Come to papa

Ihmettelin eilen linja-autossa kuinka vanhemmat avoimesti pilkkaavat lapsiensa älykkyyttä. Itsensä ulkoistaminen puheessa yksikön kolmanteen persoonaan ottaa aivoon. Olen vakuuttunut, että alle metrinenkin lapsi ymmärtää ja osaa erottaa isänsä muista kylän miehistä. Varsinkin jos isällä sattuu olemaan persoonallinen s- ja r-puhevika. Tällä isukilla, jota neljän tunnin linja-automatkalla kyttäsin, oli mukana arviolta 4-ja 6-vuotiaat sisarukset, tyttöjä molemmat. Isompaa tyttöä pitkällä matkalla teki mieli ärsyttää heikompaansa ihan ajankuluksi. Tähän isä puuttui  puhevikansa lisäksi lässyttämällä.

- Ifä kyllä kohta fuuttuu jof Pikku-Iilif ei lopeta tuota. Ifä ottaa fipfit Iilikfeltä poif!" 

En uskaltanut kääntää katsettani, mutta pystyin kuulemaan Iiriksen hymyilevän. Sama toistui, toistui ja toistui, oli asia mikä hyvänsä. 

- Ifä kaataa nyt mehua Lebekalle. 

- Ifä laittaa Iilikfelle meetvulftia eväfleivän väliin. 

- Nyt Ifä noufee ja käy buffin veffaffa.

- Olkaa lauhaffa kun ifä koittaa ottaa pikku tilfat

Teki mieli nousta ja kertoa, että nyt tämä setä tässä näin tappaa jos tuo lässytys ei lopu, mutta ei. Minä tyynnyin kun näin meidän kymppi- vuotiaan nukkuvan  ja kuolaavan suu ammollaan äitinsä olkapäälle. 

Tämä ei ollut ainutlaatuinen havaintoni asian kanssa. Olen törmännyt itsensä ulkoistamiseen monestikin pikkulasten läsnäollessa. Ehkä tälläinen johonkin ikäkauteen sopii, mutta minulle tämä on opetaltava taito, jota en taida opetella. 

Sisältääkö itsensä ulkoistaminen oletuksen, että lapsi ei vielä ymmärrä kuka puhuu? Pitääkö häntä totella paremmin kuin minua? Sisältääkö ääneen lausuttu vanhemman arvonimi enemmän karismaa vai onko tämä todella niin tyhmää kuin se minun korvaan kuulostaa. 

Voin luvata, että minulta saa repiä pään irti jos teen vakituisen ulkoistamissopimuksen itseni kanssa lapseni läsnäollessa (joskus saa lipsahtaa). Parhaiten tämä sopii kahdenkeskisiin hetkiin vaimon kanssa.