Vaimoni on viimeisen viikon aamuisin vinosti hymyillen todennut, että tänään olisi hyvä päivä syntyä. Limatulppaa tai lapsivettä ei ole kuitenkaan kuulunut. Kymmenessä vuodessa limatulppa on kokenut muutoksen.
Muistan, kun valtavan kokoinen Tallinnan laiva oli parkkeerannut taas Oulun keskustaan. Yökerho keinui leppoisasti ja paljon kauniita nuoria ihmisiä oli esittelemässä evoluution menestystä. Väkeä oli juhlimassa tungokseen asti. Pyrin Onnelan käytävillä ja tanssilattialla hakeutumaan seksuaalisuuden holtittomuuden vaaravyöhykkeelle. Naiset olivat kauniita ja minä olin itsevarma. Erotiikkaa tihkuva vartaloni ei ole vertikaalisesti kovin menestynyt ja jonottaminen täydelle baaritiskille äly booliämpärissä kävi työstä. Edessäni tulppana jonotti huojunnasta päätelleen jo Tallinnasta palaava ikäihminen. Ikäihminen tässä ympäristössä tarkoitti arviolta neljänkymmenen ikää ja painoindeksiä. Herra oli pukeutunut ruskehtavaan ruudulliseen flanellipaitaan ja niskaa koristi helvetinmoinen läskiniskapoimu. Tuoksuna oli Polon kuikasta tujaus. Väistelin aikani huojuntaa ja pistävää hajua. Hain kontaktia tiskin takana kiirehtivään työntekijään. Vinkkasin juomanlaskijalle ko. herran. Hän supatti korvatappiinsa ilmeisesti painavia sanoja, koska järjestyksenvalvojat kävivät pian saattelemassa väsyneen limatulpan yli laidan. Tämä vastasi kymmenen vuotta sitten käsitystäni limatulpasta. En ikimaailmassa olisi uskonut, että toivon löytäväni limatulpan vaimoni pöksyistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti