa minun parasta osaamistani. Sellaisesta tulee hyvä mieli ja hyvä fiilis näkyy kotonakin. Sunnuntaina haemme pinnasängyn makuuhuoneeseemme vaimoni tuttavalta. Vaimoni mietti myös sairaalakassin pakkaamista. Sellainen pitää olla valmiina kun lähtö sairaalaan tulee.  Logistiikka-alan ammattilaisen puhetta.

Juttelin viikolla hyvän kaverin kanssa odotusajasta. Hän tinkasi, että eikö minua voisi jo vähän jännittää pienen vauvan syntymä. En osaa kuvailla tunnettani jännittyneeksi. Ehkä jännittäminen on vain väärä sana. Jännitän enemmän, kun eksyn moottoritien perkeleelliselle leveäkaistaiselle osuudelle. Se on jännittävää. Lapsen syntymä on enemmän. Olen odottavaisen innostunut. En osaa kuvitella tilannetta, että me ei yhdessä pärjättäisi. Tunne on odottava, unelmallinen ja vastuuttavan kannustava. Yö- yhtye laulaa Ihmisen poika kappaleessa: " Me sinut tehtiin, mutta sinä meidät loit.". Ehkä oikeampi vastaus olisi kysymyseen jännitänkö, että mielenkiinnolla odotan mitä meillä tapahtuu, mitä meistä kaikista ollaan luomassa.


Äitini kanssa juttelimme tänään ihmisten mielipiteiden muodostamisesta. Joillakin on samat aivot ja pitävät yhtä vain, koska kuuluvat samaan tiimiin, perheeseen tai johonkin puolueeseen joka velvoittaa tai painostaa olemaan asioista samaa mieltä. Oli kiva huomata, että eräässä tilanteessa minun ja äitini aivot olivat kulkeneet samaa rataa. Meille eräs merkittävä tuttavuus oli jutellut omasta tilanteestaan ja olimme vastanneet sanasta sanaan samalla tavalla toisistamme tietämättä. Sanat olivat olleet "Tee miten teet, mutta ihmisiä on tekojen jälkeen pystyttävä katsomaan silmiin." Mukava ja tärkeä perintö. Pystyisimpä jakamaan samaa perintöä tuonne yläkertaan peiton alle ja mahassa hikkaa suoltavan ihmisen evääksi. Mahaan on jo kiva huudella erilaisia tärkeitä asioita.

Isyyspakkaus

Häittemme parasmies oli oikeassa, kun arvasi Jukka Rasilan Isyyspakkaus komedian tuottavan puolikas-blogiin takuulla postauksen.

Esityksestä lyhyesti

Isyyspakkausta oli kehuttu minulle monesta tuutista. Heittäydyin teatterin pyörteisiin, koska useat miehet, varsinkin isät kehuivat esitystä varauksetta. Parasta antia esityksessä olivat yhtymäkohdat minullekin tutuiksi tulleista neuvottomuuden tunteista neuvolassa, halusta ratkaista ongelmia odotuksen aikana ja tärkein päätelmä läsnäolemisen tärkeydestä. Isyyspakkaus oli minun mielestä nimensäveroinen ja yhtä kattava kuin Kelan kilpaileva tuote äideille. Kävimme katsomassa Rasilan Isyyspakkausen teatteriravintola Riossa eilen 28.9.

Komediasta omiin ajatuksiin 

Komedian päähenkilö Janne tuli maininneeksi heille tuttuja perheitä. Hän kertoi vanhemmista millaisiksi he vaimonsa Ullan kanssa eivät haluasi koskaan tulla tai joutua. Janne kertoi myös kadehdittavan täydellisestä perheestä, jollaisiksi he eivät voisi koskaan pystyä vaikka haluaisivatkin. Mietin kotona sängyssä mahojemme vieressä ääneen vaimolleni, että onko vanhemmuus arvostelulaji, jossa tulee menestyä jollain tietyllä tavalla. Itselleni on vierasta verrata omaa perhettäni tai tekemisiämme muihin perheisiin. Otan tietenkin vinkkejä vastaan vanhemmilta ja ammattilaisiltakin. Kilpailutilanteeksi en osaa tällaista itseään kehittävää vertailua ja neuvomista ajatella. Vaimoni oli hieman eri mieltä kanssani ja kertoi, että välillä tulee vertailtua, mutta paineita menestymisestä vertailussa ei ole. Onkohan tällaisessa ajattelussa vaara lipsahtaa kateuden kuolemansynnin äärelle? Meidän naapurilla on farmarimallin Skoda ja poliisikin vielä...

Janne kertoi tilanteesta, jossa hänen isänsä oli joutunut perheen naisten arvostelun kohteeksi touhutessaan pikku-Jannen kanssa. Minä tulen olemaan tuossa tilanteessa varmasti. Äitini ja vaimoni tulevat hyväntahoisesti tarkkailemaan suoriutumistani vauvan kanssa vaippojen vaihdossa ja pukemisessa. Arvosteluni jatkuu ymmärränkö laittaa tarpeeksi paksun pipon vauvalle pakkasessa ulkoiluun. Tiedän, että vanhemmuuteni sivistyksen musta-aukko sijoittuu lapsen ensimmäisen viiden vuoden ajanjaksolle. Lupaan olla luhistumatta viipyilevien katseiden ja mahdollisten tuhahdusten alla. Laitan vaipan uudelleen kun paska valuu pitkin niskaa ja niin edelleen. Kyllä minä odotan tunnekuohuja ja unirytmini jostakin ihmeen syystä taipunut niin, että olen aamulla hereillä ilman kelloa viimeistään seitsemältä.

http://www.teatteririo.fi/

Jannen kommentti, että vanhemmat eristävät lapsensa ympäröivältä maailmalta ja haluavat selvitä kaikista yksin, kolahti minuun. Olen tässä blogissa useasti maininnut, että parisuhteen hoitaminen on tärkein asia joka pitää hoitaa kuntoon, että lapset ja perhe voivat hyvin. Olen lupaillut äidilleni, tulevalle mummulle, että rasitamme häntä vähän uuden tulokkaan kanssa. Taidan pyrkiä harkistusti syömään sanani tässäkin asiassa kaloreista välittämättä. Vaimoni kanssa olemme hoitaneet tuttaviemme vauvoja aika vähän ja pystyisimme auttamaan enemmänkin. Toki aina pyydettäessä olemme pyrkineet järjestämään aikaa lapsen hoitoon. Eihän vankilakaan eristä ihmistä ympäröivästä maailmasta yhtä täydellisesti kuin vanhemmat pienen vauvansa ja samalla itsensä, kun yrittävät selvitä yksin. Jos joku tämän postauksen lukijoista rohkaistuu pyytämään ystäväänsä tai vanhempiaan lapsen vahdiksi, että saa mennä treffeilleen lapsensa toisen vanhemman kanssa, niin olen onnistunut. Parasta mitä mies voi lapselleen tehdä on rakastaa hänen äitiään.            

Neuvolan maalikamera

Tietokone kärsi maanantaiaamun jäykkyydestä, neuvolan nuori työntekijä tiesi. Se ei onneksi haitannut sujuvaa keskustelua vaimoni kanssa. He kävivät muutamalla sanalla läpi tuntemuksia mahassa. Tietokone sai jäykistelynsä päätökseen ennen pitkää. Vaimoni kävi vaakalla ja ilmoitti näytön lukeman, jonka neuvolaneiti kirjasi koneelle. Tämän jälkeen vaimo pyörähti jo tottuneesti tutkimusta varten vuoteelle. Jalat asettuivat rautaisille jalansijoille väärin. Varpaat olivat kaarevaa rautaa vasten ja kantapäät tyhjänpäällä. Teki mieli neuvoa vaimoani viemään jalkoja 13cm eteenpäin niin, että akiles olisi kaarevaa rautaa vasten ja päkiä suoraa tukea vasten. En kuitenkaan puuttunut asiaan kun kaikki näytti sujuvan. Sängyllä mitattiin mahan "pituus" ja vauvan syke aina niin lelulta näyttävällä ihmevehkeellä. Tämän jälkeen vaimoni nousi ylös ja yhdessä työntekijän kanssa sovittiin uusi neuvola aika parin viikon päähän. Otin tärkeänä anroidini taskusta ja nyökkäilin hyväksyvästi ilmoitetulle ajalle. Vaimoni nousi ensimmäisenä ja lähti ulos huoneesta. Moikkasin neuvolaneitiä, mutta aamuinen lima kurkussa ja puolen tunnin vaitiolo tekivät tervehdyksestäni lystikkään korahduksen. En jäänyt korjaamaan tilannetta vaan kävelin hymyillen Skodalleni vaimon vielä jäädessä tekemään näytteen töitä asiakasvessaan.

Iltapäivällä hakiessani vaimoni töistä mietin ääneen, että miehen rooli neuvolassa on aika vaisu. Ideaa on korkeintaan siinä, ettei äiti pääse huonona hetkenä syyttämään, että mies ei osallistunut lapsen hoitoon edes neuvolassa käymällä ennen lapsen syntymää. Vaimoni ei osannut arvostaa näkemystäni. Hän kertoi, että on tärkeää hänelle odottavana äitinä, että olen mukana ja olen läsnä. Tämä on tietysti tärkeää ja haluan, että vaimoni saa minulta parhaan mahdollisen kohtelun isänä ensimmäisestä neuvolakäynnistä lähtien. Ymmärsin pointin ja olen motivoitunut olemaan mukana, mutta jäin miettimään, että voisiko isää valmentaa neuvolassa jotenkin. En kaipaa strobovaloja ja cheerleadereita tai muuta huomiota. Oikeastaan en kaipaa neuvolasta yhtään mitään. Mitä neuvola pitäisi miehelle tarjota? Neuvola on hyvä paikka miehelle osoittaa, että vaikka se on käytännössä turhaa niin silti mies kulkee raskaana olevan vaimonsa vierellä rakastaen ja tukien. Näin ajateltuna ei tunnu enää yhtään turhalta.

Poika ei ole voinut oikein pelata fudista kun jalka on ollut kipeä. Tänään hän kertoi, että välitunnilla on pitänyt olla melkein aina maalivahtina jalan takia tai jos molemmilla on ollut jo mokke niin sitten hän on ollut maalikamerana. Pääasia, että on saanut olla mukana.

Skodan kuskin paikalla olisi pitänyt ymmärtää sama asia jo ajat sitten.
           

Loppututkinto hakusessa

Pilpasuo 23.9.

Mietin joskus mitä pojasta tai mahan sisällä olevasta ihmisen alusta tulee isona. Kävimme pojan kanssa viikonloppuna seuraamassa luonnon tarjoamaa syysnäytyöstä. Oulun yliopiston kasvitieteellinenpuutarha on näyttävyyteensä verrattuna ihan liian tuntematon paikka. Kasvihuoneiden lisäksi ulkopuutarha on iso ja sen kiertämistä voi pitää pienenä lenkkinäkin. Poika oli innoissaan ja opetteli kasvien nimiä ja alkuperäismaita. Ajattelin voisikohan jo noin pienenä toteuttaa "kutsumustaan" ja tarjota itseään kesäapulaiseksi puutarhalle. Pojasta itsestään idea oli hyvä. Saa nähdä onko ensi kesänä, kun ikämittari alkaa kolkutella kahtatoista. Toivon niin. Eilen sunnuntaina kiersimme Pilpasuon n.seitsemän kilometrin mittaisen luontopolun, jonka varrelta poika keräsi sieniä. Minä en tuntenut kerättyjä aarteita vähääkään alusta. Sienikirjan kanssa poika sai minut vakuuttuneeksi, että oikeita ovat ja uskaltauduin maistamaan niitä iltapalaksi. Ne olivat hyviä ja ajatus ensimmäisestä työharjoittelu- tai kesätyöpaikasta alkaa hahmottua.

Raskauden aikana olen miettinyt myös itseäni ja uusia uria. Muutokset harrastuksissa ja töissä ovat olleet ajankohtaisia, mutta johtuneet itsestä riippumattomista syistä. Olen ajatellut, kuinka lapsi pätevöittää uuteen tutkintoon. Nyt jo reilut kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa vaimoni on asiantuntevasti neuvonut mobiilin paikan hoitopöydän päällä ja kuinka paljon vaihtovaatteita pitää olla koko ajan käsillä. Olen hyvin kartalla lapsen eri kehitysvaiheista ja fyysisestä kasvuvauhdista. Ihan pätevältä kuulostaa, eikö vain? Olen usean äidin ja isän kokemuksista ymmärtänyt, että kyseessä on kaksois- tai jopa kolmoistutkinto. Monet jo vakiintuneet parisuhteet ovat saattaneet kaatua muutaman vuoden sisällä lapsen syntymän jälkeen. Useampi eronnut vanhempi on pohtinut, että parisuhteeseen ei lapsen syntymän jälkeen jäänyt enää vaimoa ja miestä vaan pelkästään isä ja äiti. Lapsen syntymän ansiosta syntyneet isä ja äiti ovat toisilleen täysin tuntemattomia eivätkä he ole enää jaksaneetkaan tutustua toisiinsa. He olivat rakastuneet ja rakentaneet parisuhteen ja avioliiton eri ihmisten kanssa, joista lapsen jälkeen jäljellä ovat vain täyskaimat. Tässä on kasvamisen paikka, johon on ehkä hieman hankala valmistautua etukäteen. Minä en halua kadottaa vaimoani, kun se on niin hyvä. Toivottavasti minä en ole liian vähän isä kun kokemusta on vain puoliksi ja kättä on hankala pitää mahan päällä.

Kuuntelin pojan puhetta mitä erilaisimmista teemoista lauantai-iltana ja ehdotin voisiko hän harkita tulevaisuudessa poliitikon uraa. Poika sanoi, että ei voisi, koska ei saa päätettyä asioita. Hän pyysi muistelemaan millainen hän on Jalokivigalleriassa. Poika miettii ko. kaupassa aina hyvin tarkasti ja aikaa käyttäen ostopäätöstään. Hän vertasi tätä kokemusta siihen, että jos hänen pitäisi päättää mihin uusi Jalokivigalleria tulisi avata. Hän mietti avattaisiinko se Poriin tai Turkuun tai ehkä Porvooseen tai sittenkin pohjoiseen Rovaniemelle tai lähelle meitä vaikka Raaheen. Sitten poika hermostui ja sanoi napakkaan sävyyn: " Kun en saa edes leikisti tämmöstä päätettyä niin ei musta voi mitään poliitikkoa tulla!".

Voiko häpeään kuolla?

Kirjoitin tämän ensimmäisen kerran keskiviikkona 19.9. sydämellistyneenä, vihaisena. Tunnelakin vanne antoi periksi seuraavana aamuna (syy selviää lopussa) ja poistin tekstin myöhempää tarkastelua varten. Nyt olkoon sen aika.

Kirjoitin silloin näin:
"Reilut 70-vuotias vanhus kantoi flanellipaidan selkämys märkänä painavia pöytiä kokoustilaan. Vierestä tilannetta seurasi useampi työntekijä, entisiä kollegoitani kaikki.(nykyisin samassa työssä kuin ennen, samassa talossa, eri liikelaitoksen palveluksessa). He eivät auttaneet, koska heidän esimiehensä on kieltänyt työt tiloissa, joiden kanssa kaupungin toinen organisaatio ei ole tehnyt palvelusopimusta. Pyysin vanhusta siirtymään kattamaan pöytiä ja kannoin jäljellä olevat pöydät kokoustilaan.  
Kysyin vanhemmilta kollegoiltani, että auttavatko he vanhuksia raskaiden taakkojen kanssa työpaikan ulkopuolella. Kertoivat auttavansa, mutta töissä se on kiellettyä. Mietin, että halvaantuvatko aivot uuden työnantajan mahtikäskystä työpaikan tuulikaapissa. Haluan tavata työnantajan edustajan, joka varoittaa suullisesti tai kirjallisesti työntekijää joka auttaa veteraania, joka on jo osansa kantanut julkisen 
hyvinvointimme puolesta."

Tapauksessa näyttäytyy selvästi, kuinka työyhteisön pahaolo voi purkautua epäinhimillisellä tavalla. Kokemus työpaikkani organisaatiomuutoksessa on ollut raskas. Tiedotusvälineissä ja henkilöstötiedottamisessa työnantaja kehuu organisaatiomuutosprosessia universumin parhaiten hoidetuksi. Tätä komppaavat kansainväliset kaikkien alojen erikoisasiantuntijat ja haluavat kopioda tapaa myös muihin vastaaviin organisaatioihin.

Omassa työyhteisössäni edustajia on vähän. Pienessä yksikössä olemme ystävystyneet ja oppineet jakamaan tunteitamme työstä ja muustakin työ"tuttavien" kesken. Olemme pystyneet tekemään töitä omistautuneesti välillä tunteja tai vaivaa laskematta.  Kristallin kirkkaana tavoitteena on ollut vuosien ajan, että tarjoamme nuorille ihmisille parasta mahdollista palvelua mitä meistä lähtee. Oma ajatukseni on ollut, että onnistumiset nuorten kanssa elättävät. Pieni palkka siihen päälle lyhentää asuntolainaa. Mietin, kuinka ison osan omaa minuuttani työ on rakentanut. En häpeile tunnustaa, että helvetin ison! Muutokset töissä ravistaa siis omaa minä-kuvaani. Tämä ravistaa myös kotiani ja perhettäni. Onni on, että kotona saa välillä nauraa vedet silmissä ja seuraavana hetkenä purkaa pahaoloaan, kun ei enää voi olla se minä, jota on töissään arvostanut ja saanut arvostusta osakseen. Näin selkeänä hetkenä kaduttaa illat, kun olen tuonut töistä mukanani tiukan ja vaikean ilmapiirin kotiin, valkoisen takan eteen, jossa minulla eikä kellään muullakaan ole mitään hätää.

En kadehdi pikku-pikku esimiehiä- ja naisia haastavan paikkansa vuoksi organisaatiossa. Neuvoisin heitä muistamaan, että ihmiset tekevät työtä, ei laitokset. Ihmiset, jotka tekevät töitä ihmisten, ei vain asiakkaiden kanssa, ovat tiukilla kun tiedämme pystyvämme parempaan kuin töissä on mahdollista tehdä.

Minun tunnelakkini paine helpotti, kun kerroin mainitusta tapauksesta esimiehelleni, joka päästi suustaan painokelvotonta tekstiä ja näytti siten etten ole yksin tunteitteni palon kanssa tehdä asioita mahdollisimman hyvin.

Vaimolleni syyskuussa

En ole osannut kertoa, kuinka olet tehnyt elämästäni parempaa. Olet kasvattanut esimerkillisesti oman poikasi ensimmäiset viisi vuotta. Vauva-ajan yksin hoitamisessa voi loukata itseään. Arvostan, kuinka olet osannut kääntää hankalat ajat ja ajan jaksot parhain päin. Olet sanonut, että se aika on jälkensä jättänyt. Jäljet näkyvät siinä, että osaat nauttia onnesta mitä meillä on. Terveyttä, poikaa, kotia ja kodikasta ilmapiiriä arvostat maailmassa kaikista eniten. Rikkaudella tai materiaalilla ole mitään tekemistä onnesi kanssa. Loppuihin jälkiin minä laitan laastaria.

Pidän tavasta, jolla autat ihmisiä ja tarjoat apuasi. Olet auttanut mummuani, joka teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Olet auttanut minua monesti asioissa, jotka vaativat kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Niistä on ollut iso apu. Minun joskus hankala alistua autettavaksi ja olet huomannut sen.Teet paljon pieniä tekoja, joilla jaat hyvää mieltä läheisillesi pitkäksi aikaa.  

Vaadin kärsivällisyydeltäsi usein paljon. Kiitos, että näytät selvästi kun se loppuu.

Rakastuin sinuun nopeasti. Tuoksuit alusta asti omalta unelmieni kodilta. Kodilta, jossa on paljon naurua, iloa ja suoruutta. Unelmissanikaan en osannut kaivata mukanasi tuomaa hellyyttä. Pian tavattuamme poikasi kiipesi syliini, ei ehkä yhtä ketterästi kuin Batman, mutta vähintään samalla intensiteetillä ja kostyymilla. En osannut hänen kieltään, mutta sinä tulkkasit aina tarvittaessa ansiokkaasti. Se, kuinka rakastavasti katsot poikaasi ja minua, on tarttunut. Katseesi jatkaa matkaansa vielä pitkään meidän jälkeenkin.

Olet tehnyt kotimme kauniiksi, enkä osaa siitä juuri muuten kiittää kuin laskemalla purkkeja. En koskaan näe, että joku aivan  älyttömän ihana esine sopii johonkin. Sinä näet, laitat paikoilleen ja minä testaan sopiiko siitä kävelemään ohi. Se on meidän yhteistyötä. Sinussa arvostamani luonteen piirteet ovat paketoitu isoilla sinisillä silmillä, naisellisella vartalolla ja hoidetulla iholla, tyylikkäällä ja persoonallisella pukeutumisella, ihanan vaaleilla hyvältä tuoksivilla hiuksilla ja valkoisilla hampailla, jotka näkyvät valloittavasti hymyillessä.

Kosketuksesi ja suudelmasi pirisee edelleen samalla hyvällä ja uudella paremmalla tavalla kuin tavatessamme syyskuussa 2006 ja laivalla 6.9.2008 kun vaihdoimme kihlat, saati sitten väärään aikaan alttarilla 18. syyskuuta kaksi vuotta sitten.

Hyväksytyksi tulemisen vaikeus ja läksyt

Heräsin aamuyöllä tuntia ennen herätystä valmiina kotimaan lentoon. Matka oli kohti koulua, johon halusin ja pääsin opiskelemaan. Aamulla oli aikaa varmistaa onko matkakorvaukset maksettu tililleni. Toivoin niiden olevan tililläni jo viime torstaina ja viimeistään tänään niiden pitäisi olla maksettu. Pienelle käyttörahalle Suomi-neidon alapäässä tuppaa olemaan tarvista. Matkalaskuni oli edelleen matkahallintajärjestelmässä tilassa "odottaa hyväksyntää". Nuorisoalan töissä on tuttua, että ihmiset hakevat joskus hyväksyntää kummallisilla tavoilla. Matkalaskun vaikeutta tulla hyväksytyksi on hankala käsittää varsinkin, kun auton takapyöränlaakeri ja polttoaineverolippu ovat kovastikin hyväksyneet matkalaskun tarpeelliseksi osaksi talouden tasapainottamista. "Tärkeässä roolissa olet sinä ujo matkalasku. Sinut hyväksytään vielä niin kuin muutkin matkalaskut. Usko pois!"

Vaimoni heräsi maha pinkeänä ja suloisen aamu-unisena. Odottelin kärsimättömänä hänen unista tupparehtamistaan, että päästäisiin lentokentälle. Siinä vaiheessa, kun Keittiö-Tolu alkoi suihkuamaan kohti eilen aiheuttamaani jauhohelvettiä kinusin jo ääneen, että mentäisiin ettei myöhästytä. Keittiön pintojen puhdistuttua lähdimme kohti lentokenttää. Saavuimme Oulunsalon kentälle 35minuuttia ennen lippuun merkittyä lähtöaikaa pelkät käsimatkatavarat mukana. Yllätyin astuessani aulaan, kun infotaulu kertoi jo portin sulkeutuvan. Kiirehdin turvatarkastukseen, jossa hyvin työnsä tehnyt security-mies otti beautyboxistani voiton riemuisena 125ml hammastahnaa ja pisti roskiin. Turvatarkastuksen jälkeen minä ja kourallinen kanssamatkustajia kiirehdimme portille 15. Koneesta ei näkynyt kuin perä 25 minuuttia ennen lippuun merkittyä lähtöaikaa. Soitin vaimolleni, että palaisi takaisin hakemaan minut ja vievän kotiin, jossa on puhdas keittiö. Olin aivan raivona ja uskalsin näyttää sen vaimolleni. Yritin kaataa syytä hänen niskaansa ja vaimorukka meinasi vielä ottaa sen niskoilleen. Perkele!

Kotona soitin lentoyhtiön asiakaspalveluun. Palvelija kertoi, että heillä on käytäntö, että lähtöportti suljetaan n. 25 minuuttia ennen koneen lähtöä. Kerroin, että jos tekee lähtöselvityksen 30minuuttia ennen koneen lähtöä lipun ohjeistamalla tavalla, ei ole mahdollista kävellä viidessä minuutissa edes suoraan koneeseen. Välillä pitää vielä kohdata mies, joka tarvii hammastahnaa. Ei aivan täydellistä äidinkieltämme puhuva asiakaspalvelija pyysi tekemään reklamaation englanniksi tai norjaksi yhtiön pääkonttoriin. Kokeilen norjaa. Tässä vielä linkki yhtiön ohjeeseen hyvityskäytännöistä. Lämmitti sydäntä.

Poika heräsi ja kiipesi syliini "tössöttelemään". Hän kummasteli, kuinka olen kotona. Kerroin tapahtumat ja sanoin, että olen aika pahalla tuulella. Poitsu sanoi, että ihan kiva etten päässyt koneeseen niin ei tarvitse olla aamulla yksin. Vihani alkoi sulaa pojan käsittelyssä. Sanoin, että ovat kyllä lentokonemurheet pieniä, kun on rakas koipeliini kainalossa. Poika hymyili ja sanoi: "Niin kauan on kivaa, kun kuulet etten oo tehny läksyjä."

Mulle ei jää yhtään kaveria kelle soittaa

"Nyt minun pitää jo saada ratkaisu yhteen pahaan ongelmaan. Yksi poika meidän luokalla ei tykkää musta ja haluaa, että kukaan ei olis mun kaveri. Peleissä se haukkuu niitä, jotka on mun puolella mun takia. Mää oon yrittäny kysyä siltä, miksi se ei minusta tykkää, mutta se matkii ja lähtee pois. Sitten se houkuttelee kavereita mukaan. Oon jo yrittänyt kaikkea,  olla välittämättäkin, mutta mua niin ärsyttää, että tämä pitää saada jotenkin loppumaan." 

Lupasin pojalleni jutella toisen pojan äidin kanssa. Soitin äidille heti. Äiti ymmärsi huoleni ja lupasi jutella poikansa kanssa. Sovimme, että vaihdamme kuulumisia aiheesta. En usko, että kaikki on niin mustavalkoista, ettei meidän poika voisi huomata käyttäytyneensä ajattelemattomasti toista poikaa kohtaan. Tämä avunpyyntö ja puhelu tapahtui perjantaina. Kerroinkin edellisessä kirjoituksessa tämän aamun positiivisesta hengestä, kissan runtelemien kaurakeksien uudesta ulottuvuudesta. Oli maanantaiksi liikaakin ruusun terälehdillä liihottelemisen tunnetta.

"Se poika sanoi, että kannattiko ees yrittää ku mun äiti ees sanonu mulle mitään. Mää vaan sanoin, että, jaaha. Niin mää aina sanon ku se yrittää mulle jotaki. Sitte välitunnilla pelikentällä ku pelattiin se ja muutki niitten puolulaiset väitti, että meijän puolen hyökkääjä muka filmas. Mää puolustin sitä meijän puolulaista niin ne alko hirviästi mulle valittaan!" 

Ruokapöytä oli täynnä raivon sekaista huutamista. Kysyin miksi pojan kanssa pitää olla, kun se ei selvästikään halua olla kaveria.

" No siksi kun siinä käy kuitenkin niin, että mulle ei jää yhtään kaveria kelle soittaa ja mulla ei sitte koulun jälkeen oo kenenkään kanssa mitään tekemistä." 

Tämän sanottuaan poika pillahti valtavaan itkuun ja kaatui kylkeäni vasten kuumana ja tärisevänä. Soitin uudelleen äidille, joka oli hengästyttävän pettynyt poikaansa. Hän kertoi, että heidän perheessä on kokemus kaveriporukan ulkopuolelle sulkemisesta ja ymmärtää kuinka se koskee. Hän aikoi puhuttaa pienen poikansa uudelleen. Puhelu vaikutti hieman helpottavan poikaani. Söimme eilen tehtyjä pojan kalastamia ahvenia päivälliseksi. Ohjeistin Jr. Master Chefistä innostuneen pikkukokkini tekemään jäljelle jääneestä perunamuusista perunarieskoja. Kun tovin päästä poika tarjoili lämpimiä rieskoja ylpeydestä soikeana tunsin kuinka itku nosti kyyneleet silmiini. Vannotin poikaa ymmärtämään, että vaikka kuinka ärsyttää hyljekseminen niin hänessä ei ole vikaa. Uskottelin, että kiusaaminen ei johdu hänestä, fiksusta ja maailman rakkaimmasta ja hyvä sydämisestä ihmislapsesta. Samalla ymmärrän, että pitemmän päälle minun rieskatemppuni eivät toimi jos kaverit sulkevat pojan ulkopuolelle. On niin helvetin ahdistavan voimaton ja itkettävä olla tämmöisen asian kanssa. Rinnassa puristaa ja tiedän, että huomenna sekunti ennen heräämistä puristus jatkuu vähintään entisellä voimalla.

Ihan tavallista valistusta budjettikurista

Pojan pyytämät paneroidut ahvenet perunamuusin kanssa romahduttivat verensokerini päiväunia vaativalle tasolle. Näin unta, että tunsin kädelläni vauvan liikkeet vaimoni mahassa. Herätessä käteni oli puutunut oman aistikkaan vartaloni alla. Ennen ahvenia ja panerointia lastenhuoneessa hoitopöytä asettui ikkunan viereen nurkkaan. Sen yläpuolelle voi laittaa riippumaan mobiilin, jota vauva voi tuijottaa kiinnostuneena. Toiselle puolelle huonetta asettui kaksi lipastoa vauvan vaatteita ja tarpeistoa varten. Toinen lipastoista siirretään makuuhuoneeseen kun pinnasängyn voi siirtää makuuhuoneesta lastenhuoneeseen. Tänään vauva on siis tullut Anna Hanskin sanoin mun uniin ja suunnitelmiin possun punaisiin.

Työviikon tapahtumat, uutiset lastensuojelusta ja kasvatuksesta ovat mietityttäneet. Keskustelut netissä lastensuojelun tilasta ovat olleet pääsääntöisesti kuvottavia. Yksi väittää toisen ratsastavan ruumiilla. Toinen leimaa poliittisesti ansioituneiden mielipiteet vaalityöksi. Kolmas tietää Euroopan tukipakettien vieneen lastensuojelun rappioon.

