Isyyspakkaus

Häittemme parasmies oli oikeassa, kun arvasi Jukka Rasilan Isyyspakkaus komedian tuottavan puolikas-blogiin takuulla postauksen.

Esityksestä lyhyesti

Isyyspakkausta oli kehuttu minulle monesta tuutista. Heittäydyin teatterin pyörteisiin, koska useat miehet, varsinkin isät kehuivat esitystä varauksetta. Parasta antia esityksessä olivat yhtymäkohdat minullekin tutuiksi tulleista neuvottomuuden tunteista neuvolassa, halusta ratkaista ongelmia odotuksen aikana ja tärkein päätelmä läsnäolemisen tärkeydestä. Isyyspakkaus oli minun mielestä nimensäveroinen ja yhtä kattava kuin Kelan kilpaileva tuote äideille. Kävimme katsomassa Rasilan Isyyspakkausen teatteriravintola Riossa eilen 28.9.

Komediasta omiin ajatuksiin 

Komedian päähenkilö Janne tuli maininneeksi heille tuttuja perheitä. Hän kertoi vanhemmista millaisiksi he vaimonsa Ullan kanssa eivät haluasi koskaan tulla tai joutua. Janne kertoi myös kadehdittavan täydellisestä perheestä, jollaisiksi he eivät voisi koskaan pystyä vaikka haluaisivatkin. Mietin kotona sängyssä mahojemme vieressä ääneen vaimolleni, että onko vanhemmuus arvostelulaji, jossa tulee menestyä jollain tietyllä tavalla. Itselleni on vierasta verrata omaa perhettäni tai tekemisiämme muihin perheisiin. Otan tietenkin vinkkejä vastaan vanhemmilta ja ammattilaisiltakin. Kilpailutilanteeksi en osaa tällaista itseään kehittävää vertailua ja neuvomista ajatella. Vaimoni oli hieman eri mieltä kanssani ja kertoi, että välillä tulee vertailtua, mutta paineita menestymisestä vertailussa ei ole. Onkohan tällaisessa ajattelussa vaara lipsahtaa kateuden kuolemansynnin äärelle? Meidän naapurilla on farmarimallin Skoda ja poliisikin vielä...

Janne kertoi tilanteesta, jossa hänen isänsä oli joutunut perheen naisten arvostelun kohteeksi touhutessaan pikku-Jannen kanssa. Minä tulen olemaan tuossa tilanteessa varmasti. Äitini ja vaimoni tulevat hyväntahoisesti tarkkailemaan suoriutumistani vauvan kanssa vaippojen vaihdossa ja pukemisessa. Arvosteluni jatkuu ymmärränkö laittaa tarpeeksi paksun pipon vauvalle pakkasessa ulkoiluun. Tiedän, että vanhemmuuteni sivistyksen musta-aukko sijoittuu lapsen ensimmäisen viiden vuoden ajanjaksolle. Lupaan olla luhistumatta viipyilevien katseiden ja mahdollisten tuhahdusten alla. Laitan vaipan uudelleen kun paska valuu pitkin niskaa ja niin edelleen. Kyllä minä odotan tunnekuohuja ja unirytmini jostakin ihmeen syystä taipunut niin, että olen aamulla hereillä ilman kelloa viimeistään seitsemältä.

http://www.teatteririo.fi/

Jannen kommentti, että vanhemmat eristävät lapsensa ympäröivältä maailmalta ja haluavat selvitä kaikista yksin, kolahti minuun. Olen tässä blogissa useasti maininnut, että parisuhteen hoitaminen on tärkein asia joka pitää hoitaa kuntoon, että lapset ja perhe voivat hyvin. Olen lupaillut äidilleni, tulevalle mummulle, että rasitamme häntä vähän uuden tulokkaan kanssa. Taidan pyrkiä harkistusti syömään sanani tässäkin asiassa kaloreista välittämättä. Vaimoni kanssa olemme hoitaneet tuttaviemme vauvoja aika vähän ja pystyisimme auttamaan enemmänkin. Toki aina pyydettäessä olemme pyrkineet järjestämään aikaa lapsen hoitoon. Eihän vankilakaan eristä ihmistä ympäröivästä maailmasta yhtä täydellisesti kuin vanhemmat pienen vauvansa ja samalla itsensä, kun yrittävät selvitä yksin. Jos joku tämän postauksen lukijoista rohkaistuu pyytämään ystäväänsä tai vanhempiaan lapsen vahdiksi, että saa mennä treffeilleen lapsensa toisen vanhemman kanssa, niin olen onnistunut. Parasta mitä mies voi lapselleen tehdä on rakastaa hänen äitiään.            

Neuvolan maalikamera

Tietokone kärsi maanantaiaamun jäykkyydestä, neuvolan nuori työntekijä tiesi. Se ei onneksi haitannut sujuvaa keskustelua vaimoni kanssa. He kävivät muutamalla sanalla läpi tuntemuksia mahassa. Tietokone sai jäykistelynsä päätökseen ennen pitkää. Vaimoni kävi vaakalla ja ilmoitti näytön lukeman, jonka neuvolaneiti kirjasi koneelle. Tämän jälkeen vaimo pyörähti jo tottuneesti tutkimusta varten vuoteelle. Jalat asettuivat rautaisille jalansijoille väärin. Varpaat olivat kaarevaa rautaa vasten ja kantapäät tyhjänpäällä. Teki mieli neuvoa vaimoani viemään jalkoja 13cm eteenpäin niin, että akiles olisi kaarevaa rautaa vasten ja päkiä suoraa tukea vasten. En kuitenkaan puuttunut asiaan kun kaikki näytti sujuvan. Sängyllä mitattiin mahan "pituus" ja vauvan syke aina niin lelulta näyttävällä ihmevehkeellä. Tämän jälkeen vaimoni nousi ylös ja yhdessä työntekijän kanssa sovittiin uusi neuvola aika parin viikon päähän. Otin tärkeänä anroidini taskusta ja nyökkäilin hyväksyvästi ilmoitetulle ajalle. Vaimoni nousi ensimmäisenä ja lähti ulos huoneesta. Moikkasin neuvolaneitiä, mutta aamuinen lima kurkussa ja puolen tunnin vaitiolo tekivät tervehdyksestäni lystikkään korahduksen. En jäänyt korjaamaan tilannetta vaan kävelin hymyillen Skodalleni vaimon vielä jäädessä tekemään näytteen töitä asiakasvessaan.

Iltapäivällä hakiessani vaimoni töistä mietin ääneen, että miehen rooli neuvolassa on aika vaisu. Ideaa on korkeintaan siinä, ettei äiti pääse huonona hetkenä syyttämään, että mies ei osallistunut lapsen hoitoon edes neuvolassa käymällä ennen lapsen syntymää. Vaimoni ei osannut arvostaa näkemystäni. Hän kertoi, että on tärkeää hänelle odottavana äitinä, että olen mukana ja olen läsnä. Tämä on tietysti tärkeää ja haluan, että vaimoni saa minulta parhaan mahdollisen kohtelun isänä ensimmäisestä neuvolakäynnistä lähtien. Ymmärsin pointin ja olen motivoitunut olemaan mukana, mutta jäin miettimään, että voisiko isää valmentaa neuvolassa jotenkin. En kaipaa strobovaloja ja cheerleadereita tai muuta huomiota. Oikeastaan en kaipaa neuvolasta yhtään mitään. Mitä neuvola pitäisi miehelle tarjota? Neuvola on hyvä paikka miehelle osoittaa, että vaikka se on käytännössä turhaa niin silti mies kulkee raskaana olevan vaimonsa vierellä rakastaen ja tukien. Näin ajateltuna ei tunnu enää yhtään turhalta.

Poika ei ole voinut oikein pelata fudista kun jalka on ollut kipeä. Tänään hän kertoi, että välitunnilla on pitänyt olla melkein aina maalivahtina jalan takia tai jos molemmilla on ollut jo mokke niin sitten hän on ollut maalikamerana. Pääasia, että on saanut olla mukana.

Skodan kuskin paikalla olisi pitänyt ymmärtää sama asia jo ajat sitten.
           

Loppututkinto hakusessa

Pilpasuo 23.9.

Mietin joskus mitä pojasta tai mahan sisällä olevasta ihmisen alusta tulee isona. Kävimme pojan kanssa viikonloppuna seuraamassa luonnon tarjoamaa syysnäytyöstä. Oulun yliopiston kasvitieteellinenpuutarha on näyttävyyteensä verrattuna ihan liian tuntematon paikka. Kasvihuoneiden lisäksi ulkopuutarha on iso ja sen kiertämistä voi pitää pienenä lenkkinäkin. Poika oli innoissaan ja opetteli kasvien nimiä ja alkuperäismaita. Ajattelin voisikohan jo noin pienenä toteuttaa "kutsumustaan" ja tarjota itseään kesäapulaiseksi puutarhalle. Pojasta itsestään idea oli hyvä. Saa nähdä onko ensi kesänä, kun ikämittari alkaa kolkutella kahtatoista. Toivon niin. Eilen sunnuntaina kiersimme Pilpasuon n.seitsemän kilometrin mittaisen luontopolun, jonka varrelta poika keräsi sieniä. Minä en tuntenut kerättyjä aarteita vähääkään alusta. Sienikirjan kanssa poika sai minut vakuuttuneeksi, että oikeita ovat ja uskaltauduin maistamaan niitä iltapalaksi. Ne olivat hyviä ja ajatus ensimmäisestä työharjoittelu- tai kesätyöpaikasta alkaa hahmottua.

Raskauden aikana olen miettinyt myös itseäni ja uusia uria. Muutokset harrastuksissa ja töissä ovat olleet ajankohtaisia, mutta johtuneet itsestä riippumattomista syistä. Olen ajatellut, kuinka lapsi pätevöittää uuteen tutkintoon. Nyt jo reilut kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa vaimoni on asiantuntevasti neuvonut mobiilin paikan hoitopöydän päällä ja kuinka paljon vaihtovaatteita pitää olla koko ajan käsillä. Olen hyvin kartalla lapsen eri kehitysvaiheista ja fyysisestä kasvuvauhdista. Ihan pätevältä kuulostaa, eikö vain? Olen usean äidin ja isän kokemuksista ymmärtänyt, että kyseessä on kaksois- tai jopa kolmoistutkinto. Monet jo vakiintuneet parisuhteet ovat saattaneet kaatua muutaman vuoden sisällä lapsen syntymän jälkeen. Useampi eronnut vanhempi on pohtinut, että parisuhteeseen ei lapsen syntymän jälkeen jäänyt enää vaimoa ja miestä vaan pelkästään isä ja äiti. Lapsen syntymän ansiosta syntyneet isä ja äiti ovat toisilleen täysin tuntemattomia eivätkä he ole enää jaksaneetkaan tutustua toisiinsa. He olivat rakastuneet ja rakentaneet parisuhteen ja avioliiton eri ihmisten kanssa, joista lapsen jälkeen jäljellä ovat vain täyskaimat. Tässä on kasvamisen paikka, johon on ehkä hieman hankala valmistautua etukäteen. Minä en halua kadottaa vaimoani, kun se on niin hyvä. Toivottavasti minä en ole liian vähän isä kun kokemusta on vain puoliksi ja kättä on hankala pitää mahan päällä.

Kuuntelin pojan puhetta mitä erilaisimmista teemoista lauantai-iltana ja ehdotin voisiko hän harkita tulevaisuudessa poliitikon uraa. Poika sanoi, että ei voisi, koska ei saa päätettyä asioita. Hän pyysi muistelemaan millainen hän on Jalokivigalleriassa. Poika miettii ko. kaupassa aina hyvin tarkasti ja aikaa käyttäen ostopäätöstään. Hän vertasi tätä kokemusta siihen, että jos hänen pitäisi päättää mihin uusi Jalokivigalleria tulisi avata. Hän mietti avattaisiinko se Poriin tai Turkuun tai ehkä Porvooseen tai sittenkin pohjoiseen Rovaniemelle tai lähelle meitä vaikka Raaheen. Sitten poika hermostui ja sanoi napakkaan sävyyn: " Kun en saa edes leikisti tämmöstä päätettyä niin ei musta voi mitään poliitikkoa tulla!".

Voiko häpeään kuolla?

Kirjoitin tämän ensimmäisen kerran keskiviikkona 19.9. sydämellistyneenä, vihaisena. Tunnelakin vanne antoi periksi seuraavana aamuna (syy selviää lopussa) ja poistin tekstin myöhempää tarkastelua varten. Nyt olkoon sen aika.

Kirjoitin silloin näin:
"Reilut 70-vuotias vanhus kantoi flanellipaidan selkämys märkänä painavia pöytiä kokoustilaan. Vierestä tilannetta seurasi useampi työntekijä, entisiä kollegoitani kaikki.(nykyisin samassa työssä kuin ennen, samassa talossa, eri liikelaitoksen palveluksessa). He eivät auttaneet, koska heidän esimiehensä on kieltänyt työt tiloissa, joiden kanssa kaupungin toinen organisaatio ei ole tehnyt palvelusopimusta. Pyysin vanhusta siirtymään kattamaan pöytiä ja kannoin jäljellä olevat pöydät kokoustilaan.  
Kysyin vanhemmilta kollegoiltani, että auttavatko he vanhuksia raskaiden taakkojen kanssa työpaikan ulkopuolella. Kertoivat auttavansa, mutta töissä se on kiellettyä. Mietin, että halvaantuvatko aivot uuden työnantajan mahtikäskystä työpaikan tuulikaapissa. Haluan tavata työnantajan edustajan, joka varoittaa suullisesti tai kirjallisesti työntekijää joka auttaa veteraania, joka on jo osansa kantanut julkisen 
hyvinvointimme puolesta."

Tapauksessa näyttäytyy selvästi, kuinka työyhteisön pahaolo voi purkautua epäinhimillisellä tavalla. Kokemus työpaikkani organisaatiomuutoksessa on ollut raskas. Tiedotusvälineissä ja henkilöstötiedottamisessa työnantaja kehuu organisaatiomuutosprosessia universumin parhaiten hoidetuksi. Tätä komppaavat kansainväliset kaikkien alojen erikoisasiantuntijat ja haluavat kopioda tapaa myös muihin vastaaviin organisaatioihin.

Omassa työyhteisössäni edustajia on vähän. Pienessä yksikössä olemme ystävystyneet ja oppineet jakamaan tunteitamme työstä ja muustakin työ"tuttavien" kesken. Olemme pystyneet tekemään töitä omistautuneesti välillä tunteja tai vaivaa laskematta.  Kristallin kirkkaana tavoitteena on ollut vuosien ajan, että tarjoamme nuorille ihmisille parasta mahdollista palvelua mitä meistä lähtee. Oma ajatukseni on ollut, että onnistumiset nuorten kanssa elättävät. Pieni palkka siihen päälle lyhentää asuntolainaa. Mietin, kuinka ison osan omaa minuuttani työ on rakentanut. En häpeile tunnustaa, että helvetin ison! Muutokset töissä ravistaa siis omaa minä-kuvaani. Tämä ravistaa myös kotiani ja perhettäni. Onni on, että kotona saa välillä nauraa vedet silmissä ja seuraavana hetkenä purkaa pahaoloaan, kun ei enää voi olla se minä, jota on töissään arvostanut ja saanut arvostusta osakseen. Näin selkeänä hetkenä kaduttaa illat, kun olen tuonut töistä mukanani tiukan ja vaikean ilmapiirin kotiin, valkoisen takan eteen, jossa minulla eikä kellään muullakaan ole mitään hätää.

En kadehdi pikku-pikku esimiehiä- ja naisia haastavan paikkansa vuoksi organisaatiossa. Neuvoisin heitä muistamaan, että ihmiset tekevät työtä, ei laitokset. Ihmiset, jotka tekevät töitä ihmisten, ei vain asiakkaiden kanssa, ovat tiukilla kun tiedämme pystyvämme parempaan kuin töissä on mahdollista tehdä.

Minun tunnelakkini paine helpotti, kun kerroin mainitusta tapauksesta esimiehelleni, joka päästi suustaan painokelvotonta tekstiä ja näytti siten etten ole yksin tunteitteni palon kanssa tehdä asioita mahdollisimman hyvin.

Vaimolleni syyskuussa

En ole osannut kertoa, kuinka olet tehnyt elämästäni parempaa. Olet kasvattanut esimerkillisesti oman poikasi ensimmäiset viisi vuotta. Vauva-ajan yksin hoitamisessa voi loukata itseään. Arvostan, kuinka olet osannut kääntää hankalat ajat ja ajan jaksot parhain päin. Olet sanonut, että se aika on jälkensä jättänyt. Jäljet näkyvät siinä, että osaat nauttia onnesta mitä meillä on. Terveyttä, poikaa, kotia ja kodikasta ilmapiiriä arvostat maailmassa kaikista eniten. Rikkaudella tai materiaalilla ole mitään tekemistä onnesi kanssa. Loppuihin jälkiin minä laitan laastaria.

Pidän tavasta, jolla autat ihmisiä ja tarjoat apuasi. Olet auttanut mummuani, joka teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Olet auttanut minua monesti asioissa, jotka vaativat kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Niistä on ollut iso apu. Minun joskus hankala alistua autettavaksi ja olet huomannut sen.Teet paljon pieniä tekoja, joilla jaat hyvää mieltä läheisillesi pitkäksi aikaa.  

Vaadin kärsivällisyydeltäsi usein paljon. Kiitos, että näytät selvästi kun se loppuu.

