Limatulppa Tallinnan laivalla

Vaimoni on viimeisen viikon aamuisin vinosti hymyillen todennut, että tänään olisi hyvä päivä syntyä. Limatulppaa tai lapsivettä ei ole kuitenkaan kuulunut. Kymmenessä vuodessa limatulppa on kokenut muutoksen.
Muistan, kun valtavan kokoinen Tallinnan laiva oli parkkeerannut taas Oulun keskustaan. Yökerho keinui leppoisasti ja paljon kauniita nuoria ihmisiä oli esittelemässä evoluution menestystä. Väkeä oli juhlimassa tungokseen asti. Pyrin Onnelan käytävillä ja tanssilattialla hakeutumaan seksuaalisuuden holtittomuuden vaaravyöhykkeelle. Naiset olivat kauniita ja minä olin itsevarma. Erotiikkaa tihkuva vartaloni ei ole vertikaalisesti kovin  menestynyt ja jonottaminen täydelle baaritiskille äly booliämpärissä kävi työstä. Edessäni tulppana jonotti huojunnasta päätelleen jo Tallinnasta palaava ikäihminen. Ikäihminen tässä ympäristössä tarkoitti arviolta neljänkymmenen ikää ja painoindeksiä. Herra oli pukeutunut ruskehtavaan ruudulliseen flanellipaitaan ja niskaa koristi helvetinmoinen läskiniskapoimu. Tuoksuna oli Polon kuikasta tujaus. Väistelin aikani huojuntaa ja pistävää hajua. Hain kontaktia tiskin takana kiirehtivään työntekijään. Vinkkasin juomanlaskijalle ko. herran. Hän supatti korvatappiinsa ilmeisesti painavia sanoja, koska järjestyksenvalvojat kävivät pian saattelemassa väsyneen limatulpan yli laidan. Tämä vastasi kymmenen vuotta sitten käsitystäni limatulpasta. En ikimaailmassa olisi uskonut, että toivon löytäväni limatulpan vaimoni pöksyistä.

Odinillakaan ei mennyt jatkuvasti isän hommat nappiin

En päässyt Casino-arvalle, vaikka ruoskin vaimoni pyyhkimään pölyjä, vaihtamaan kissanhiekat ja asentamaan jouluvaloja. Itse surisin malliksi pölynimurin ja höyrypesurin kanssa perässä. Synnytys, joka eilen saatiin aikaiseksi oli hääjuhlamme valokuvien tulostus valokuva-albumiin. Kaksi vuotta kuvat ovat tietään kansioon hakeneet, mutta eilen viimeinenkin kuva löytyi albumista. Nyt voidaan katsella valokuva-albumia kuin ennen vanhaan hyvään aikaan.

Pojan parannuttua kuumetaudista kävimme lauantai-iltana katsomassa Lasten- ja nuorten elokuvafestivaaleilla esitetyn piirretyn Thor ja taikavasara. Ennen elokuvaa kankaalla pyörivät festivaalielokuvien trailerit. Mieleeni jäi trailerin pätkä, jossa lapsi huusi veljelleen: "Miksi sää tuota teet, ku ei se ole edes sun isä!"

Valvesalin äänentoisto oli niin heikkoa, että päätin sulkea Thorin hieman sivummalle ja ajattelin trailerin lausahdusta omaan miljööseeni. On todennäköistä, että uudella tulokkaalla on vanhempiensa tapaan kipakka temperamentti ja tulee sanomaan asioita, joita jälkeenpäin katuu. Loukkaannuin jo ajatellessani tilannetta vanhemman veljen puolesta. On hyvin todennäköistä, että mahdollisen lausahduksen jälkeen Kuivasjärven kaislikossa suhisisi hetken aikaa kasvatuksellisessa hengessä. Aioin antaa luunapin vaimoni mahaan palattuamme kotiin varmuuden vuoksi. Viime hetkellä maistoin Hesburgerin majoneesin movemberin kasvattamilta viiksiltä ja rauhoituin. On ehkä sittenkin parempi odottaa nämä teini- ja uhmaiän miekkailut todeksi. Odinkaan ei luottanut poikaansa, mutta lopputulos oli torstai. 

Ukkosenjumala Thor ja taikavasara © ODIN

Eilen illalla asettuessani yöunille vaimoni mahasta työntyi minua kohti hyvän yön toivotukseksi polvi. Luonnehdin mielessäni polvennostoa ähäkutti-eleeksi ja manasin valmiiksi massiivista pettymyksen tunnetta jos joudun hankkimaan Casino-arvan ensi lauantaina 1.12.        

Maailmassa kasvaa paljon hyviä ja kauniita asioita

Vaimoni näyttää päivä päivältä enemmän valmiilta räjähtämään. Kävimme äsken toivottavasti viimeistä kertaa neuvolassa ilman vauvaa. Seuraava aika on varattu 3.12. päivää ennen laskettua aikaa.  Kaino toivomuksemme on, että minut puolitoistaiseksi isäksi muuttava ihmislapsi löytäisi tien pian ulos. Kävimme lyhyen keskustelun lapsen luonteesta matkalla neuvolaan. Lapsen luonnehan muuttui vuorokauden vaihtuessa varsin radikaalisti. Viime yönä (22.-23.11.) lapsen horoskooppimerkki muuttui skorpionista jousimieheksi. Luonneanalyysin mukaan elämän syvällisyyden tutkiminen saa nyt jäädä. Tilalle astuu suuri optimisti, jolla ei ole epätoivolle elämässään mitään sijaa. Samassa tähtimerkissä positiivisuuttaan loistaa myös lapsen äiti. Tämä muutos vain yhdessä yössä, vautsi vau-au-au-auuh.
Olemme lyöneet vetoa lapsen syntymäpäivästä vaimoni kanssa. Panoksena on Casino-arpa. Minun veikkaukseni osuu ensi sunnuntaihin  25.11. ja vaimoni veikkasi päivää, jolloin lapsi on jo syntynyt. Kun tulokas joskus kysyy, että millaista hänen syntymänsä aikaan on ollut, olen valmistautunut vastaamaan.
Olen pannut merkille ennen syntymääsi, että sää on ollut harmaa ja syksyinen koko marraskuun. Syysloman aikana oli hetken talvista ja jopa jouluista. Tästä huolimatta pihamme nurmikko on pysynyt vihreänä ja kastelee kengät kun kävelen hakemaan aamun sanomalehteä. Isoveljesi on odottanut innoissaan syntymääsi. Tämän viikon sairastelusta huolimatta hänen silmissään on ollut paljon rakkautta. Nuorempi maatiaiskissa Ellen steriloitiin tiistaina ja kaikki meni hyvin. Lempiohjelmiamme televisiossa ovat olleet Vain elämää, veljesi nauraa vedet silmissä Justimukselle ja äitisi yksi suosikeista on Solsidan. Minä kuntoutan polveani ja haluaisin saada ainakin osan painosta pois, joka on kertynyt odotellessani pääsyä leikkaukseen. Ajattelen, että tuot mukanasi takaisin kaikki värit, jotka marraskuu on äitisi kohtuun piilottanut. Olet ollut koko ajan sydämellisesti tervetullut, synnyt minun ja äitisi rakkaudesta ja tuot mukanasi paljon hyvää. Tulet olemaan elävä muistutus, että maailmassa kasvaa paljon hyviä ja kauniita asioita.

Vauva-ajan termistö

Odotusajan termistö alkaa kirkastua minullekin, kun vaimoni on kantanut hedelmöitynyttä siementäni pian 40 viikkoa. Termi raskausaika on jo selvä. Esimerkiksi eilen raskautta kanniskeltiin Ouluhallin parkkipaikalta Oulun energia areenalle hitaasti, varmasti ja kivuliaasti. Raskaus laskettiin jäähallin puupenkille hämeenlinnalaisten fanikatsomon viereen. Tässä ympäristössä Jumalan suunnitelma sukukypsyyden kehittymisestä yhdessä ikääntymisen kanssa tuntui perusteettomalta. Havainnoin ihmisraunioiden käyttäytymistä. Mietin kuinka he ovat nousseet kahdelle jalalle ja liittyneet kädellisten heimoon. Pahinta ihmisrodun halveksintaa oli, että aivotärähdyksen vuoksi tajuttomana makaava HPK:n pelaaja ei saanut sympatiaa tai edes fiilistä hetkeksi laskemaan. Sen sijaan ympärillä istuva ilmeisen syyntakeeton toppapukukansa sai päälleen kuolaa ja kirouksia. Jääkiekkopelin ymmärtäminen olisi ollut jo hepreaa arabiaksi kyrillisinkirjaimin tälle ihmisen kuvaa häpäisseelle selkärangattomien heimolle. Vaimoni kanssa silti osin tämän takia raskauskin unohtui hetkittäin. Minä tunsin itseni mainitun lauman taustalla kuohuessa, hetkittäin mainioksi ja mukavaksi seuramieheksi. Paluumme ottelusta kävi Autogrillin kautta Syksyn sävelen seuraan. Skrovsmål ja light-cola ei poistanut toista jo erittäin selväksi käynyttä termiä nykyisessä perheemme ajanlaskussa. On menossa odotusaika ja vaikka meillä on aikaa odottaa, se hidastaa sekunnit ja sadasosat. Odottaminen on saanut mausteeksi jännitystä, kipua, selviä reaktiota mahan sisältä ympäröivään maailmaan. Termit raskaus- ja odotusaika selkiytyivät miehiseen näkökulmaani kuukausia vaimoani myöhemmin.

Kuvasta on linkki mielestäni Syksyn sävelen parhaimpaan esitykseen

Isänpäivä

Viimeinen isänpäivä puolikkaana on takana. Tämän maanantain Kalevassa oli gallub-kysymys, onko isä lahjan arvoinen. Paras vastaus oli ei-puolella perusteluineen: "Isä on paljon arvokkaampi kuin lahja. Isä on roolimalli lapselle."  Onhan tuo klisee, mutta päivän tapahtumien  jälkeen kurittava ja samalla kannustava sellainen.
Isänpäiväkorttiin oli taivuteltu paperista kaksi koalaa puuhun roikkumaan. Ylempi esitti minua ja alempi pojan äitiä. Vaimoni oli hankkinut juhlan kunniaksi minulle uudet lököhousut. Ne tulivat tarpeeseen, kun edelliset olin hankkinut 15kg sitten. Poika halasi minua aamukahvin painikkeeksi ja halusi pitää pelipäivän Pleikkarilla. Pyysin häntä lopettamaan 2,5h pelaamisen jälkeen ja imuroimaan pikaisesti oman huoneensa kuten edellisenä päivänä olimme sopineet. Poika huusi vastaan, että isänpäivänäkö pitää muka imuroida. Olin hämilläni vastauksesta ja muistin taas inhoavani tunnetta vastustuksesta silloin, kun pyydän poikaa lopettamaan pelaamisen. Peli loppui, mutta minä menin imuroimaan. Harmitti niin paljon, etten jaksanut.
Isäni ja veljeni tulivat käymään päivällisellä. Valmistin meille Wellingtonin hirvipaistista, olutkastiketta ja perunamuusia. Vaimoni teki torttuja jälkiruuaksi. Minusta oli mukava touhuta ruuan kimpussa isänpäivän kunniaksi. Lopputulos miellytti kaikkia. Ruuassa oli tarinaa, koska hirvi oli pojan isän isän metsästämä, jonka isä oli laittanut tuliaisina meille. Syömässä olivat pappa- ja setäpuoli eli kolmessa sukupolvessa kaikki elossa olevat isät liittyivät tavallaan ruokapöytään kun isäni keskusteli vaimoni kanssa vaimoni isän työstä Norjassa öljylautalla. Minulla oli hyvä mieli harvinaisesta yhteisestä ajasta.
Isäni ja veljeni lähdettyä oli aika tarkistaa pojan koulutehtävät. Huomasin, että kekseliäästi veltto poikarukka oli jättänyt edellisellä kerralla läksyistä tekemättä joka toisen tehtävän. Tämä oli mennyt opettajaltakin läpi.  Kehotin poikaa tekemään myös ne tehtävät. Se ei sopinut hänelle, koska ne olivat jo tarkistettu koulussa eivätkä olleet läksynä tällä kertaa. Vaadin ne kuitenkin tehtäväksi, koska huijaamisen jäljet tulevat aina vastaan ennemmin tai myöhemmin. Kun poika huomasi, että tehtävät on tehtävä, hän sanoi minut homoksi. Tämän sanottuaan poika sai pestä itse suunsa nestesaippualla ja tehdä tehtävät loppuun sen jälkeen.
Ilta rullasi taas rutiinien vankoilla raiteilla Vedetään hatusta- ja Tanssii tähtien kanssa ohjelmien ansiosta. Ohjelmien jälkeen oli pojalla aika mennä sänkyyn lukemaan ja nukkumaan. Hän halusi piirtää sarjakuviaan lukemisen sijaan. Pian hän toi luettavaksi yhden onnistuneen stripin. Viihdyttyämme hetken sarjakuvan kanssa vaimoni pyysi häntä piirtämään vielä yhden ja menemään sänkyyn. Poika kiihtyi ja huusi isolla äänellä, että hän haluaa piirtää vielä ainakin kolme sarjakuvaa. Äiti ei innostunut tästä ja perusteli, että aamulla on aikainen klo 7 herätys. Vastaukseksi poika huusi: "Voi Jumalau!". Pyysin poikaa sammuttamaan valot kielenkäytön takia ja kerroin tulevani hetken päästä sanomaan hyvät yöt. Poika kimitti, että eihän hän sanonut sitä edes loppuun vaan; jumalau. Kerroin, että idea ja ei-hyväksyttävä käytös äidin pyyntöä kohtaan tuli silti selväksi. Rauhoittumisen jälkeen peittelin pojan, halasin ja kerroin rakastavani häntä. Aamulla poika vastasi halaukseen lujempaa.

                

Kuoleman pyrettä

Tunnelma oli kireä. Talossa oli lapseni aiheuttama sotatila. Tunsin purevani takahampaita yhteen ja samalla työntäväni leukaa eteenpäin. Tämä on maneeri, joka toistuu hermostuessani tarpeeksi paljon. Olin omakotitalossa, jossa lapsena asuin. Talo oli viimeistä piirtoa myöten entisellään. Puolipanelit nousivat olkapäähän asti pitkällä käytävällä, jonka lattialla oli peräkkäin pitkiä ruskeita mattoja. Ulko-ovesta tullessa eteisen jälkeen vasemmalle avautui iso olohuone, jonka seinällä oli valokuvia perhetutuistamme.  Keittiössä valkoista tiilitakkaa koristi kuivatettu leipä ja takan vierestä oli ovi pesuhuoneeseen, saunaan ja vessaan.

Lapsi oli minun ja vaimoni yhteinen. Olimme käymässä mummulassa ja ikää pojalla oli jo nelisen vuotta. Hän oli identtinen poikapuoleni kanssa sinisilmineen ja vaaleine hiuksinen. Poika huusi innoissaan, pää punaisena leikkiä todeksi ja juoksi ympäri taloa. Meno oli niin villiä, että komensin häntä lopettaamaan. Kutsuin häntä jostain syystä pikkuveljeni nimellä. Silti hän juoksi olohuoneesta pesuhuoseen ja sieltä käytävälle. Mennessään hän osui olohuoneen hyllyn päällä jonossa edustaviin valokuviin. Kehykset tippuivat ja särkyivät sirpaleiksi parkettilattialle. Yritin juosta perässä ja ottaa hänet kiinni. Polveni olivat vielä kipeät enkä tavoittanut villikkoa. Poika huusi edelleen ja lähti kiipeämään oven karmien avulla keittiön oven päälle. Poika laittoi jalkansa rivan päälle ja käsillä hän piti kiinni oven yläreunasta.  Ehdin tarttua nilkoista poikaa, mutta samalla kun tartuin niihin, hän hyppäsi. Nilkat tarttuivat sekunnin sadasosaksi käteeni ja poika lähti kaatumaan pää edellä kohti lattiaa ja käytävän seinää. Poika tipahti niskoilleen lattian ja seinän kulmaan. Kuului pieni napsahdus. Napsahdus katkaisi pojan huudon ja oli kuoleman hiljaisuuden vuoro huutaa. Näin, että pojan takaraivo makasi lapaluiden välissä hervottomana. Silitin hädissäni pojan vaaleita hiuksia ja yritin herätellä häntä. Ravistaessani poikaa hereille, pää pyörähteli velttona luonnottomasta asennosta toiseen. Käteni tärisivät, rintaa puristi ja huusin niin etten koskaan. Hän oli kuollut. Minä olin menettänyt, mitä ilman en olisi valmis edes elämään. Nostin oven rivalta enkeliksi taivaaseen lennähtäneen poikani syliin. Löin päätäni puolipaneeliin ja huusin kattoa kohti pienuuttani. Huusin, huusin ja huusin!

http://www.funnywallphotos.com/mother-alone-with-baby/

Kuulin pienen ynähdyksen omasta suustani ja pomppasin istualleni. Olin yltäpäältä hikinen ja rintaa painoivat hehtaarit. Poskellani oli kyyneleitä ja kissakin sängyn jalkopäässä nousi ihmettä katsomaan. Se halusi aikaista aamiasta.
Oli aivan hirvittävän painostava olo, joka suli hiljalleen aamun valoihin. Kerroin unesta vaimolleni myöhemmin illalla. Hän arveli, että minua alkaa alitajuisesti vastuun taakka painamaan. Hän sekoitti minulle unen tulkinnasta ja keittiöpsykologiasta pyrettä, jota en ollut valmis nielemään. Vastuu saattaa silti ehkä alitajuisesti alkaa painaa. Tiedän ainakin, että aukiletta ei saa mennä sormella tökkimään.

Nyt meni pieleen

"Ihanan kevyt olo ja mukava, kun voi pyöriä miten päin vain, eikä paina yhtään. Apua, mä en halua tuntee kuinka painavalta mä oikeesti tunnun, kun nousen altaasta ylös."

Uintireissu oli mukavaa yhteistä tekemistä parin viikon kotona pyörimisen jälkeen. Vaimoni tunsi itsensä pitkästä aikaa kevyeksi ja kivuttomaksi. Minulle polven kuntouttaminen on tuntunut mielekkäimmältä juuri uima-altaassa. Uimassa voisi käydä yhdessä vielä toisenkin kerran. Tosi asia on, että synnytys alkaa olla niin lähellä, että uintireissuja ei ole kuukausikortin edestä jäljellä.

Luin joka toiselta riviltä vaimoni sähköpostista viikkokirjettä raskausviikosta 37. Jokin nappasi pinnillä sydämeni vasemmasta puolesta kirjeen kerrottua, että lapsi on valmis syntymään. Synnytys saa ja voi alkaa millä hetkellä hyvänsä. Laskettuaika on kolmen viikon päässä tiistaina 4.12. Vaimoni ensimmäinen synnytys tapahtui muistaakseni viikkoa ennen laskettua aikaa. Päätin, että matkoja kauas vaimostani en halua enää tehdä. En suostu jäämään synnytyksestä hetkeksikään paitsi. Olen valmis liikuttumaan, itkemään onnesta, ja huutamaan riemusta. Nyt sitä vauvaa jo kohta tänne päin!

Sairaalakassi on nyt syytä pakata ja laittaa odottamaan oven pieleen.

    

Vieteri kiristyy

Vaimoni on kipeä, maha on kova ja siitä voi hetkittäin erottaa kantapään. Käveleminen näyttää vaikealta ja on helppo ymmärtää mitä raskaana tarkoittaa. Se näyttää olevan konkretiaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Viimeinen kuukausi kuulemma hidastuu. Kuukausi kiristää elämän vieteriä äärimmilleen kunnes paukahtaa pitkään ja vauhdikkaaseen elämän makuiseen ralliin. Nyt on viikko yhteistä äitiys- ja sairauslomaa takana. Välillä on naurattanut vedet silmissä ja suurimmaksi osaksi ei. Liikkuminen on minullakin vielä hidasta ja joka askel on harkinnan takana. Olen ollut pitkälti hermostunut ja kireä. En tiedä kuinka iso rooli lähestyvällä synnytyksellä on, mutta enemmän tunnistan  pinnaa kiristävän jatkuvan nilkuttamisen ja pienen kolotuksen polvessa.

Perjantaina sain kutsun saunomaan ja viettämään Klamydia-iltaa. Oli mukava jutella kavereiden kanssa niin pinnallista tissikakkapyllyä ja kovastikin elämän kivijalan alla makaavia perustuksia sivuavia asioita. Iltaan muodostui DJ- tyylinen ohjelma, jossa jokainen vuorollaan soitti haluamansa kappaleen ja joka neljännen rallin tuli olla illan nimikkoyhtyeen. Minulle ehdottomasti sykähdyttävin ja elämäntilanteeseen sopiva kappale oli jo varpajaisbiisiksi ristitty Sonata Arctican tuore I have a right. Aivan oivallinen aivoitus maltaan pehmittämästä illan kulusta huolimatta. Joskus sitä vain tarvitsee illan hyvien kavereiden kanssa silläkin hinnalla, että eilinen oli krapulasta haikeaa ja hidasta.

Runoraadista Ylen Areenalta bongasin isyyttä sivuavan Harri Hertellin runon Kommunikaatiosta. Hertellin tekstejä on lisää Mieliemme pelloilla.

Kommunikaatiosta

Vaginan halkaissut lapsi

enkoodaa äitinsä parkaisun

tunkeuduttuaan metallisten hoitohuoneiden

ja kuivuvien sideharsojen maailmaan,

jossa teräsmieheksi pukeutunut musta sankari pelkää,

ettei koskaan putoakaan narulta.

Figarosikari on sammunut klinikan käytävälle:

tuore isä vetää perässään tukevaa unta

ja haaveita nuoruutensa ihastuksesta,

jonka pikkuhousujen alle katosivat vikkelän teinipojan hapuilevat sormet

viimeisen lukukauden jälkeen

lähipuiston nurmikolla

joka oli vihreä, kuin henkilökunnan suojavaatteet.

Lapsi herättää hänet sohvalta

dekoodaten sokeana itkuista aariaa

ja isä havahtuu hetkessä,

kiirehtii laskuhumalasta sekavana

katsomaan lopputulosta,

jonka jalkapallo-ottelussa tekemää ensimmäistä maalia

ei kukaan ole kuvaamassa kameralla.

Viesti ei tavoittanut kohdetta.   

Perhevalmennusta, kyyneleitä ja investointeja

Kutsuimme vaimoni kanssa itsemme päiväkahville äitini luokse. Äiti viihtyi kahvipöydässä ja toivoi tuntevansa vauvan liikkeitä vaimoni mahassa. Pian toka-vekaralle tuli hikka. Äitini laittoi kätensä vaimoni mahan päälle. Äiti nauroi ja onnellisuuttaan päästi kyyneleet valumaan silmistään. Ihmeellistäkin huomata kuinka pienellä, vielä syntymättömällä vauvalla on niin koskettavan myönteinen vaikutus. Ehkä lapsenlapsi on puhtaasti iso rakkaus ja ihmisen ainoita rakkaussuhteita ilman pitkäkestoisia sitovia velvollisuuksia. Tämä on pieni palkka siitä, että on hoitanut oman vanhemman roolinsa niin hyvin, että vanhemmuus on innostava ja koukuttava haaste myös omalle lapselle.

Eilen alkoi perhevalmennus. Ensimmäisen kerran aiheena olivat parisuhde sekä äidiksi ja isäksi tuleminen. Meidän mielestä valmennus oli mukava tapahtuma ja kiinnostuksemme aiheisiin päästi puolitoistatuntisen kulumaan nopeasti. Erityisesti mieleen jäi lastenpsykiatri Jari Sinkkosen esiintyminen Riittävän hyvä vanhemmuus videossa. Paljon pieniä hyviä asioita mietittäväksi esimerkiksi vauvan ja vanhempien vuorovaikutuksesta ja aivojen nopeasta kehittymisestä. Muistankohan oikein, että ensimmäisen vuoden aikana aivojen paino viisin kertaistuu. Siinä kasvuvauhdissa hymyilevä ja empaattinen ilmapiiri lienee tervetulleempaa kuin, että aivot ovat kerenneet viisin kertaistua ja pääsääntöisesti ympärillä vanhempia on suututtanut ja väsyttänyt. Toinen mieleen jäävä ja parisuhteesta keskustelua herättänyt aihe oli Parisuhteen palikat. Palikoista rakennettiin taloa mallintava kasa, joka kuvasi parisuhdetta. Kivijalkana oli sitoutuminen ja tiilinä toimivat eri parisuhteen palikat seksuaalisuudesta, sanoista, teoista ja yms. Palikkatalon  tarkoitus oli minun mielestä hoksauttaa, että suhde ei ole vain käsittämätön möykky vaan se vaatii toimiakseen huomiota eri asioihin. Ihan hyvää ja aina tervetullutta ajateltavaa kenen tahansa parisuhteeseen. Minua mietitytti talon rakennuksessa välikattona toiminut palikka, jonka toisessa päässä oli oikeutetusti luottamus, mutta toisessa päässä anteeksianto. Ymmärrän, että anteeksiantava ja virheitäkin salliva ilmapiiri on tärkeä parisuhteessa, mutta pitääkö sen sulkea alleen kaiken? Onko luottamus ja anteeksianto samalla viivalla parisuhteen rakentamisessa. Mietin näiden suhdetta vielä illallakin ja päädyin ajatukseen, että itseasiassa anteeksianto ja luottamus ovat jopa toisensa pois sulkevia asioita ja vähintään persoonallinen ratkaisu välikatoksi. Enemmän tekisi mieli ajatella, että toistuva anteeksi pyytäminen ja  - antaminen ovat muiden rakennuspalikoiden heikkoutta ja ennen pitkää käy myös luottamuksen päälle. Kuntavaalien opettamalla tavalla anteeksianto on kuin torjuntavoitto. Kun tarpeeksi kauan saa pelkkiä torjuntavoittoja ei jäljelle jää kannatusta eikä parisuhdetta. Perhevalmennukselle annan täydet pisteet siitä, että se haastoi onnistuneesti ajattelemaan.

Valmennuksessa istuimme pienillä "lasten" puutuoleilla. Perhevalmennuskerran lopussa palautteita kerätessään valmennusta ohjanneet ammattilaiset kertoivat palautteissa toistuvan, että tuolit ovat huonoja, mutta niille ei oikein voi mitään. Minulla kiehahti! Viimeisillään raskaana olevat äidit viettivät julkisessa tilassa puolitoistatuntisen lasten syöttötuolia muistuttavassa 60- luvulta tutussa puuhäkkyrässä. Ei BusinessOulun tiloissa tai kaupungintalolla ihmiset istu käyttökelvottomilla jakkaroilla hetkeäkään. Ei ikivanhat ja huonot tuolit johdu määrärahojen puutteesta vaan puutteellisesta tahtotilasta. Oulun uudessa talousarvioesityksessä mainittiin asiakaslähtöisyys, maltilliset investoinnit ja synergia edut. Neuvolan odotusaulan häkkyrät ovat malliesimerkki kuinka nämä voisivat tulla powepointista lihaksi. Olen sitä mieltä, että edustuskäytössä olevien tilojen kalusteiden on oltava moitteettomia, että mielikuva hyvin ja laadukkaasti tehtävästä työstä huokuu jokapaikasta. Tällaisissa tiloissa mm. tuolit on uusittava aika ajoin. Käytöstä poistetuille tuoleille on käyttöä esim. neuvolassa raskaana olevien äitien pyllyjen alla. Näin syntyy synergia etu, asikaslähtöistä ajattelua  0% investoinnilla. Ajatus, että terveyskeskusten ei tule osoittaa tuolein tai kalustein tekevänsä hyvää ja laadukasta työtä onkin jo toinen juttu.

Lopuksi haluan kiittää luettuani vuoden 2011 verotietoja hyvin ansainneita ihmisiä siitä, että olette kustantaneet esimerkiksi perhevalmennustamme isolla panoksella.