tiistai 25. syyskuuta 2012

Neuvolan maalikamera

Tietokone kärsi maanantaiaamun jäykkyydestä, neuvolan nuori työntekijä tiesi. Se ei onneksi haitannut sujuvaa keskustelua vaimoni kanssa. He kävivät muutamalla sanalla läpi tuntemuksia mahassa. Tietokone sai jäykistelynsä päätökseen ennen pitkää. Vaimoni kävi vaakalla ja ilmoitti näytön lukeman, jonka neuvolaneiti kirjasi koneelle. Tämän jälkeen vaimo pyörähti jo tottuneesti tutkimusta varten vuoteelle. Jalat asettuivat rautaisille jalansijoille väärin. Varpaat olivat kaarevaa rautaa vasten ja kantapäät tyhjänpäällä. Teki mieli neuvoa vaimoani viemään jalkoja 13cm eteenpäin niin, että akiles olisi kaarevaa rautaa vasten ja päkiä suoraa tukea vasten. En kuitenkaan puuttunut asiaan kun kaikki näytti sujuvan. Sängyllä mitattiin mahan "pituus" ja vauvan syke aina niin lelulta näyttävällä ihmevehkeellä. Tämän jälkeen vaimoni nousi ylös ja yhdessä työntekijän kanssa sovittiin uusi neuvola aika parin viikon päähän. Otin tärkeänä anroidini taskusta ja nyökkäilin hyväksyvästi ilmoitetulle ajalle. Vaimoni nousi ensimmäisenä ja lähti ulos huoneesta. Moikkasin neuvolaneitiä, mutta aamuinen lima kurkussa ja puolen tunnin vaitiolo tekivät tervehdyksestäni lystikkään korahduksen. En jäänyt korjaamaan tilannetta vaan kävelin hymyillen Skodalleni vaimon vielä jäädessä tekemään näytteen töitä asiakasvessaan.

Iltapäivällä hakiessani vaimoni töistä mietin ääneen, että miehen rooli neuvolassa on aika vaisu. Ideaa on korkeintaan siinä, ettei äiti pääse huonona hetkenä syyttämään, että mies ei osallistunut lapsen hoitoon edes neuvolassa käymällä ennen lapsen syntymää. Vaimoni ei osannut arvostaa näkemystäni. Hän kertoi, että on tärkeää hänelle odottavana äitinä, että olen mukana ja olen läsnä. Tämä on tietysti tärkeää ja haluan, että vaimoni saa minulta parhaan mahdollisen kohtelun isänä ensimmäisestä neuvolakäynnistä lähtien. Ymmärsin pointin ja olen motivoitunut olemaan mukana, mutta jäin miettimään, että voisiko isää valmentaa neuvolassa jotenkin. En kaipaa strobovaloja ja cheerleadereita tai muuta huomiota. Oikeastaan en kaipaa neuvolasta yhtään mitään. Mitä neuvola pitäisi miehelle tarjota? Neuvola on hyvä paikka miehelle osoittaa, että vaikka se on käytännössä turhaa niin silti mies kulkee raskaana olevan vaimonsa vierellä rakastaen ja tukien. Näin ajateltuna ei tunnu enää yhtään turhalta.

Poika ei ole voinut oikein pelata fudista kun jalka on ollut kipeä. Tänään hän kertoi, että välitunnilla on pitänyt olla melkein aina maalivahtina jalan takia tai jos molemmilla on ollut jo mokke niin sitten hän on ollut maalikamerana. Pääasia, että on saanut olla mukana.

Skodan kuskin paikalla olisi pitänyt ymmärtää sama asia jo ajat sitten.
           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti