Siwasta energialamppuja sielun kellariin

On puhuttu usein karismasta. Karismaa on tai ei, Siwasta ei löydy, väittävät. Olipa se karismaa tai ei, kotona poika on pääsääntöisesti tottelevainen ja töissä saan lapsi- ja nuorisoryhmän huomion ilman suuria ponnistuksia

Ultrassa kävi lääkärin mielestä selväksi, että jälkikasvumme tulee edustamaan kauniimpaa sukupuolta. Jos äitini lukee tätä niin haluan selvittää, että vaimoni odottaa tyttövauvaa, olin minä niin nätti lapsi. Tyttölapsi on herättänyt jonkin verran keskustelua eri yhteyksissä. Minulle on kerrottu, että pikkuprinsessa kietoo isänsä tuhannen umpisolmulle pikkusormensa ympärille. Pienityttö osaa pehmittää isänsä. Ei tarvitse katsoa kauas kun näkee isän pikkutytön, vain sohvan eteläpäätyyn. Vaimoni suhde isäänsä on kaunis ja jäjittelemisen arvoinen. Hyvä ystäväni muistelee usein kuinka liikuttui häissämme kun isä halasi morsianta, ainutta tyttöään. Hän kahmaisi tyttönsä syliinsä kirkon käytävällä pitkään, harrastakin hartaammin ennen kuin päästi pikkutyttönsä lopullisesti Oulun junaan. Se oli kaikin puolin kaunis hetki. Sellaiseen tilanteeseen varmaan haluavat kaikki pikkutyttöjen isät.

Mielessäni on tyttö, joka on tatuoinut isänsä muiston rystysiinsä ja joka ikinen kerta puhuessaan isästään silmissä syttyvät sielun syvät valot.Muistan isän, joka häpeillen kertoi tuntevansa mustasukkaisuutta tarhan pikkupoikien takia, jotka yrittivät pussailla hänen pikkutyttöään.  Isän ja tytön suhteessa on tarkemmin ajateltuna jotakin käsittämätöntä, mystistäkin. Tytöt ovat käsittämättömiä.

Olen oman pikkumieheni kanssa ja töissä tehnyt sukupuolirooleista havaintoja. Poikien kanssa on helppo pelata. Välillä tulee nokkaan, sanotaan pahasti, nokka pyyhitään, sovitaan ja taas mennään. Pojat ovat poikia. Tytöt ovat sitten milloin mitäkin. Tytöt ovat naisia, tytöt ovat prinsessoja ja tytöt ovat herkkiä ja tytöt ovat kieroja ja tytöt ovat helliä. Tytöt ovat oikeastaan melkein mitä tahansa paitsi poikia. Edes poikatytöt eivät ole tarpeeksi poikia, että heitä voisi ymmärtää kuin poikia. Nuoret tytöt saattavat leikkiä naiseudellaan. Nuoren tytön oppi oman naiseutensa voimasta saattaa laittaa tekemään peruuttamattomia. Sen jälkeen mikään ei tunnukaan enää miltään. Menee vajaa vuosi ja tyttö makaa makealta tuoksuen sielu sirpaleina, naiseus häpäistynä kotimökin sohvalla. Keittiössä kahvia keittelee isä pikkusormi kuoliossa.


Vaikka minulla on ehkä karismaa ja ammattimaista kokemusta niin tulen tarvitsemaan uudenlaista viisautta. Mitähän ihmettä minä tulen vielä tarvitsemaankaan? Olipa se mitä hyvänsä haluan halata kirkonkäytävällä kuin appiukko ja sytyttää tyttöni silmiin sielun syvät valot. Rakas tyttöni, isoveljesi toissapäivänä sanoi, etten voi edes tajuta kuinka paljon hän minua joskus vihaa. Sinä tulet rakastamaan minua yhtä paljon. Se ei ole puoliakaan mitä te velipoikasi ja perheen vanhimman isän tytön kanssa minussa olette.  

Nyt tuntui!

Pidin kättä mahan päällä ja yritin tuntea liikkeitä kun äidin mukaan oli menossa vauvan iltajumppa. Liikkeitä ei tuntunut, mikä ei ole kummakaan, kun istukka on edessä. Siinä mietiskelin, että milloinhan käden voisi ottaa pois etten tuntuisi välinpitämättömältä. Katselin Neljän tähden illallista ja kättä oli jotenkin hankala pitää vieressä olevan jalkapallon päällä. Otin käden pois ja vaimoni kysyi, että etkö malttanut odottaa. En malttanut. Sitten oli hiljaista pl. Sabina Särkän nauru.

Viikko on ollut poitsun kouluvaatimusten kanssa hankala. Maanantaina hän oli poissa koulusta flunssan takia. Tiistaina tuli koulusta viestiä, että läksyt joita maanantaina tarkistettiin oli tekemättä. Edellisenä perjantaina poika ei ollut merkinnyt oikeita tehtäviä. Keskiviikkona poitsu ei muistanut näyttää koulukalenteria, jossa oli poikkeava koulun alkamisaika torstaille ja torstaina elokuvareissu jäi tekemättä kun bussi oli mennyt. Perjantaina aamulla olin kotona kun poitsu oli vaatteet päällä menossa kouluun. Muistutin aamupesusta. Se oli unohtunut ja paha isäpuoli alkoi säteillä paholaisuutta. Mietin missä menee huolettomuuden, laiskuuden tai jonkun tarkkaivaisuus vajaavaisuuden raja.

Toisaalta poika on aivan uskomattoman hellyttävä ja fiksu. Poika laittoi viikolla päivällistä ohjeideni mukaan. Nakkisoppa höyrysi kattilassa ja pöytä oli katettu kolmelle, voideltuja leipiä myöten. Halauksen kera poika toivotti perheen tervetulevaksi syömään. Syönnin jälkeen hän lähti kokemaan katiskan uimalla. Katiskan ollessa tyhjä, metsästä oli tarttunut mukaan sieniä, koivuhaperoita. Poika laittoi ne meille paistettuna sipulin kera iltapalaksi.

Vierailimme tänään Hiukkavaara Piknikissä. Kuuntelin infoa uudesta isosta kaupunginosasta johon tulee käsittääkseni 40 000 asukasta. Kaupungiosa tulee olemaan Suomen suurimpia. Hiukkavaaran keskustasta rakentuu iso ja kaupunkimainen sekä ympärille rakennetaan laaja pientaloalue. Kouluja alueelle tulee kaksi. Toinen on n. 1000 oppilaan pieni kyläkoulu ja toinen myöhemmin rakennettava pienempi sivukoulu. Hiukkavaara infosta homma jatkui työpajoilla, jossa kaupunkilaiset saivat ideoida alueen vapaa-ajan toimintoja sekä läpi virtaavan Myllyojan hyödyntämistä. Ajatuksena oli minusta viisaskin lausahdus- "Aika on rahaa, mutta vapaa-aika rikkautta".  Minua olisi kiinnostanut enemmän työpaja, jossa ideoitaisiin kymmenen koulua, joissa oppilaita olisi n. 100 per koulu. Pienemmät yksiköt ottavat huomioon paremmin yksittäisen pienen ihmisen kuin laitos, jonka ovista virtaa miljardi ihmistä sadasosasekunnissa. Olen saanut itse kasvaa suht pienessä koulussa.  On vaikea kuvitella, että noin ison laitoksen opettaja jututtaa yli kolmekymmentä vuotiasta entistä eka luokkalaistaan kummipojaksi kun kävelellään vastaan Anttilan lastenvaateosastolla. Minä saan maistella tällaista herkkua ja poikakin taitaa saada ainakin jossain määrin. Toivottavasti myös pikkuihminen, joka astuu kouluunsa jo 2019. Koko perhe äitiä lukuunottamatta saa Serviisin kumipotusta niin eikö se jo riitä?

Poika piti aamulla kättä äidin masun päällä ja taisi olla vähän hoppu katsomaan aamun lastenohjelmia. Kuului iloinen: "Nyt tuntui!" -huuto ja sitten pikainen pyrähdys katsomaan lastenohjelmia. Poika on hellyttävä ja fiksu, eikö vain?

ps. kuuntelin oheista Samuli Putron, Olet puolisoni nyt - sinkkua ajatuksella ja päätin, että meidän avioliitossa minä haluaisin mennä ensin.

Loppuviikosta kaikki sujuu kuin rasvattu

Kaleva 19.8.2012
Leijona

"Muistatko Liisan seikkailut ihmemaassa? Välillä hän oli liian pieni ja seuraavana hetkenä aivan liian suuri. Viikon alku menee sinulla tuon "sopivan koon" etsimiseen, sillä elämän tilanteesi vaihtelee paljon. Onneksi loppuviikosta kaikki sujuu kuin rasvattu."

Luin aamulla ajankulukseni Kalevan Sunnuntai-liitettä. Horoskoopit ovat yleensä aika mitättömiä, mutta tämä sai miettimään. Mitä enemmän pureskelin tätä leijonan tähtimerkkiin liittyvää ennustetta, sitä vakuuttuneemmaksi tulin, että meidän perheen kohdalla tässä saattaa olla aikatauluvirhe.

Poika syntyi tällä viikolla 11 vuotta sitten leijonan tähtimerkkiin. Juttelin vaimoni kanssa, että minulla ikä neljännen - ja viidennen luokan välillä oli vaikein. Murrosikä tuli aikaisin. Muistan kuinka hankala oli kun toisaalta piti olla kovasti jo isoa miestä koulussa ja kavereitten kanssa, mutta kotona äidin pieni ja kiltti pullahiiri. Muistan opettajan, joka taisi silloin taistella oman herännäisyytensä kanssa ja minä omissa kasvukivuissani haistoin veren helposti. Opettaja oli vietävissä ja itketettävissä mielen määrin. Minä olin iso ja kova jätkä. Taisin päästä tällä rohkealla ja ilkeällä käytöksellä jotenkin piireihin. Olin kokovartalo kikkeli jälkeenpäin mietittynä. Olin iso kokoinen, mutta  ihan pieni lapsi vielä. Vahva kasvattaja ei välttämättä olisi murtunut minun kovuuteni kanssa. Olisin saanut pitää paikkani lapsen roolissa hiukkasen pitempään. Voi kuinka tasapainoinen ja vahva ihminen minusta olisi tullutkaan.

Meillä poitsulla voi olla samoja oireita. Haasteeksi nousee kotona, että en voi tietää kuinka hän käyttäytyy muualla. Viitteitä siitä, että kirjoilua ja kovanaama vammailua on jo tapahtunut, mutta mutta...Onneksi horoskooppi sanoi, että se menee loppuviikosta ohi.

Isän ihmemaassa Lilleri-Lallerin kyljet soi

Rakenneultra

Minua jännitti ja pyrin pitämään ajatukset koossa niin, että ymmärrän kaiken mitä ultrassa sanotaan. Ennakkoon mietin jos kaikki ei olekaan hyvin ja suunnitelmat muuttuvat. Lupailin mielessäni, että rakastan kehitysvammaista lasta ihan varmasti. Jännitin jos napanuorassa ei olekaan tarpeeksi potkua ja lapsi kuolee, kuinka vaimoni selviytyisi siitä. Sain suljettua nämä asiat mielestä ja piiskattua itseni rauhalliseen mielentilaan. Lähtiessäni muistin, että autossa ei ole tarpeeksi polttoainetta. Tuli kiire, kävin nopeasti tankilla, hain odottavan vaimoni hänen työpaikaltaan ja aloitimme matkan yhdessä keskusneuvolaan. Vaimoanikin jännitti. Hän purki jännitystään minuun matkalla ja vielä tutkimushuoneessakin. Silloin epävarmuuteni hetkellä tunnelmani laskivat kun vaimoni jännityksen purkaukset osuivat kuin kuuma veitsi voihin. Ensimmäistä kertaa mielessä kävi, että minä en osaa tätä isän hommaa. Vauvalla kaikki oli kunnossa. Se oli positiivinen asia. Enkä minäkään hakenut saikkua siihen, että loukkaannuin ultrassa. Seuraava harjoitus käsitellä jännitystä taitaa olla synnytys. Koitan olla vähemmän herkällä. 

Minä vihaan

Lomakuukauteni lopussa pystyin tunnustamaan itselleni, että vihaan erästä ihmistä sydämeni kyllyydestä. Se oli kova juttu, enkä toivoisi, että kukaan joutuisi kokemaan sellaista tunnetta. Pidän itseäni mukavana ja ihmisrakkaana ja silti joudun tunnustamaan, että näin on. Oppimiskokemukseni on, että minua ei kertakaikkiaan saa monsterisoida  suhteessa rakkaimpaani, poikalapseen. Siinä kulkee raja jota ei saa ylittää. Ei, en minä lyö, musta maalaa tai tapa. Opin, että vihatessani lakkaan vain olemasta, olen ilmaa vaikka sisällä kiehuukin. Vaistoan, että saan ilman pelkästään näin väreilemään niin, että hänen on syytä varoa minua. Iso kiitos rakkaalle vaimolleni hän kuunteli ja ymmärsi. Olen onnekas mies, että sain rinnalleni tuollaisen naisen.

Kivijalka

Tänään on vietetty pojan syntymäpäivää. Päivitin lärvikirjaani hetken mielijohteesta: "11 vuotta sitten maailmaan syntyi poikalapsi, josta en silloin tiennyt vielä yhtään mitään. Eipä ole nyt minun maailmassani hänen äitinsä kanssa muuta rakkaampaa." On aika imelää, joo`o, mutta ajatteleppas. Olen fyysisesti huonossa kunnossa ja olen odottanut polvileikkausta jo maaliskuusta saakka. Työpaikallani on menossa iso muutos. Toistaiseksi muutokset ovat heikentäneet valmiuttamme palvella asiakkaitamme. En osaa käsitellä, että pitkäjänteinen ja käytännössä kiitettävästi hoidettu työni ajetaan alas. Se ei sovi uuteen järjestelmään. Tämmöisessä tilanteessa kolmas kivijalka, jolla tämä minunkin tarinani rullaa, on koetuksella. Kivijalka on tämä minun pieni perheeni ja siksi sietääkin tykätä, ainakin 55 kertaa imelästäni. 

Poika ei halunnut järjestää kaverisynttäreitä. Hänellä oli joitakin lahjatoiveita. Poika halusi kiinalaiseen ravintolaan ja katsomaan Oulun patosillalta kaloja ja tyrskyjä. Päästyäni töistä lähdimme koko pienen suuren perheeni kanssa hakemaan lahjat. Tuntui ihmeelliseltä kun lahjalistalla oli kaksi peliä Wii-pelikonsolille, penaali ja potkulauta. Kun olimme valitsemassa potkulautaa niin poika sanoi katsoessaan  lautaa, että ei taida sitä sittenkään tarvita kun on jo kaksi pyörää ja aito skeitti. Mietin, että minä en tainnut osata ajatella tuollaisia omilla 11-vuotis syntymäpäivilläni. Tämän päivän sankari muuten puhuu aina tulevasta sisaruksestaan, että meidän vauva. Äsken kun hän oli menossa nukkumaan, sanoin, että rakastan häntä niin, että rintaan sattuu. Poika sanoi, että kiva ja harmitteli kun en nähnyt padolla 15 kilon lohta. 

Lopuksi

Nyt kun pitkästä aikaa on saanut jäsenneltyä asioita niin tuo vihaamisjuttu, ultra, vaimoni ymmärtäväisyys, työpaikan ongelmat ja tulevan isoveljen edesottamukset nostivat mieleeni tämän musiikkivideon. Välillä sitä on enemmän ja vähemmän pihalla jopa omasta elämästään.