Rakastuin sinuun nopeasti. Tuoksuit alusta asti omalta unelmieni kodilta. Kodilta, jossa on paljon naurua, iloa ja suoruutta. Unelmissanikaan en osannut kaivata mukanasi tuomaa hellyyttä. Pian tavattuamme poikasi kiipesi syliini, ei ehkä yhtä ketterästi kuin Batman, mutta vähintään samalla intensiteetillä ja kostyymilla. En osannut hänen kieltään, mutta sinä tulkkasit aina tarvittaessa ansiokkaasti. Se, kuinka rakastavasti katsot poikaasi ja minua, on tarttunut. Katseesi jatkaa matkaansa vielä pitkään meidän jälkeenkin.

Olet tehnyt kotimme kauniiksi, enkä osaa siitä juuri muuten kiittää kuin laskemalla purkkeja. En koskaan näe, että joku aivan  älyttömän ihana esine sopii johonkin. Sinä näet, laitat paikoilleen ja minä testaan sopiiko siitä kävelemään ohi. Se on meidän yhteistyötä. Sinussa arvostamani luonteen piirteet ovat paketoitu isoilla sinisillä silmillä, naisellisella vartalolla ja hoidetulla iholla, tyylikkäällä ja persoonallisella pukeutumisella, ihanan vaaleilla hyvältä tuoksivilla hiuksilla ja valkoisilla hampailla, jotka näkyvät valloittavasti hymyillessä.

Kosketuksesi ja suudelmasi pirisee edelleen samalla hyvällä ja uudella paremmalla tavalla kuin tavatessamme syyskuussa 2006 ja laivalla 6.9.2008 kun vaihdoimme kihlat, saati sitten väärään aikaan alttarilla 18. syyskuuta kaksi vuotta sitten.

Hyväksytyksi tulemisen vaikeus ja läksyt

Heräsin aamuyöllä tuntia ennen herätystä valmiina kotimaan lentoon. Matka oli kohti koulua, johon halusin ja pääsin opiskelemaan. Aamulla oli aikaa varmistaa onko matkakorvaukset maksettu tililleni. Toivoin niiden olevan tililläni jo viime torstaina ja viimeistään tänään niiden pitäisi olla maksettu. Pienelle käyttörahalle Suomi-neidon alapäässä tuppaa olemaan tarvista. Matkalaskuni oli edelleen matkahallintajärjestelmässä tilassa "odottaa hyväksyntää". Nuorisoalan töissä on tuttua, että ihmiset hakevat joskus hyväksyntää kummallisilla tavoilla. Matkalaskun vaikeutta tulla hyväksytyksi on hankala käsittää varsinkin, kun auton takapyöränlaakeri ja polttoaineverolippu ovat kovastikin hyväksyneet matkalaskun tarpeelliseksi osaksi talouden tasapainottamista. "Tärkeässä roolissa olet sinä ujo matkalasku. Sinut hyväksytään vielä niin kuin muutkin matkalaskut. Usko pois!"

Vaimoni heräsi maha pinkeänä ja suloisen aamu-unisena. Odottelin kärsimättömänä hänen unista tupparehtamistaan, että päästäisiin lentokentälle. Siinä vaiheessa, kun Keittiö-Tolu alkoi suihkuamaan kohti eilen aiheuttamaani jauhohelvettiä kinusin jo ääneen, että mentäisiin ettei myöhästytä. Keittiön pintojen puhdistuttua lähdimme kohti lentokenttää. Saavuimme Oulunsalon kentälle 35minuuttia ennen lippuun merkittyä lähtöaikaa pelkät käsimatkatavarat mukana. Yllätyin astuessani aulaan, kun infotaulu kertoi jo portin sulkeutuvan. Kiirehdin turvatarkastukseen, jossa hyvin työnsä tehnyt security-mies otti beautyboxistani voiton riemuisena 125ml hammastahnaa ja pisti roskiin. Turvatarkastuksen jälkeen minä ja kourallinen kanssamatkustajia kiirehdimme portille 15. Koneesta ei näkynyt kuin perä 25 minuuttia ennen lippuun merkittyä lähtöaikaa. Soitin vaimolleni, että palaisi takaisin hakemaan minut ja vievän kotiin, jossa on puhdas keittiö. Olin aivan raivona ja uskalsin näyttää sen vaimolleni. Yritin kaataa syytä hänen niskaansa ja vaimorukka meinasi vielä ottaa sen niskoilleen. Perkele!

Kotona soitin lentoyhtiön asiakaspalveluun. Palvelija kertoi, että heillä on käytäntö, että lähtöportti suljetaan n. 25 minuuttia ennen koneen lähtöä. Kerroin, että jos tekee lähtöselvityksen 30minuuttia ennen koneen lähtöä lipun ohjeistamalla tavalla, ei ole mahdollista kävellä viidessä minuutissa edes suoraan koneeseen. Välillä pitää vielä kohdata mies, joka tarvii hammastahnaa. Ei aivan täydellistä äidinkieltämme puhuva asiakaspalvelija pyysi tekemään reklamaation englanniksi tai norjaksi yhtiön pääkonttoriin. Kokeilen norjaa. Tässä vielä linkki yhtiön ohjeeseen hyvityskäytännöistä. Lämmitti sydäntä.

Poika heräsi ja kiipesi syliini "tössöttelemään". Hän kummasteli, kuinka olen kotona. Kerroin tapahtumat ja sanoin, että olen aika pahalla tuulella. Poitsu sanoi, että ihan kiva etten päässyt koneeseen niin ei tarvitse olla aamulla yksin. Vihani alkoi sulaa pojan käsittelyssä. Sanoin, että ovat kyllä lentokonemurheet pieniä, kun on rakas koipeliini kainalossa. Poika hymyili ja sanoi: "Niin kauan on kivaa, kun kuulet etten oo tehny läksyjä."

Mulle ei jää yhtään kaveria kelle soittaa

"Nyt minun pitää jo saada ratkaisu yhteen pahaan ongelmaan. Yksi poika meidän luokalla ei tykkää musta ja haluaa, että kukaan ei olis mun kaveri. Peleissä se haukkuu niitä, jotka on mun puolella mun takia. Mää oon yrittäny kysyä siltä, miksi se ei minusta tykkää, mutta se matkii ja lähtee pois. Sitten se houkuttelee kavereita mukaan. Oon jo yrittänyt kaikkea,  olla välittämättäkin, mutta mua niin ärsyttää, että tämä pitää saada jotenkin loppumaan." 

Lupasin pojalleni jutella toisen pojan äidin kanssa. Soitin äidille heti. Äiti ymmärsi huoleni ja lupasi jutella poikansa kanssa. Sovimme, että vaihdamme kuulumisia aiheesta. En usko, että kaikki on niin mustavalkoista, ettei meidän poika voisi huomata käyttäytyneensä ajattelemattomasti toista poikaa kohtaan. Tämä avunpyyntö ja puhelu tapahtui perjantaina. Kerroinkin edellisessä kirjoituksessa tämän aamun positiivisesta hengestä, kissan runtelemien kaurakeksien uudesta ulottuvuudesta. Oli maanantaiksi liikaakin ruusun terälehdillä liihottelemisen tunnetta.

"Se poika sanoi, että kannattiko ees yrittää ku mun äiti ees sanonu mulle mitään. Mää vaan sanoin, että, jaaha. Niin mää aina sanon ku se yrittää mulle jotaki. Sitte välitunnilla pelikentällä ku pelattiin se ja muutki niitten puolulaiset väitti, että meijän puolen hyökkääjä muka filmas. Mää puolustin sitä meijän puolulaista niin ne alko hirviästi mulle valittaan!" 

Ruokapöytä oli täynnä raivon sekaista huutamista. Kysyin miksi pojan kanssa pitää olla, kun se ei selvästikään halua olla kaveria.

" No siksi kun siinä käy kuitenkin niin, että mulle ei jää yhtään kaveria kelle soittaa ja mulla ei sitte koulun jälkeen oo kenenkään kanssa mitään tekemistä." 

Tämän sanottuaan poika pillahti valtavaan itkuun ja kaatui kylkeäni vasten kuumana ja tärisevänä. Soitin uudelleen äidille, joka oli hengästyttävän pettynyt poikaansa. Hän kertoi, että heidän perheessä on kokemus kaveriporukan ulkopuolelle sulkemisesta ja ymmärtää kuinka se koskee. Hän aikoi puhuttaa pienen poikansa uudelleen. Puhelu vaikutti hieman helpottavan poikaani. Söimme eilen tehtyjä pojan kalastamia ahvenia päivälliseksi. Ohjeistin Jr. Master Chefistä innostuneen pikkukokkini tekemään jäljelle jääneestä perunamuusista perunarieskoja. Kun tovin päästä poika tarjoili lämpimiä rieskoja ylpeydestä soikeana tunsin kuinka itku nosti kyyneleet silmiini. Vannotin poikaa ymmärtämään, että vaikka kuinka ärsyttää hyljekseminen niin hänessä ei ole vikaa. Uskottelin, että kiusaaminen ei johdu hänestä, fiksusta ja maailman rakkaimmasta ja hyvä sydämisestä ihmislapsesta. Samalla ymmärrän, että pitemmän päälle minun rieskatemppuni eivät toimi jos kaverit sulkevat pojan ulkopuolelle. On niin helvetin ahdistavan voimaton ja itkettävä olla tämmöisen asian kanssa. Rinnassa puristaa ja tiedän, että huomenna sekunti ennen heräämistä puristus jatkuu vähintään entisellä voimalla.

Ihan tavallista valistusta budjettikurista

Pojan pyytämät paneroidut ahvenet perunamuusin kanssa romahduttivat verensokerini päiväunia vaativalle tasolle. Näin unta, että tunsin kädelläni vauvan liikkeet vaimoni mahassa. Herätessä käteni oli puutunut oman aistikkaan vartaloni alla. Ennen ahvenia ja panerointia lastenhuoneessa hoitopöytä asettui ikkunan viereen nurkkaan. Sen yläpuolelle voi laittaa riippumaan mobiilin, jota vauva voi tuijottaa kiinnostuneena. Toiselle puolelle huonetta asettui kaksi lipastoa vauvan vaatteita ja tarpeistoa varten. Toinen lipastoista siirretään makuuhuoneeseen kun pinnasängyn voi siirtää makuuhuoneesta lastenhuoneeseen. Tänään vauva on siis tullut Anna Hanskin sanoin mun uniin ja suunnitelmiin possun punaisiin.

Työviikon tapahtumat, uutiset lastensuojelusta ja kasvatuksesta ovat mietityttäneet. Keskustelut netissä lastensuojelun tilasta ovat olleet pääsääntöisesti kuvottavia. Yksi väittää toisen ratsastavan ruumiilla. Toinen leimaa poliittisesti ansioituneiden mielipiteet vaalityöksi. Kolmas tietää Euroopan tukipakettien vieneen lastensuojelun rappioon.

Ei ole hirvittävän kauan, kun muistan lastensuojelua edustaneen sosiaalipäällikön elvistelevän, kuinka harvoin hänen vastuualueellaan on jouduttu lapsia sijoittamaan. Muistaakseni näin oli tapahtunut kerran vuodessa. Päällikkö oli kovasti ylpeä hallinnassa pysyneistä kuluista, eikä ehkäisevään työhönkään ollut tarvinnut palkata ketään. Perhetyöntekijöiden kasvavista matkalaskuista oli ainoastaan huolta. Ulkopuolisin silmin kaikkein tyydyttävin työsuoritus päällikölle oli ettei kukaan voinut syyttää löperöstä budjettikurista. Salkussa kulki pieni ja pitävä talousarvio jo seuraavaan vuoteen. Tällainen minun mielestäni vanhahtava ajattelutapa on siirtymässä onneksi pikkuhiljaa eläkkeelle auktoriteetteja sokeasti kunniottavan ikäpolven mukana. Toivon, että tilalle astuu ajatusmalli, jossa ihmisistä, lapsista ja aikuisista pidetään huolta, luki talousarviossa mitä hyvänsä. Samalla termit valistus ja raittiusvalistus saavat lentää samaan arkkuun vajaamielisen talousajattelun kanssa. Tietoa asioista on jaossa niin paljon, että harvat pystyvät enää tarjoamaan vakavasti otettavaa valistusta päihteistä omille lapsilleen saati sitten päihteiden kanssa ansioituneille henkilöille. Kaikki tietävät, että viina on pahaa, huumeet tuhoavat aivosoluja ja pimppa on ruma ja kaikki maistuu silti hyvin. Suurimpia karhunpalveluksia lapsille on opettaa kunnioituksen ja arvostuksen puutetta valistamalla ylhäältä viisaudesta alas yksinkertaisuuteen. Arvostusta pitää osoittaa pyrkimällä ymmärtämään tehtyjä huonojakin ratkaisuja lapsen tai nuoren näkökulmasta, silti hyväksymättä niitä. Näkemällä vaivaa ymmärtääksesi kunnioitat ja kunnioittamalla ansaitset ehkä itsekin samaa herkkua. Vasta tämän jälkeen voi keskustella ihmisen kanssa siten, että mielipiteitäsi kuunnellaan ja jopa arvostetaan. Minulle on ollut vaikeinta hyväksyä, että olen joskus ymmärtänyt ja saanut kunnioitusta ja silti lopulliset ratkaisut tekee nuori ihan itse. Itse hän sytytyttää tulen nautintoonsa niin halutessaan. Nuori tietää näyttävänsä minulle henkistä takapuolta ja tekee sen silti. Mikä pahinta, minä ymmärrän miksi.

Tunsin mielihyvää kun tutustuin presidentti Niinistön lanseeraamaan tavallisia.fi- sivustoon. Olisiko sivusto jopa poliittisesti korrekti pyrkimys hyvään? Ainakaan vaaleja kysyiseen virkaan ei ole ihan kohta tulossa. Eikö kasvatuskin ole loppujen lopuksi toisen ihmisen kunnioittamista? Kunnioittaminen on taas pieniä ihan tavallisia tekoja arjessa.

Jr. Masterchefin jälkeen poika teki sunnuntain iltaherkuksi kaurakeksejä.

ps. paljastin salaisuuden tulevasta viikonlopusta. Erilaista laatuaikaa siis tarjolla viikon päästä vuorokaudeksi meille kahdelle. Ainakin vaimoni on sen ansainnut.

pps. tänä aamuna lattialla oli keksipurkki, jota kissa oli yrittänyt väkivallan keinoin saada auki. Mietin vaimoni kanssa kuinkakohan poika suhtautuu elämänsä ensimmäisten itsetehtyjen kaurakeksien sabotointiin. Keksit olivat murusina ja pienininä palasina purkin pohjalla. Vaimoni lähti töihin ja uutisen kertominen jäi minulle. Herättyään poika juoksi ensimmäisenä maistelemaan tekemiään keksejä ja kysyi mitä on tapahtunut nähdessään palaset. Kerrottuani poika naurahti ja oli tyytyväinen. Oli kuulemma erittäin hyvä näin, koska keksejä näyttäisi olevan nyt enemmän ja pienempinä palasina riittää useammalle syöntikerralle. Viikko voisi alkaa pöllömminkin.                               

Aarrearkku, maha ja käly

Me käveltiin haaksirikkoutuneen hylyn sisällä kohti kajuutan perällä olevaa aarretta. Käännyin katsomaan taakseni varmistaakseni, että Viki on tallessa. Sitä ei näkynytkään perässäni. Katsoin olisiko se huomaamattani juossut jo edeltä aarteelle. Aarretta ei enää näkynytkään ja laiva alkoi muuttua metsäksi. Kaikki valot katosivat ja olin yksin pimeässä metsässä, jossa puut kaartuivat uhmakkaasti pääni päälle. Olin ihan yksin pimeässä metsässä ja pelkäsin. Sitten onneksi heräsin, mutta uni kalvaa ja pelottaa vieläkin, että saisinko mennä äidin viereen nukkumaan? 

Jäin sohvalle  ja rapsuttelin lattialla makoilevaa kissaa ja nukahdin maailman historian epäinhimillisimpään asentoon. Perjantaina heräsin pistävään selkäkipuun. Jokainen sisään hengitys viilsi selkääni. Kaikki alhaalta nostettava on sijoitettava teräsvartaloni vasemmalle puolelle, että nostaminen mittavien taistelujen jälkeen onnistuu. Olen tehnyt töitä lapsen hyvinvoinnin eteen selkä vääränä ja palkkana on väärä selkä.

Vaimoni kanssa viime päivät ovat olleet ph seitsemän tyyppistä öllöttelyä. Olen pitänyt hullua jännityksessä lupailemalla jotakin. En ole tarkemmin määritellyt mitä. Tämän tyyppinen pohjustaminen antaa kivaa lisämakua arkeen kunhan itse yllätys ei vain kokisi inflaatiota kovan odotuksen takia. Vauvamaha on saanut uusia ulottuvuuksia. Mahaan on ilmestynyt kolmas hauska uloke varsinaisen pääjoukkomahan yläpuolelle.

Kävin eilen yön kähmässä heittämässä pikkuveljeni ja hänen avokkinsa kaupunkiin. He juhlivat veljeni syntymäpäiviä ja avovaimon läksiäisiä. Avovaimo on lähdössä Tsekkeihin tekemään rakennusalan insinööriopintojaan ja palaa käsittääkseni tammikuussa. Hänen palattuaan voimme esitellä kälylle uuden ihmislapsen. Kälyn kysymykseen pelottaako tai jännittääkö, osasin vastata ei. Olen luottavainen. Konkretia ei ole pelottanut tai jännittänyt, vaikka vauvan huone alkaa näyttämään siltä, että sinne oikeasti joku kohta muuttaa ja vaunuille on parkkipaikka eteisessä.