sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Sydämen viisautta

Poika oli liikuttunut. Hän halasi pitkään ja taputti äitiään mahaan varovasti kuin hienoa posliinia, kysyi monta kertaa, "oikeastikko, oikeestikko?".

Molemmat, niin äiti kuin poikakin ovat tunteellisia ja herkkiä ihmisiä. Minä kerroin pikkumiehelle, että hänestä voi tulla isoveli. Oli sykähdyttävä huomata kuinka äidin onni tarttuu.  Poitsu kysyi muutaman asiaan kuuluvan tarkentavan kysymyksen, katsoi silmin nähden liikuttunutta äitiään ja halasi. Halasi niin, että ei jäänyt epäselväksi kenellekään kuinka onnellisesta uutisesta oli kysymys.

Olin uskonut, että hän suhtautuu uutiseen hyvin, mutta silti minulla oli pieni huoli kun tutkimattomia ovat pienen ihmismielen sopukat. Huoli pojan suhtautumisesta asiaan oli turha. Poika osoitti tilanteessa sydämen viisautta jota ei voi kasvattaa. Sydämen viisaudella tarkoitan toisen ihmisen tunteen tunnistamista, myötä elämisen taitoa ja kykyä näyttää mitä tuntee. Tämä on tälläista pullan tuoksuista onnihöttöä ja siitä nautitaan nyt, vedetään glitteriä sieraimiin keuhkot pullolleen. Suurinta onnea voisi olla kun on huomannut, että perheessä ei tarvitse pelätä näyttää onneaan, suruaan hämmennystään, epävarmuuttaan tai mitään. Siinä on parempi lääke moneen mielen ongelmaan eikä Chisun mainitsemassa Baden- Badenissa.

Löysin Facebookista helistin.fi-sivuston julkaiseman kuvan, joka oli  enbuskeiden ja twittereiden mukaviisastelun jälkeen isosti koskettavaa ja viisasta asiaa. Laitoin sen jääkaapin oveen. Laita itsekin jos maistuu. Kysy vielä jälikikasvultasi arviota kuinka kymmenessä käskyssä on onnistuttu. Uskon, että herättää keskustelua.


helistin.fi


2 kommenttia:

  1. Pistipä miettimään nuo käskyt, on varmaan tulostettava omaankin jääkaappiin. Kiva että tuleva isoveli otti uutisen vastaan ihanasti, on rikkaus kun osaa jo pienenä eläytyä toisen tunteisiin. Onnellista odotusta koko(naiselle) perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isosti kiitoksia! Nuo käskyt ovat kyllä ajatuksia herättäviä ja monta kohtaa voi soveltaa vaikka parisuhteeseenkin. Kävin tiistaina kuuntelemassa Ajattelun apukäsi- ongelman ratkaisumallista. Tässä linkki aiheeseen ja muutenkin toi Vanhempain akatemia vaikuttaa aika jees projektilta. http://www.vanhempienakatemia.fi/index.php?6633
      Hyvää arkea viikonloppuun sinullekin!

      Poista