Aarrearkku, maha ja käly

Me käveltiin haaksirikkoutuneen hylyn sisällä kohti kajuutan perällä olevaa aarretta. Käännyin katsomaan taakseni varmistaakseni, että Viki on tallessa. Sitä ei näkynytkään perässäni. Katsoin olisiko se huomaamattani juossut jo edeltä aarteelle. Aarretta ei enää näkynytkään ja laiva alkoi muuttua metsäksi. Kaikki valot katosivat ja olin yksin pimeässä metsässä, jossa puut kaartuivat uhmakkaasti pääni päälle. Olin ihan yksin pimeässä metsässä ja pelkäsin. Sitten onneksi heräsin, mutta uni kalvaa ja pelottaa vieläkin, että saisinko mennä äidin viereen nukkumaan? 

Jäin sohvalle  ja rapsuttelin lattialla makoilevaa kissaa ja nukahdin maailman historian epäinhimillisimpään asentoon. Perjantaina heräsin pistävään selkäkipuun. Jokainen sisään hengitys viilsi selkääni. Kaikki alhaalta nostettava on sijoitettava teräsvartaloni vasemmalle puolelle, että nostaminen mittavien taistelujen jälkeen onnistuu. Olen tehnyt töitä lapsen hyvinvoinnin eteen selkä vääränä ja palkkana on väärä selkä.

Vaimoni kanssa viime päivät ovat olleet ph seitsemän tyyppistä öllöttelyä. Olen pitänyt hullua jännityksessä lupailemalla jotakin. En ole tarkemmin määritellyt mitä. Tämän tyyppinen pohjustaminen antaa kivaa lisämakua arkeen kunhan itse yllätys ei vain kokisi inflaatiota kovan odotuksen takia. Vauvamaha on saanut uusia ulottuvuuksia. Mahaan on ilmestynyt kolmas hauska uloke varsinaisen pääjoukkomahan yläpuolelle.

Kävin eilen yön kähmässä heittämässä pikkuveljeni ja hänen avokkinsa kaupunkiin. He juhlivat veljeni syntymäpäiviä ja avovaimon läksiäisiä. Avovaimo on lähdössä Tsekkeihin tekemään rakennusalan insinööriopintojaan ja palaa käsittääkseni tammikuussa. Hänen palattuaan voimme esitellä kälylle uuden ihmislapsen. Kälyn kysymykseen pelottaako tai jännittääkö, osasin vastata ei. Olen luottavainen. Konkretia ei ole pelottanut tai jännittänyt, vaikka vauvan huone alkaa näyttämään siltä, että sinne oikeasti joku kohta muuttaa ja vaunuille on parkkipaikka eteisessä.