Hitto mun vauva on ruma!

Mitä jos ei pidäkään vauvasta? Jos se on ruma, ei ollenkaan mieleinen eikä kiinnosta yhtään? Kun se syntyy niin jos ei tunnukaan miltään ja Forrest Gumb liikuttaa vieläkin enemmän?

Oli mukava keskustella vaimoni kanssa tästäkin arasta aiheesta. Terve ihminen ei tunne näin. Teimme sopimuksen siitä, jos tunteettomuus ottaisi vallan ja huolestuttaisi itseä ja perhettä niin pitää tehdä tervehdyttäviä liikahduksia. Mielenterveyspalveluilla on syyttä leimaava maine. Piirin potilaan ja hullun leimaa on vältettävä viimeiseen asti. Itse en ole koskaan ymmärtänyt tätä asettelua. Pienenä poikana jalkapallossa sain tällejä, joita piti hoitaa. Polvessa rupi, joka maistui hyvältä jätti arven. Huonosti hoidettu tälli mieleen tekee kipeää, jos siltä haavalta repii rupea pois niin arpi sielussa on valmis. Miksei näitä haavoja saisi näyttää lääkärissä?

Eikä minun vauva voi vastenmielinen olla. Minä olen kaukaa viisas ja läheltä helvetin hyvännäköinen ja samaa voi sanoa myös lapsieni äidistä. Onni on vaimo, jonka kanssa kiellettyä keskustelun aihetta ei ole. Se on kuin pikkupoikana parantava puhallus kipeään polveen.  

TOP 5 kielletyt keskustelun aiheet kotona:

1. Heli Kajoa ei saa hehkuttaa.

2. Liian helposti avautuva koodikieli "Häskitilitys!"

3. Kemi 

4. Pierujen syväanalyysi

5. Eläimiin kohdistuvat kaksimielisyydet 

Isännän paikka ja Forrest "V" Gumb

"Jännä paikka, kädet oli märät eikä tullut yhtään vitsiä ja kurkkua kuivasi." Näin tuntojaan kertoi ensimmäisestä ultrasta lapsuuden hyvä kaverini. Hän saa ensimmäisen lapsensa parin viikon sisään. Tapasimme sattumalta huoltoaseman kahvilassa matkalla meidän ensimmäiseen "oikeaan" ultratutkimukseen. Lähtiessään tämä kaveri vielä toivotti onnea selvästi sydämellistyneenä ilosta.

Me jatkoimme Oulun keskusneuvolaan. Sairaalan tuoksuisessa vastaanottotilassa lappu kehotti istumaan aloilleen ilmoittautumatta mihinkään. Ilmoitustaululta mieleen jäi isäryhmä ja nuorten äitien ryhmä. Nuorten äitien ryhmä tuntui äkkiseltään paremmalta näistä kahdesta, mutta Vanhempain akatemian eroneuvotilaisuus pilasi fiiliksen. Hiljaisen itsehauskuuttamisen keskeytti neuvolan täti pyytäessään meidät tutkimushuoneeseen. Täti oli kategoriassa- "hyvä tyyppi" välittömästi, pyytäessään minut tutkimushuoneen pimeimpään nurkkaan tuolille istumaan kun siellä on kuulemma isännän paikka. Pian monitorilla katon rajassa V-sarjasta tutun näköinen ufo kellui. Ponnisti kerran ja sydän tykitti 153 minuutti vauhdilla. Vaimoni oli onnesta soikeana tai pyöreänä, ihanana jokatapauksessa. 

En kokenut erityistä tunnemyrskyä. Forrest Gumb liikutti enemmän, lähes kyyneliin lauantaina. Kävin arviomassa itseäni ja pyysin vaimonikin arvoimaan minut skeematerapia.fi -sivun testeissä. Tunnelukkoja oli. 

Kaksi kiusaajaa itkettää sata vuotta

- "Sillä on silmälasit ja se on aika herkkä."
- "Miten herkkä? Kuinka sä huomaat, että se tyttö on herkkä?", kysyin pojalta.
- "Kun se aina itkee niin helposti."
- " ja sä halusit naurattaa kavereita matkimalla tyttöä kun se luki luokan edessä ja takelteli sanoissaan?"
- "No niin siinä kävi"

Oli havahduttava huomata, että poika oli sortunut tyylipuhtaasti koulukiusaamaan. Keskustelu, johon olin osannut teoriassa valmistautua, tuli silti yllätyksenä. Omat tunteet olivat pinnassa. Tunsin pettymystä, huolta, surua ja voimattomuuttakin. Kiitos hyvän keskustelun, pääsimme tilanteesta etenemään niin ettei kumpikaan tuntenut oloaan nöyryytetyksi. Kävimme kiusaamistilanteen läpi ja puhuimme siitä tunteesta miksi toisten naurattaminen oli tuntunut luokassa hyvältä idealta. Kyse oli tavasta päästä kavereiden suosioon toisen kustannuksella. Tällä ei ollut mitään tekemistä kiusaamisen kohteen kanssa. Tyttö on pojan mielestä kiva.

Vaimoni kertoi oman kokemuksensa ahdistavasta tilanteesta. Kolmennella luokalla matematiikan tunnilla  oli pitänyt laskea taululle tehtävää. Kun hän oli jäänyt viimeiseksi laskemaan omaa tehtäväänsä luokan pojat olivat alkaneet hiljaa sipisemään ja naureskelemaan hitaalle yksinlaskijalle. Vieläkin vaimoni puhkesi itkuun kaikkien vuosien jälkeen. Poika ihmetteli hämmennyksissään, että miten se vieläkin tuntuu noin pahalta. Poika päätti soittaa kiusaamalleen tytölle. Ääni väristen poika pyysi anteeksi mitä luokassa oli tapahtunut ja puhkesi itkuun kun tyttö antoi anteeksi. Tuntui kuin iso rekkalasti olisi tippunut meidän kaikkien rinnalta. Poika itkeä tihuutti, äiti komppasi vieressä.

Pojalla on iso halu kuulua johonkin porukkaan ja olla hyväksytty. Keskustelu aiheesta päättyi ideointiin, jossa poika mietti tapoja, jolla saa kavereiden huomiota loukkaamatta muita. Minulle jäi hyvä olo kun poika keksi konkreettisia asioita kuulua porukkaan ja viihdyttää kavereita. Hän halusi opetella kavereiden kanssa potkulautatemppuja. Hän mietti, että jalkapallosakin hän on hyvä ja kaverit valitsevat hänet mielellään omalle puolelle. Koin onnistuneeni kun en tyytynyt lupaukseen, että poika enää kiusaa ja lupaa käyttäytyä hyvin. Minusta tällaiset jutut ovat poliitikkojen tyhjiä lupauksia.

Eri jälkimaku jää kun mietin kertooko tyttö äitinä omalle pojalleen itkien kuinka minun poikani on häntä neljännellä luokalla matkinut ja nauranut muun luokan kanssa.       

Terassiöljyä pöksyyn

Perjantaina kuunneltiin neuvolassa sydänääniä huolien vuoksi. Pulssi kuului kaikuluotaimesta 170 lyönnin minuutti vauhdilla. Sankarihevi siis soi ja vaikuttaa hyvältä.

Parisuhteessa suunnitelmat eivät aina kohtaa. Perjantai-illan työvuoro yhdistettynä lauantaiaamun aikaiseen puutarhakaluste-, multa-, terassiöljy-, kesäkukka-, varastoremontti-,kukkapenkki- ja ruoka-aiheiseen kahvipöytäkeskusteluun ei ollut minulle tajunnan räjäyttävän ihana viikonlopun alku. En jaksanut nostaa sykettä vaikka lauantaisuunnitelma vaikutti kireältä. Tähän itsekehitettyjen tekemättömien töiden paineeseen minun aktiivinen passivoituminen on myrkkyä. Tämä ei tarkoita etten suuremmin arvosta vaimoni kehittämää vimmaa mukavista pihatöistä. En arvosta, että mukavista asioista tulee paineita.

Terassin öljyäminen ei ole rakettitiedettä. Se osaa odottaa eikä öljyämiseen eikä öljyn hankintaan tarvitse neuvonantajaa, ei edes mielipidettä sen jälkeen kun väri on päätetty.  Silti touhuamisen lopputulos oli se, että aktiivisen passivoituminen loppuhuipennukseksi päätin toteuttaa projektin kun rakas vaimoni on silmän kantamattomissa. Vaimoni ei ehkä osannut arvostaa hersyvää verbaalista talenttiani kun tämän hänelle kerroin vivahteikkain sanakääntein.

On hyvä uskaltaa rehellisesti näyttää heikkoutensa. Kipeästä aiheutuva käytös voi olla paljon muuta kuin mitä puoliso odottaa. Rakastava ihminen ei halua saada itselleen kokoajan mitä on parisuhteelta odottanut. Sydämellään rakastava ihminen haluaa antaa ja ymmärtää parisuhteessa sen mitä toinen tarvitsee.

Ei huoli katoa painostavan rentouttavilla pihatöillä. Se katoaa kun huoli vuodosta raskaudessa on ohi.

Ensimmäinen unohdus

Olen pikkuhiljaa avannut vauvauutista epäloogisen loogisessa järjestyksessä. Olen kertonut uutista ihmisille, jotka haluavat sen varmasti ensimmäisenä kuulla. Ystäville ja niille työkavereille, joita ammatillisessa mielessä kovasti kunnioitan ja heille, joilla uskon olevan viisautta auttaa minua katsomaan tilannetta aina vain viisaammin.

Työkaverini varovaisen toiveikkaana ääneen mietti muuttaako (kokonainen) isyys minua. Pehmeneekö kiistatta terävän provokatiivinen kielenkäyttöni? Tarkoitti ehkä saanko isyyden mukana viisautta, pehmeämpää ja tahdikkaampaa tapaa tuoda asioitani esille? Yksi nosti hälyttävän tosi asian pintaan, että ensi pikkujouluihin on hyvä useammassa tilanteessa tulla omalla autolla.  Suuri myllerrys kävi sydämessä äitienpäivänä kun mummulleni kerroin, että seuraavana äitienpäivänä juhlitaan isomummua. Myllerrys ei oikeastaan käynyt tämän kerrottuani vaan minuutti sen jälkeen kun mummuni katse kirkastui. Vasta päivä tämän jälkeen hiipi syyllisyys, koska onhan mummuni isomummu. Hän on puolikas isomummu ja minun puolikaspoikani on ollut mummulaansa aina alusta asti tervetulleempi kuin moni omaansa. Harmitti kun ensimmäinen "unohdus" poikapuolikastani kohtaan oli tosi asia.
Keskustelin erään kunnioittamani ihmisen kanssa vanhemmuudesta. Hän oli löytänyt äitiydessään omakohtaisesti erehtyväisen, neuvottoman ja avuttoman piruparkansa itsestään. En osannut lohduttavampaa asiaa hänen kanssaan jakaa kuin toteaman, että ei kukaan erehtymätöntä rakasta vaan pahoillaan olevaa anteeksi pyytävää ja huonona päivänä anteeksi antavaa ihmistä. Ihmisyys on armollisuuta itseä ja ympäröivää rakastavaa perhettä kohtaan.
Tuntui hyvältä kun hän sanoi, että minusta tulee mahtava isä. Kun tuntuu oikein hyvältä niin miten suomalainen mies vastaa: "Ei taida olla tässä tapauksessa parempaa tarjolla...?"

Äitienpäivänä perheet levällään

Nuoruudessa rakkaus on opettajani, keski-iässä turvani ja vanhuudessa iloni.
-Khalil Gibran-

Emilia Karhu blogissaan kirjoitti puolikkaasta ja kokonaisesta äitiydestä. Äidin rooli on kokonaisena ja puolikkaanakin monimutkainen. Hänen johtopäätöksensä on, että tärkeintä on olla turvallinen ja välittävä aikuinen lapsilleen niin omille kuin puolikkaillekin. Minusta tämä tuntui hyvältä pisteeltä moneen kysymykseen.

Isän rooli on ennen ollut tuoda perheelle elanto ja leipää pöytään. Naisen paikka on ollut kotona ja huolehtia lapsista. Silloin oli miesten töitä ja naisten töitä. Isä oli perheen pää. Eikös silloinkin pyritty siihen, että koti on turvallinen ja välittävä? Meille tapahtuu koko ajan paljon ja vanhemmuuden haasteet muuttuvat. Ei minun vanhempien tarvinnut pelätä peliriippuvuudesta johtuvia mielenterveyden ongelmia tai netissä nuorta seuraa hakevia herrasmiehiä. Riitti kun ei jutellut vieraille ihmisille tai mennyt kenenkään tuntemattoman kyytiin. Se, mitä minun vanhemmuuteni haasteet tulevat olemaan ovat minulle vielä opettelemisessa ja minun isälleni ja äidilleni jo aivan käsittämättömiä.

Syvimmät haavat ihmisten sielussa ovat ne, kun he kokevat epäonnistuneensa vanhemmuudessaan. Sitä tunnetta ei haluaisi kenenkään tuntevan. Jos minulla olisi pikkuisen taikaa jumaloida tätä maailma niin tahtoisin vanhoista ajoista tuoda 2012 -luvulle perheet, suvun ja veren velvoittaman välittämisen. Silloin luotettava turvaverkko olisi lähellä ja ikioma. Nyt turvaverkkoja luodaan projekteilla, koordinaattoreilla, järjestösihteereillä ja sihteerin päälliköillä. Perheet ovat levällään ja Suomi-neidon alapäässä käy luonnottoman tuntuinen kuhina. Onko se jo häpeä, että tarvitsee äitiään ja perhettään aikuisenakin?

Minun äitini on kantanut huolta minusta jokaisella mahdollisella tavalla, turvallisella ja välittävällä sylillä. Äitini on joutunut koville vanhemmuudessaan, kompastunutkin. Hän on opettanut anteeksi pyytämällä ja antamalla armollisuutta, ihmisyyttä. Minun on hyvä pitää mielessä odotuksen aikana, että lapsen tultua maailmaan pysyn ihmisenä. Lupaan, että teen virheitä, mutta pyydän anteeksi. Onnistun monesti, rakastan ja välitän niin perkeleesti. Näin olen äidiltäni oppinut ja siitä huomenna äitienpäivänä tahdon häntä kiittää. Rakastamalla äiti minua opetti ja minulla on aina ollut omat ajatukseni.

Äiti, rakastan sinua!

"Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.
Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa."

-Khalil Gibran-

Alkiosta menestykseen

Hevosen selästä oli tiputtu ja oli ollut vähän vuotoakin. Huolestuttavien yhteen sattumuksien vuoksi hakeuduimme varhaisultraan.

Ultra tehtiin Meri-Oulun neuvolassa. Paikka oli pieni kaksio, kodin omainen tunnelmaltaan ja kaikkien terveyskeskusten vastakohta. Olin kovasti luottavainen, että kaikki on hyvin. Kätilö, joka vaimoni ultrasi osasi kyllä vahvistaa tunnetta pelkällä ammattimaisella asenteella ja otteella kaikkeen tekemiseen. Käsittämätöntä kuinka julkisen- ja yksityisen puolen terveyspalveluissa on eroja. Ensimmäinen neuvolakäyntimme oli toki positiivinen kokemus, mutta ero tunnelmassa on iso. En käyttäisi koskaan julkisen puolen terveyspalveluita jos palkkani olisi jotain muuta kuin kunnallisella puolella on.

Ultrassa löytyi 2,75cm pitkä (lyhyt) ihmisen alku, joka tahdottomasti heilutteli meille viestiä, että kaikki on hyvin. Niskapoimu oli sillä mallilla, että voimme odottaa tervettä pikkuista joulukuun 7. syntyväksi. En ollut huolestunut, enkä osannut toistaiseksi edes liikuttua kovasti. Hyvältä toki tuntui nähdä, että kaikki on hyvin. Liikuttavinta oli nähdä vaimoni, jota helpotus itkuna ravisteli. Halasin, rakastin lujasti ja vein romanttisesti ABC:lle syömään.

Sydämen viisautta

Poika oli liikuttunut. Hän halasi pitkään ja taputti äitiään mahaan varovasti kuin hienoa posliinia, kysyi monta kertaa, "oikeastikko, oikeestikko?".

Molemmat, niin äiti kuin poikakin ovat tunteellisia ja herkkiä ihmisiä. Minä kerroin pikkumiehelle, että hänestä voi tulla isoveli. Oli sykähdyttävä huomata kuinka äidin onni tarttuu.  Poitsu kysyi muutaman asiaan kuuluvan tarkentavan kysymyksen, katsoi silmin nähden liikuttunutta äitiään ja halasi. Halasi niin, että ei jäänyt epäselväksi kenellekään kuinka onnellisesta uutisesta oli kysymys.

Olin uskonut, että hän suhtautuu uutiseen hyvin, mutta silti minulla oli pieni huoli kun tutkimattomia ovat pienen ihmismielen sopukat. Huoli pojan suhtautumisesta asiaan oli turha. Poika osoitti tilanteessa sydämen viisautta jota ei voi kasvattaa. Sydämen viisaudella tarkoitan toisen ihmisen tunteen tunnistamista, myötä elämisen taitoa ja kykyä näyttää mitä tuntee. Tämä on tälläista pullan tuoksuista onnihöttöä ja siitä nautitaan nyt, vedetään glitteriä sieraimiin keuhkot pullolleen. Suurinta onnea voisi olla kun on huomannut, että perheessä ei tarvitse pelätä näyttää onneaan, suruaan hämmennystään, epävarmuuttaan tai mitään. Siinä on parempi lääke moneen mielen ongelmaan eikä Chisun mainitsemassa Baden- Badenissa.

Löysin Facebookista helistin.fi-sivuston julkaiseman kuvan, joka oli  enbuskeiden ja twittereiden mukaviisastelun jälkeen isosti koskettavaa ja viisasta asiaa. Laitoin sen jääkaapin oveen. Laita itsekin jos maistuu. Kysy vielä jälikikasvultasi arviota kuinka kymmenessä käskyssä on onnistuttu. Uskon, että herättää keskustelua.



helistin.fi