perjantai 5. lokakuuta 2012

Silmiin katsova ventrilokvisti

Pojan tultua kotiin koulusta hän oli kysynyt äidiltään, että onko meillä tänään suunnitelmia. Äidin kielteisen vastauksen jälkeen poika oli vielä tarkentanut, että käydäänkö me edes missään tänään. Kun äiti oli vastannut tähänkin kielteisesti, niin poika oli tuuletellut ja juhlinut nyrkit pystyssä, riisunut kalsarisilleen ja kömpinyt peiton alle katselemaan digiboxille tallennettuja Simpsoneita. Koko päivä on mennyt "tössötellessä". Poika on käynyt välillä syömässä makaroonilaatikkoa ja iltapalaksi neljä hodaria. Tällainen perjantai-ilta on joskus hyvinkin paikallaan.

Viikko on ollut tasainen. Mieli on ollut rauhallinen. Töissä on tuntunut hyvältä viikon putkeen pitkästä aikaa. Ihmiset, joiden kanssa olen touhunnut ovat saaneet maistaa minun parasta osaamistani. Sellaisesta tulee hyvä mieli ja hyvä fiilis näkyy kotonakin. Sunnuntaina haemme pinnasängyn makuuhuoneeseemme vaimoni tuttavalta. Vaimoni mietti myös sairaalakassin pakkaamista. Sellainen pitää olla valmiina kun lähtö sairaalaan tulee.  Logistiikka-alan ammattilaisen puhetta.

Juttelin viikolla hyvän kaverin kanssa odotusajasta. Hän tinkasi, että eikö minua voisi jo vähän jännittää pienen vauvan syntymä. En osaa kuvailla tunnettani jännittyneeksi. Ehkä jännittäminen on vain väärä sana. Jännitän enemmän, kun eksyn moottoritien perkeleelliselle leveäkaistaiselle osuudelle. Se on jännittävää. Lapsen syntymä on enemmän. Olen odottavaisen innostunut. En osaa kuvitella tilannetta, että me ei yhdessä pärjättäisi. Tunne on odottava, unelmallinen ja vastuuttavan kannustava. Yö- yhtye laulaa Ihmisen poika kappaleessa: " Me sinut tehtiin, mutta sinä meidät loit.". Ehkä oikeampi vastaus olisi kysymyseen jännitänkö, että mielenkiinnolla odotan mitä meillä tapahtuu, mitä meistä kaikista ollaan luomassa.


Äitini kanssa juttelimme tänään ihmisten mielipiteiden muodostamisesta. Joillakin on samat aivot ja pitävät yhtä vain, koska kuuluvat samaan tiimiin, perheeseen tai johonkin puolueeseen joka velvoittaa tai painostaa olemaan asioista samaa mieltä. Oli kiva huomata, että eräässä tilanteessa minun ja äitini aivot olivat kulkeneet samaa rataa. Meille eräs merkittävä tuttavuus oli jutellut omasta tilanteestaan ja olimme vastanneet sanasta sanaan samalla tavalla toisistamme tietämättä. Sanat olivat olleet "Tee miten teet, mutta ihmisiä on tekojen jälkeen pystyttävä katsomaan silmiin." Mukava ja tärkeä perintö. Pystyisimpä jakamaan samaa perintöä tuonne yläkertaan peiton alle ja mahassa hikkaa suoltavan ihmisen evääksi. Mahaan on jo kiva huudella erilaisia tärkeitä asioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti