sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Vauva-ajan termistö

Odotusajan termistö alkaa kirkastua minullekin, kun vaimoni on kantanut hedelmöitynyttä siementäni pian 40 viikkoa. Termi raskausaika on jo selvä. Esimerkiksi eilen raskautta kanniskeltiin Ouluhallin parkkipaikalta Oulun energia areenalle hitaasti, varmasti ja kivuliaasti. Raskaus laskettiin jäähallin puupenkille hämeenlinnalaisten fanikatsomon viereen. Tässä ympäristössä Jumalan suunnitelma sukukypsyyden kehittymisestä yhdessä ikääntymisen kanssa tuntui perusteettomalta. Havainnoin ihmisraunioiden käyttäytymistä. Mietin kuinka he ovat nousseet kahdelle jalalle ja liittyneet kädellisten heimoon. Pahinta ihmisrodun halveksintaa oli, että aivotärähdyksen vuoksi tajuttomana makaava HPK:n pelaaja ei saanut sympatiaa tai edes fiilistä hetkeksi laskemaan. Sen sijaan ympärillä istuva ilmeisen syyntakeeton toppapukukansa sai päälleen kuolaa ja kirouksia. Jääkiekkopelin ymmärtäminen olisi ollut jo hepreaa arabiaksi kyrillisinkirjaimin tälle ihmisen kuvaa häpäisseelle selkärangattomien heimolle. Vaimoni kanssa silti osin tämän takia raskauskin unohtui hetkittäin. Minä tunsin itseni mainitun lauman taustalla kuohuessa, hetkittäin mainioksi ja mukavaksi seuramieheksi. Paluumme ottelusta kävi Autogrillin kautta Syksyn sävelen seuraan. Skrovsmål ja light-cola ei poistanut toista jo erittäin selväksi käynyttä termiä nykyisessä perheemme ajanlaskussa. On menossa odotusaika ja vaikka meillä on aikaa odottaa, se hidastaa sekunnit ja sadasosat. Odottaminen on saanut mausteeksi jännitystä, kipua, selviä reaktiota mahan sisältä ympäröivään maailmaan. Termit raskaus- ja odotusaika selkiytyivät miehiseen näkökulmaani kuukausia vaimoani myöhemmin.


Kuvasta on linkki mielestäni Syksyn sävelen parhaimpaan esitykseen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti