- "Sillä on silmälasit ja se on aika herkkä."
- "Miten herkkä? Kuinka sä huomaat, että se tyttö on herkkä?", kysyin pojalta.
- "Kun se aina itkee niin helposti."
- " ja sä halusit naurattaa kavereita matkimalla tyttöä kun se luki luokan edessä ja takelteli sanoissaan?"
- "No niin siinä kävi"
Oli havahduttava huomata, että poika oli sortunut tyylipuhtaasti koulukiusaamaan. Keskustelu, johon olin osannut teoriassa valmistautua, tuli silti yllätyksenä. Omat tunteet olivat pinnassa. Tunsin pettymystä, huolta, surua ja voimattomuuttakin. Kiitos hyvän keskustelun, pääsimme tilanteesta etenemään niin ettei kumpikaan tuntenut oloaan nöyryytetyksi. Kävimme kiusaamistilanteen läpi ja puhuimme siitä tunteesta miksi toisten naurattaminen oli tuntunut luokassa hyvältä idealta. Kyse oli tavasta päästä kavereiden suosioon toisen kustannuksella. Tällä ei ollut mitään tekemistä kiusaamisen kohteen kanssa. Tyttö on pojan mielestä kiva.
Vaimoni kertoi oman kokemuksensa ahdistavasta tilanteesta. Kolmennella luokalla matematiikan tunnilla oli pitänyt laskea taululle tehtävää. Kun hän oli jäänyt viimeiseksi laskemaan omaa tehtäväänsä luokan pojat olivat alkaneet hiljaa sipisemään ja naureskelemaan hitaalle yksinlaskijalle. Vieläkin vaimoni puhkesi itkuun kaikkien vuosien jälkeen. Poika ihmetteli hämmennyksissään, että miten se vieläkin tuntuu noin pahalta. Poika päätti soittaa kiusaamalleen tytölle. Ääni väristen poika pyysi anteeksi mitä luokassa oli tapahtunut ja puhkesi itkuun kun tyttö antoi anteeksi. Tuntui kuin iso rekkalasti olisi tippunut meidän kaikkien rinnalta. Poika itkeä tihuutti, äiti komppasi vieressä.
Pojalla on iso halu kuulua johonkin porukkaan ja olla hyväksytty. Keskustelu aiheesta päättyi ideointiin, jossa poika mietti tapoja, jolla saa kavereiden huomiota loukkaamatta muita. Minulle jäi hyvä olo kun poika keksi konkreettisia asioita kuulua porukkaan ja viihdyttää kavereita. Hän halusi opetella kavereiden kanssa potkulautatemppuja. Hän mietti, että jalkapallosakin hän on hyvä ja kaverit valitsevat hänet mielellään omalle puolelle. Koin onnistuneeni kun en tyytynyt lupaukseen, että poika enää kiusaa ja lupaa käyttäytyä hyvin. Minusta tällaiset jutut ovat poliitikkojen tyhjiä lupauksia.
Eri jälkimaku jää kun mietin kertooko tyttö äitinä omalle pojalleen itkien kuinka minun poikani on häntä neljännellä luokalla matkinut ja nauranut muun luokan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti