Nuoruudessa rakkaus on opettajani, keski-iässä turvani ja vanhuudessa iloni.
-Khalil Gibran-
Emilia Karhu blogissaan kirjoitti puolikkaasta ja kokonaisesta äitiydestä. Äidin rooli on kokonaisena ja puolikkaanakin monimutkainen. Hänen johtopäätöksensä on, että tärkeintä on olla turvallinen ja välittävä aikuinen lapsilleen niin omille kuin puolikkaillekin. Minusta tämä tuntui hyvältä pisteeltä moneen kysymykseen.
Isän rooli on ennen ollut tuoda perheelle elanto ja leipää pöytään. Naisen paikka on ollut kotona ja huolehtia lapsista. Silloin oli miesten töitä ja naisten töitä. Isä oli perheen pää. Eikös silloinkin pyritty siihen, että koti on turvallinen ja välittävä? Meille tapahtuu koko ajan paljon ja vanhemmuuden haasteet muuttuvat. Ei minun vanhempien tarvinnut pelätä peliriippuvuudesta johtuvia mielenterveyden ongelmia tai netissä nuorta seuraa hakevia herrasmiehiä. Riitti kun ei jutellut vieraille ihmisille tai mennyt kenenkään tuntemattoman kyytiin. Se, mitä minun vanhemmuuteni haasteet tulevat olemaan ovat minulle vielä opettelemisessa ja minun isälleni ja äidilleni jo aivan käsittämättömiä.
Syvimmät haavat ihmisten sielussa ovat ne, kun he kokevat epäonnistuneensa vanhemmuudessaan. Sitä tunnetta ei haluaisi kenenkään tuntevan. Jos minulla olisi pikkuisen taikaa jumaloida tätä maailma niin tahtoisin vanhoista ajoista tuoda 2012 -luvulle perheet, suvun ja veren velvoittaman välittämisen. Silloin luotettava turvaverkko olisi lähellä ja ikioma. Nyt turvaverkkoja luodaan projekteilla, koordinaattoreilla, järjestösihteereillä ja sihteerin päälliköillä. Perheet ovat levällään ja Suomi-neidon alapäässä käy luonnottoman tuntuinen kuhina. Onko se jo häpeä, että tarvitsee äitiään ja perhettään aikuisenakin?
Minun äitini on kantanut huolta minusta jokaisella mahdollisella tavalla, turvallisella ja välittävällä sylillä. Äitini on joutunut koville vanhemmuudessaan, kompastunutkin. Hän on opettanut anteeksi pyytämällä ja antamalla armollisuutta, ihmisyyttä. Minun on hyvä pitää mielessä odotuksen aikana, että lapsen tultua maailmaan pysyn ihmisenä. Lupaan, että teen virheitä, mutta pyydän anteeksi. Onnistun monesti, rakastan ja välitän niin perkeleesti. Näin olen äidiltäni oppinut ja siitä huomenna äitienpäivänä tahdon häntä kiittää. Rakastamalla äiti minua opetti ja minulla on aina ollut omat ajatukseni.
Äiti, rakastan sinua!
"Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.
Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa."
-Khalil Gibran-
Kiva kuulla, että blogistani oli sinulle iloa. Kaikkea hyvää elämääsi ja elämäänne! Emilia
VastaaPoistaKirjoituksesi kirvoitti ajatusleikkiin äitipuolen - ja isäpuolen roolin eroista. En lähtenyt sitä kuitenkaan tässä enempää ruotimaan. Kuin myös teille, koko perheelle, kaikkea elämän makuista onnen tunnetta. Kirjoituksistasi on kovasti iloa, kiitos siitä!
PoistaSanot näin Kotimaan blogissa;
VastaaPoistaMinun sydämessäni on kuitenkin syvä ja vilpitön, rehellinen ja aito vakaumus, jonka mukaan tämä kehitys on oikein.
Tuot vakaumuksesi esille, ikäänkuin niiden yläpuolelle; joilla myös on syvä ja vilpitön, rehellinen ja aito vakaumus - siitä mitä Raamattu sanoo asiasta ja samalla jatkat ja nojaat omaan ymmärrykseesi;
Jumala ei ole epäoikeudenmukainen sadisti, joka haluaisi riistää joiltakin luoduiltaan ihmisoikeudet. Ei todellakaan, Jumala ei halua riistää meitä - kyllä osoite on aivan päinvastainen. Kaunis ja eheä halutaan riistää meiltä myös sen tavoittelemista pidetään vääränä.
Tarvittiin täydellinen sovitus meidän puolestamme vanhurskas Jumala ei voisi ottaa vastaan muuta. Sen sovituksen kautta voimme lähestyä Jumalaa täydellisinä ja eheinä.
Synti, sovitus ja lunastus kuuluu Raamattuun ja jos otamme ne pois se mikä jää ei ole Raamattu, tai sen sanoma - mikä tekee meidät totuudessa vapaiksi ja osottaa tien Isän Jumalan luo.