Suurin haittoni hankkia lasta yhdessä vaimoni kanssa on kun olen pelännyt, että osaanko näyttää tunteeni esikoispuolikkaalle niin ettei hänen koskaan tarvitse epäillä omaa tärkeää paikkaansa. Tuleeko minusta biologisen lapsen myötä vasta jotenkin kokonaisempi?
Minulla on aina särähtänyt korvaan ikävästi kun joku on kysynyt, että milloin aiot hankkia omia lapsia kun onhan se isäpuoli aina vähän sellaista "hommaa". Olen omaksi parhaakseni pyöritellyt, että minulla ei ole mitään velvoittavaa syytä pitää hyvänä tuota poikaa. Pojan äiti on minun vakkani kansi ja siihen kuuluu poika, joka on alusta asti katsonut silmiin ja tuntunut omalta ja hyvältä. Hän ei ole vain velvollisuus vaimon mukana vaan rikastuttanut elämääni enemmän kuin kukaan tai mikään yhdessä vaimoni kanssa. Siitä idea otsikkoon. Kasvanko silti joskus puolikkaasta puolitoistaiseksi?
Poika kysyi joskus minulta, että miten se oikein menee kun isä ei asu hänen kanssaan ja minä asun. Halusin pojan ymmärtävän, että hän on onnekas kun hänellä on kolme ihmistä, jotka rakastavat häntä aina, pyytettömästi ja haluaa hänen parasta. Tähän poika totesi: "Aika hyvin!" ja lähti potkulaidalla pihakierrokselle.
Olenko tulossa kokonaiseksi? Puoli toistaiseksi.
minulla on vähän samanlainen tilanne, olen tosin naispuolinen. mieheni (ja myös minun, vaikka ei biologisesti oma olekaan) poika muutti meille äitinsä kuoltua 3,5-vuotiaana ja on nyt pian 9-vuotias. meille syntyi tammikuussa ensimmäinen yhteinen lapsi, tyttövauva. pelättiin alkuun, miten poika suhtautuu tulokkaaseen, mutta suhtautuminen on ollut todella lämmintä ja poika hellittelee pikkusiskoa ja pitää oma-aloitteisesti lyhyen aikaa seuraakin ja välillä katsoo hetken perään. mulle toivotellaan hyvää ekaa äitienpäivää, vaikka mä oon kyllä mielestäni ollut äiti jo viimeiset viisi vuotta. poika alkoi kutsumaan mua äidiksi n. vuosi meille muuton jälkeen, koska se oikea äiti on kuollut ja päiväkodissa oli muillakin äidit, joten musta tuli "uusi äiti". me hyväksyttiin se, koska lapsi sitä oma-aloitteisesti halusi ja nyt se on jo niin luontevaa. eli mulla tulee nyt 4. äitienpäivä, ei eka niinkuin moni haluaisi kuvitella.
VastaaPoistamä välitän mun miehen pojasta ja kasvatan häntä kuin omaani, mutta tunne omaa lasta kohtaan on niin erilainen, vaikka oonkin luvannut itselle, että sisarukset saa samanlaisen kasvatuksen.
Tohon mainitsemaasi tunteen erilaisuuteen omaa lasta kohtaan sisältyy omassa ajatusmaailmassani pieniä jännitteitä. Meillä isä asuu toisella paikkakunnalla ja "isä" titteli päivittäisessä sanastossa kuuluu sinne. Toki 3,5-vuotias ei teidän tapauksessa varmaankaan juuri muuta äitiä muista ja titteli on sinulle luonteva. Kiitos kommentistasi ja sydämellistä ensimmäistä puolitoistakertaista äitienpäivää!
VastaaPoista