Ei ole hirvittävän kauan, kun muistan lastensuojelua edustaneen sosiaalipäällikön elvistelevän, kuinka harvoin hänen vastuualueellaan on jouduttu lapsia sijoittamaan. Muistaakseni näin oli tapahtunut kerran vuodessa. Päällikkö oli kovasti ylpeä hallinnassa pysyneistä kuluista, eikä ehkäisevään työhönkään ollut tarvinnut palkata ketään. Perhetyöntekijöiden kasvavista matkalaskuista oli ainoastaan huolta. Ulkopuolisin silmin kaikkein tyydyttävin työsuoritus päällikölle oli ettei kukaan voinut syyttää löperöstä budjettikurista. Salkussa kulki pieni ja pitävä talousarvio jo seuraavaan vuoteen. Tällainen minun mielestäni vanhahtava ajattelutapa on siirtymässä onneksi pikkuhiljaa eläkkeelle auktoriteetteja sokeasti kunniottavan ikäpolven mukana. Toivon, että tilalle astuu ajatusmalli, jossa ihmisistä, lapsista ja aikuisista pidetään huolta, luki talousarviossa mitä hyvänsä. Samalla termit valistus ja raittiusvalistus saavat lentää samaan arkkuun vajaamielisen talousajattelun kanssa. Tietoa asioista on jaossa niin paljon, että harvat pystyvät enää tarjoamaan vakavasti otettavaa valistusta päihteistä omille lapsilleen saati sitten päihteiden kanssa ansioituneille henkilöille. Kaikki tietävät, että viina on pahaa, huumeet tuhoavat aivosoluja ja pimppa on ruma ja kaikki maistuu silti hyvin. Suurimpia karhunpalveluksia lapsille on opettaa kunnioituksen ja arvostuksen puutetta valistamalla ylhäältä viisaudesta alas yksinkertaisuuteen. Arvostusta pitää osoittaa pyrkimällä ymmärtämään tehtyjä huonojakin ratkaisuja lapsen tai nuoren näkökulmasta, silti hyväksymättä niitä. Näkemällä vaivaa ymmärtääksesi kunnioitat ja kunnioittamalla ansaitset ehkä itsekin samaa herkkua. Vasta tämän jälkeen voi keskustella ihmisen kanssa siten, että mielipiteitäsi kuunnellaan ja jopa arvostetaan. Minulle on ollut vaikeinta hyväksyä, että olen joskus ymmärtänyt ja saanut kunnioitusta ja silti lopulliset ratkaisut tekee nuori ihan itse. Itse hän sytytyttää tulen nautintoonsa niin halutessaan. Nuori tietää näyttävänsä minulle henkistä takapuolta ja tekee sen silti. Mikä pahinta, minä ymmärrän miksi.

Tunsin mielihyvää kun tutustuin presidentti Niinistön lanseeraamaan tavallisia.fi- sivustoon. Olisiko sivusto jopa poliittisesti korrekti pyrkimys hyvään? Ainakaan vaaleja kysyiseen virkaan ei ole ihan kohta tulossa. Eikö kasvatuskin ole loppujen lopuksi toisen ihmisen kunnioittamista? Kunnioittaminen on taas pieniä ihan tavallisia tekoja arjessa.

Jr. Masterchefin jälkeen poika teki sunnuntain iltaherkuksi kaurakeksejä.

ps. paljastin salaisuuden tulevasta viikonlopusta. Erilaista laatuaikaa siis tarjolla viikon päästä vuorokaudeksi meille kahdelle. Ainakin vaimoni on sen ansainnut.

pps. tänä aamuna lattialla oli keksipurkki, jota kissa oli yrittänyt väkivallan keinoin saada auki. Mietin vaimoni kanssa kuinkakohan poika suhtautuu elämänsä ensimmäisten itsetehtyjen kaurakeksien sabotointiin. Keksit olivat murusina ja pienininä palasina purkin pohjalla. Vaimoni lähti töihin ja uutisen kertominen jäi minulle. Herättyään poika juoksi ensimmäisenä maistelemaan tekemiään keksejä ja kysyi mitä on tapahtunut nähdessään palaset. Kerrottuani poika naurahti ja oli tyytyväinen. Oli kuulemma erittäin hyvä näin, koska keksejä näyttäisi olevan nyt enemmän ja pienempinä palasina riittää useammalle syöntikerralle. Viikko voisi alkaa pöllömminkin.                               

Aarrearkku, maha ja käly

Me käveltiin haaksirikkoutuneen hylyn sisällä kohti kajuutan perällä olevaa aarretta. Käännyin katsomaan taakseni varmistaakseni, että Viki on tallessa. Sitä ei näkynytkään perässäni. Katsoin olisiko se huomaamattani juossut jo edeltä aarteelle. Aarretta ei enää näkynytkään ja laiva alkoi muuttua metsäksi. Kaikki valot katosivat ja olin yksin pimeässä metsässä, jossa puut kaartuivat uhmakkaasti pääni päälle. Olin ihan yksin pimeässä metsässä ja pelkäsin. Sitten onneksi heräsin, mutta uni kalvaa ja pelottaa vieläkin, että saisinko mennä äidin viereen nukkumaan? 

Jäin sohvalle  ja rapsuttelin lattialla makoilevaa kissaa ja nukahdin maailman historian epäinhimillisimpään asentoon. Perjantaina heräsin pistävään selkäkipuun. Jokainen sisään hengitys viilsi selkääni. Kaikki alhaalta nostettava on sijoitettava teräsvartaloni vasemmalle puolelle, että nostaminen mittavien taistelujen jälkeen onnistuu. Olen tehnyt töitä lapsen hyvinvoinnin eteen selkä vääränä ja palkkana on väärä selkä.

Vaimoni kanssa viime päivät ovat olleet ph seitsemän tyyppistä öllöttelyä. Olen pitänyt hullua jännityksessä lupailemalla jotakin. En ole tarkemmin määritellyt mitä. Tämän tyyppinen pohjustaminen antaa kivaa lisämakua arkeen kunhan itse yllätys ei vain kokisi inflaatiota kovan odotuksen takia. Vauvamaha on saanut uusia ulottuvuuksia. Mahaan on ilmestynyt kolmas hauska uloke varsinaisen pääjoukkomahan yläpuolelle.

Kävin eilen yön kähmässä heittämässä pikkuveljeni ja hänen avokkinsa kaupunkiin. He juhlivat veljeni syntymäpäiviä ja avovaimon läksiäisiä. Avovaimo on lähdössä Tsekkeihin tekemään rakennusalan insinööriopintojaan ja palaa käsittääkseni tammikuussa. Hänen palattuaan voimme esitellä kälylle uuden ihmislapsen. Kälyn kysymykseen pelottaako tai jännittääkö, osasin vastata ei. Olen luottavainen. Konkretia ei ole pelottanut tai jännittänyt, vaikka vauvan huone alkaa näyttämään siltä, että sinne oikeasti joku kohta muuttaa ja vaunuille on parkkipaikka eteisessä.

Siwasta energialamppuja sielun kellariin

On puhuttu usein karismasta. Karismaa on tai ei, Siwasta ei löydy, väittävät. Olipa se karismaa tai ei, kotona poika on pääsääntöisesti tottelevainen ja töissä saan lapsi- ja nuorisoryhmän huomion ilman suuria ponnistuksia

Ultrassa kävi lääkärin mielestä selväksi, että jälkikasvumme tulee edustamaan kauniimpaa sukupuolta. Jos äitini lukee tätä niin haluan selvittää, että vaimoni odottaa tyttövauvaa, olin minä niin nätti lapsi. Tyttölapsi on herättänyt jonkin verran keskustelua eri yhteyksissä. Minulle on kerrottu, että pikkuprinsessa kietoo isänsä tuhannen umpisolmulle pikkusormensa ympärille. Pienityttö osaa pehmittää isänsä. Ei tarvitse katsoa kauas kun näkee isän pikkutytön, vain sohvan eteläpäätyyn. Vaimoni suhde isäänsä on kaunis ja jäjittelemisen arvoinen. Hyvä ystäväni muistelee usein kuinka liikuttui häissämme kun isä halasi morsianta, ainutta tyttöään. Hän kahmaisi tyttönsä syliinsä kirkon käytävällä pitkään, harrastakin hartaammin ennen kuin päästi pikkutyttönsä lopullisesti Oulun junaan. Se oli kaikin puolin kaunis hetki. Sellaiseen tilanteeseen varmaan haluavat kaikki pikkutyttöjen isät.

Mielessäni on tyttö, joka on tatuoinut isänsä muiston rystysiinsä ja joka ikinen kerta puhuessaan isästään silmissä syttyvät sielun syvät valot.Muistan isän, joka häpeillen kertoi tuntevansa mustasukkaisuutta tarhan pikkupoikien takia, jotka yrittivät pussailla hänen pikkutyttöään.  Isän ja tytön suhteessa on tarkemmin ajateltuna jotakin käsittämätöntä, mystistäkin. Tytöt ovat käsittämättömiä.

Olen oman pikkumieheni kanssa ja töissä tehnyt sukupuolirooleista havaintoja. Poikien kanssa on helppo pelata. Välillä tulee nokkaan, sanotaan pahasti, nokka pyyhitään, sovitaan ja taas mennään. Pojat ovat poikia. Tytöt ovat sitten milloin mitäkin. Tytöt ovat naisia, tytöt ovat prinsessoja ja tytöt ovat herkkiä ja tytöt ovat kieroja ja tytöt ovat helliä. Tytöt ovat oikeastaan melkein mitä tahansa paitsi poikia. Edes poikatytöt eivät ole tarpeeksi poikia, että heitä voisi ymmärtää kuin poikia. Nuoret tytöt saattavat leikkiä naiseudellaan. Nuoren tytön oppi oman naiseutensa voimasta saattaa laittaa tekemään peruuttamattomia. Sen jälkeen mikään ei tunnukaan enää miltään. Menee vajaa vuosi ja tyttö makaa makealta tuoksuen sielu sirpaleina, naiseus häpäistynä kotimökin sohvalla. Keittiössä kahvia keittelee isä pikkusormi kuoliossa.


Vaikka minulla on ehkä karismaa ja ammattimaista kokemusta niin tulen tarvitsemaan uudenlaista viisautta. Mitähän ihmettä minä tulen vielä tarvitsemaankaan? Olipa se mitä hyvänsä haluan halata kirkonkäytävällä kuin appiukko ja sytyttää tyttöni silmiin sielun syvät valot. Rakas tyttöni, isoveljesi toissapäivänä sanoi, etten voi edes tajuta kuinka paljon hän minua joskus vihaa. Sinä tulet rakastamaan minua yhtä paljon. Se ei ole puoliakaan mitä te velipoikasi ja perheen vanhimman isän tytön kanssa minussa olette.